Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 24. toukokuuta 2018

Apu-lehti Salpalinjalla

Aina ei tarvitse kirjoittaa. Kaksi noin 30 sekunnin videoklippiäkin kertoo jotain:

https://www.apu.fi/videot/salpalinja-on-suomen-sodanaikaisen-maanpuolustuksen-symboli

24.5.2018 ilmestyneessä Apu-lehdessä on lisää Salpalinjasta Luumäeltä ja Virolahdelta ja vähän siitä väliltä Miehikkälästäkin. Kolmen aukeaman juttu ja heti kannen jälkeen sisällysluettelosivulla puolen sivun vinkkikuva!

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Harvinaista etäauttamista Salpalinjassa


Pieni osa suomalaisia rauhanturvaajaveteraaneja sai vuonna 2013 päähänsä tulla Miehikkälään  kunnostamaan Salpalinjan linnoituslaitteita Salpalinja-museolla. Tai oikeastaan päähänpiston sai Salpavaelluksilla muutaman vuoden paikkoja sillä silmällä katsellut Rainer Fabricius Juvalta.

Hän kysyi sattumoisin minulta, olisiko mahdollista tulla kunnostelemaan Salpalinjan kenttälinnoitteita, ne kun varsin nopeasti lahoavat. Tiesin kertoa, että paikallinen reserviupseerikerho ja reserviläiskerho ovat Salpalinja-museolla kunnostuksia tehneet ja saaneet siitä museolta pienen korvauksenkin. Ja osasin siihen mukanaolleena jatkaa, että pienten kerhojen useamman illan talkooputket alkoivat osua muutamien samojen ahkerien nilkkaan turhankin usein.

Eipä siinä mitään muuta kuin kyselemään res.kerhoilta mielipidettä, jospa ne suostuisivat antamaan ”hyvät urakat” rauhanturvaajille ja toisaalta, onko toimeksiantaja, Salpalinja-museo maksajana samaan halukas. Tiedossa taisi olla jo ajatus, että rauhanturvaajat aikovat luovuttaa saamansa korvauksen, jos saavat, lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi!

No, eipä ollut hankala puhua res.kerhoja ympäri luopumaan tilapäisesti kunnostustalkoista ja Salpalinja-museollekin homma kävisi ainakin kokeeksi. Näin mentiin ensimmäisiin talkoisiin. Niihin osallistui heti 18 rauhanturvaajaa.

Työn jälki ja teho olivat ensimmäisissä talkoissa niin hyvää, että talkooporukka itse alkoi esittämään itselleen jatkoa. Ja toimeksiantajalla ei ollut siihen kuin hyvää sanottavana. Ja näin on menty 14 – 20 rauhanturvaajan haarukassa kuluvaan vuoteen 2018 saakka, onpa lisäksi ollut töissä pari ei-rauhanturvaajaakin. Viimeisimmät talkoot olivat äitienpäivän viikonvaihteessa 20 hengen voimin. Työkohteet olivat Salpalinja-museolla ja Virolahden Bunkkerimuseolla.

Talkooidean isä Rainer ”Fabri” Fabricius kysyi varovasti talkoosaunan jälkeen porukalta, mites ensi vuonna 2019? Kaikki vastasivat kuin yhdestä suusta, että eihän meidän kesä ala ilman Salpalinja-talkoita!

Töitä on tehty Miehikkälässä Salpalinja-museolla, Virolahdella Bunkkerimuseolla ja kahtena vuotena puolet porukasta työskenteli Harjun Oppimiskeskuksen alueella rakentaen kenttälinnoitteita malliksi RUK-oppilaiden Salpalinja-kierrokselle.

No eipä tuossa edellisessä nyt ole sinänsä mitään valtavaa ihmettä. Onhan talkoilla tehty Suomessa  pyyteettömästi jos jonkinlaista hommaa. Mutta kyllä tuossa rauhanturvaajien operaatiossa on ihmettä. Ja se minun mielestäni on maantiede, se mistä saakka porukka töihin omin kuluin ajelee ja tuo vielä eväänsäkin tullessaan.

Otanpa esimerkin viikonvaihteen talkoista. Lähimmät miehet tulivat Kymenlaaksosta, yksi Haminasta, kolme Kouvolasta ja vain minä olin paikanpäällä Miehikkälässä.

Sitten luettelen paikkakuntia: Turku (4 miestä), Helsinki, Mäntsälä,  Hämeenlinna, Mikkeli, Juva (2 m), Kuopio (4) ja Kemijärvi. Kuvitelkaapa itseänne sanomassa Turussa, Kuopiossa tai Kemijärvellä kotijoukoille, että lähden tuossa viikonvaihteessa Miehikkälään linnoitustalkoisiin! Ihmettelen yhä! Tai mistä minä tiedän, kuinka monta on jäänyt tulematta, kun vaimo ei ole laskenut!

Ja mitäpä tämä joukko, jonka jäsenet jotakuinkin toisensa jo tuntevatkin, vaikka vaihtuvuutta vähän on ollutkin, saavat viikonlopun vapaaehtoiskomennuksesta? Aivan varmasti kolottavia lihaksia, luita ja raihnaisuutta, nyt puhun ainakin omasta kokemuksesta.

Mutta tietysti ensisijaisesti näkyvää on työn tulos, kunnostetut, uusitut ja rakennetut kenttälinnoitteet ja raivaukset. Hyvin tehtynä ne aina tekijänsä silmää hivelevät! Vähintäänkin yhtä tärkeänä ellei tärkeämpänä osana on ilo saada luovuttaa tehdysta työstä saatu palkkio lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi.

Kun arvioin 2018 saatavan palkkion, uskallan sanoa, että Miehikkälän ja Virolahden sotiemme veteraaniyhdistykset ovat saaneet talkoilevilta rauhanturvaajilta vuosina 2013-18 yhteensä noin 8 000 euron kädenojennuksen haluamiinsa tarpeisiin! Tuolla summalla paikallisesti kohdennettuna on melkoisella varmuudella myös jo auttavaa merkitystä.

Mutta on rauhanturvaajien talkookohtaamisella myös vertaistukivaikutuksensa. Majoitteessa ja saunan lauteilla kertaillaan aivan varmasti rauhanturvakokemuksia ja vaihdetaan ajatuksia niiden vaikutuksista omaan elämäntilanteeseen. Hurtti huumori ja pikku -  en sano mikä - sopivina annoksina piristävät mieltä ja pitävät hymyn herkässä. Porukka viihtyy ja nauttii oman töpinän, huollon antimista.

Ja sen minä voin omin silmin nähdä, haistaa ja todistaa, että saunakaljaa enempää talkooillanvietoissa ei väkeviä nautita. Se on asia, joka porukkaa entisestään yhteen hitsaa ja pitää kasassa. Pahinta mitä yhteismajoituksessa yöpyvä joukko voi toisilleen tarjota, on kuorsaus; sille herkät yöpyvätkin suosiolla pihalla teltassa!

Tällaisia velikultia ovat ainakin pieni osa suomalaisia rauhanturvaajia.

Seuraavan kerran he kokoontuvat linnoitustalkoisiin 11.-12.5.2019, todennäköisesti edelleen Miehikkälään ja Virolahdelle. Ja se on sanottava, että tämä talkoojoukko tarjoaa kättä myös ei-rauhanturvaajille ja on jo niin tehnytkin. Vahva työmoraali, halu auttaa veteraaneja ja sopeutuminen toistaiseksi enemmistönä olevien rauhanturvaajien joukkoon riittää suositukseksi liittyä tähän armoitettujen ryhmään! "Hakupaperit" osoitetaan rainerf@suomi24.fi

TERHO AHONEN


tiistai 1. toukokuuta 2018

Osmo Kimmo: Salpalinja kuuluu kaikille


Sain ystävältäni, Salpalinja-oppaalta ja sotahistoriaharrastaja Osmo Kimmolta hyvin perustellun ja painavan kannanoton valtion päätökseen Salpalinjan rakenteiden luovuttamisesta maanomistajille.
Julkaisen Osmon kirjoituksen sellaisenaan tässä blogissa. Kannattaa lukea ja miettiä! Mielellään julkaisen asiallisia kommentteja kirjoitukseen. Kiitos Osmo! TA
Paikallislehti Kaakonkulman 26.4.2018 julkaistussa VM:n Salpalinjaa koskevasta tiedotustilaisuudesta kertovan artikkelin mukaan Museoviraston osastonjohtaja Mikko Härö totesi: ”Toisen maailmansodan aikaisia kohteita ei voida suojella muinaismuistolain perusteella, mutta yritämme hakea näihin huippukohteisiin suojelua rakennusmuistolain perusteella.” Tuo ajallinen rajaus herättää kysymyksiä.
Muinaismuistolaki on annettu 17.6.1963. Sen toisessa pykälässä kiinteät muinaismuistot on luokiteltu yhdeksään ryhmään. Luettelon 6. ryhmä sisältää: mm. muinaisaikaiset hylätyt linnat, linnamäet, linnoitukset, linnakkeet, vallit ja vallihaudat sekä niiden jäännökset. Kaikkia jäännöstyyppejä yhdistävä kriteeri on ”muinainen”. Sen määritelmä ei sisälly lakiin. Lain valmistelussa on käytetty määritelmää: ”vähintään sata vuotta vanha, poikkeustapauksessa sitä myöhäisempikin, mutta joka tapauksessa historiallisesti merkityksellinen”. Muinaismuistoasetuksessa vuodelta 1883 kiinteän muinaismuiston ikäkriteeri oli: ”sen ikäinen, ettei sillä enää voi olla omistajaa, omistajan aikoinaan hylkäämä tai jäänyt vaille omistajaa”. 
Muinaismuistolain kohdeluettelossa hylättynä oleminen mainitaan sotahistoriallisten jäänteiden kohdalla, minkä mukaan linnoituslaite ei voi olla enää tarkoitustaan vastaavassa käytössä. ”Muinaistieteellinen toimikunta teki jo vuonna 1971 päätöksen pääkaupungin ensimmäisen maailmansodan aikaisen maa- ja merilinnoituksen muinaisjäännösstatuksesta, mutta osa osan siihen kuuluvista linnoituslaitteista on edelleen operatiivisia. Toisen maailmansodan kohteet ovat sen sijaan useimmiten hylättyjä. Jälkimmäisiä on suojeltu kiinteisiin muinaisjäännöksiin rinnastettavina kohteina.” (HISTORIALLISEN AJAN KIINTEÄT MUINAISJÄÄNNÖKSET tunnistaminen ja suojelu, M U S E O V I R A S T O, R A K E N N U S H I S T O R I A N O S A S T O 2009)
Muinaistieteellinen toimikunta muutettiin1972 Museovirastoksi. Edellä esitetyn perusteella sillä olisi ollut riittävät toimintavaltuudet määrittää Salpalinja muinaismuistolain perusteella suojeltavaksi kohteeksi. Puolustusvoimat ovat ilmoituksensa mukaan luopuneet Salpalinjan käytöstä. Tämä kriteeri täyttyy paremmin kuin vuoden 1971 päätöksessä. Helsingin maa- ja merilinnoituksen rakentaminen aloitettiin 1914 osaksi Pietarin turvallisuusratkaisua. Sille annettiin muinaisjäännösstatus 1971, siis 57 vuotta myöhemmin. Salpalinjan rakentaminen aloitettiin 1940 Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi. Vuonna 2018, siis 78 vuotta myöhemmin, valtio päätti, ettei Salpalinjalle anneta muinaisjäännösstatusta. Salpalinja täytti kuitenkin paremmin sekä ”muinaisuus-” että ”hylättynä olemis-” kriteerit.
Muinaismuistolaki rauhoittaa automaattisesti ilman eri toimenpiteitä lain piiriin kuuluvat kiinteät muinaisjäännökset ja kieltää sellaiset toimenpiteet, jotka saattavat olla vaaraksi muinaisjäännöksen säilymiselle. Kiinteillä muinaisjäännöksillä ei ole varsinaista ikärajaa. Laki koskee niin esihistoriallisia kuin historiallisiakin kohteita. Nuorimpia suojelun piiriin luettuja kohteita ovat ensimmäisen maailmansodan aikaiset puolustuslaitteet. https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu (Haettu 28.4.2018)
Muinaismuistolain soveltumattomuus Salpalinjan suojeluratkaisun perusteeksi ei ole vakuuttava.  Mikäli päätöksen takana olivat taloudelliset syyt, olisi ollut toivottavaa ennen ratkaisua avoimesti keskustella maanomistajien ja Salpalinja-toimijoiden kanssa sellaisista toimintamalleista, joiden avulla Salpalinjan kiinteiden rakenteiden suojelu, niiden hoito- ja turvaratkaisut sekä niiden kehittäminen kulttuuri-, matkailu- ja liikuntakohteena, olisi voitu toteuttaa mahdollisimman joustavasti ja taloudellisesti.
Valtiovarainministeriön päätös luopua Salpalinjan kiinteiden rakenteiden hallintaoikeuksista ei tee oikeutta sotasukupolven ponnisteluille, eikä koko kansan yhteiselle itsenäisyyden monumentille. Ainakin sen keskeisimpien osien on säilyttävä kaikkien nähtävänä ja koettavana. Ministeriön tiedotteen mukaan Salpalinjalta on luetteloitu huippukohteet, jotka tulee säilyttää mahdollisuuksien mukaan alkuperäisessä asussaan. Alkuperäisenä säilyneiden korsujen ja luolien käyttötarkoitusta on mahdollista muuttaa esimerkiksi matkailukäyttöä varten, mikäli se ei vaaranna korsujen luonnetta linnoituskohteina. Muiden Salpalinjan huippukohteiden säilyminen ja käyttö riippuvat ensi sijassa maanomistajien sekä kuntien päätöksistä ja harkinnasta.
Muotoilu on väljä jo mainittujen luolien ja korsujen osalta. Muiden huippukohteiden säilyminen ja käyttö on jätetty kokonaan maanomistajien ja kuntien harkintaan. Huippukohteiden alueet on merkitty kartalle ja niillä alueilla olevia muita huippukohteita ovat esimerkiksi kiviesteet, kallioon louhitut taistelu- ja ampumahaudat, teräspesäkkeet. Muotoilusta puuttuu kaikille taattu oikeus vapaasti liikkua huippukohteiden alueella sekä vastuu turvajärjestelyistä, mikä ei voi olla maanomistajille siirretty rasite. Vaikka riskit ovat pienet ja turvajärjestelyt yksinkertaisia, lähinnä suojakaiteita ja varoitustauluja, ei yksittäistä maanomistajaa voi vaatia osallistumaan tällaisiin vahinkoarpajaisiin. Turvajärjestelyjen siirtäminen maanomistajille estää vapaan liikkumisen valituissa huippukohteissakin. 
Viimeistään nyt on viisasta aloittaa yhteistyö valtiovallan, kuntien, maanomistajien ja Salpalinja-toimijoiden kesken. Luotettavin ratkaisu on antaa huippukohteille muinaismuistostatus sekä luoda eri osapuolten käyttöön menettely, jolla joustavasti voidaan hyväksyä tarvittavat muutokset ja hoitotoimenpiteet sekä neuvotella kustannus- ja vastuukysymyksiin ratkaisut, jotka mahdollistavat kohteen suojelun ja hallitun kehittämisen matkailu- ja liikuntakohteena sekä kaikille vapaan liikkumisen linjalla.
OSMO KIMMO
Helsinki


Helsingin Sanomat julkaisi näyttävästi em. aiheeseen liittyvän Osmon mielipidekirjoituksen 4.5.2018.  Klikkaa leikettä isommaksi.



Museoviraston vastaus HS 7.5.2018:





sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Julkisuutta ehkä enemmän kuin koskaan


Salpalinja sai kuluneella viikolla julkista näkyvyyttä ehkä enemmän kuin se on koskaan yhdestä siihen liittyvästä asiasta saanut.

Tämä siltikin, että valtionvarainministeriön kutsu tiedotusvälineille ei mitä ilmeisemmin koskenut kuin osaa  Kaakkois-Suomen, Salpalinjan vahvimman osan mediaa. Ainakaan Kymen Sanomat, samalla kai koko konserni (Kouvolan Sanomat, Etelä-Saimaa, Itä-Savo ja Länsi-Savo) eikä Salpalinjaan aina ilolla tarttuva Kaakonkulmakaan saanut kutsua Miehikkälässä järjestettyyn tiedotustilaisuuteen! No, ne paikkasivat tilanteen omilla tavoillaan!

Olen moneen kertaan manannut tässä blogissa Salpalinjan heikkoa näkyvyyttä mediassa, olisi se sitten juhlavuosia, kirjan tai elokuvan julkistamista yms. Nyt tuli näkyvyyttä aina länsirannikkoa ja Pohjois-Suomen myöten. Ja voi olla, että juttua poikii vielä myöhemminkin. Hyvä!

Minun mielestäni kaikki julkisuus Salpalinjasta on hyvää julkisuutta, niin kauan kuin viimeinenkin suomalainen tuntee ja tietää sanan Salpalinja. Kun Salpalinja käsitteenä on saatu iskostettua suomalaisten tietoisuuteen, voidaan pikkuhiljaa alkaa jakaamaan tietoa kohdennetummin, hyvässä ja pahassa. Se kumpaa mikäkin asia on, on jo sitten enemmän ja vähemmän mielipide- ja asennekysymys.

Se mistä minä kannan huolta, on se että veteraanisukupolvemme rakentama ja tuottama Salpalinjan perintö maanpuolustustahdon symbolina ja kansallisomaisuutena säilyisi muistuttamassa tulevia suomalaisia sukupolvia hamaan tulevaisuuteen maanpuolustuksen tärkeydestä! Salpalinjan rakenteet, teräsbetonikorsut, luolat ja estekivetkin säilyvät luultavasti pidempään kuin Suomessa koskaan on asukkaita!

Muuten olen sitä mieltä, että valtio olisi voinut pitää maanomistajien rasitteina olleet ja vielä vähän aikaa olevat  korsunsa edelleen omistuksessaan ja hallinnassaan. Se ei välttämättä vaikeuttaisi uusien Salpalinja-aktiivien matkailu- tai virkistystoimintaa, sillä onhan tähänkin saakka valtio antanut ne käyttöön maanomistajan kanssa tehdyin sopimuksin.

No kuuliaisena kansalaisena ei minulla ole tietenkään mitään muuta vaihtoehtoa kuin kunnioittaa valtion viisaudessaan tekemään päätöstä. Yksityistä omistusoikeutta on pitänyt kunnioittaa tähänkin saakka ja niin tehdään vastakin. Osa linnoituslaitteiden tulevista omistajista suhtautuu Salpalinjan esittelyyn edelleen myönteisesti ja osa tekee yksityisomaisuudellaan mitä haluaa huomioiden mahdolliset Museoviraston suojeluvaatimukset!

Tässä yksi esimerkki kuluneen viikon mediajulkisuudesta, Kaleva 25.4.2018!
Etteikö Salpalinjalla ole muka valtakunnallista puolustuksellista merkitystä Suomessa?


Tähän loppuun laitan vielä kaksi huomiota valtionvarainministeriön 23.4. 2018 Miehikkälässä pitämästä Salpalinjan rakenteiden luovuttamista maanomistajille koskevasta tiedotustilaisuudesta:

1. Museoviraston edustaja, osastonjohtaja Mikko Härö sanoi, että Salpalinjan matkailullinen arvo on ollut pimennossa. Salpalinja on hänen mukaansa lajissaan omaperäinen koko maailmassa ja siksi sillä on hyvät mahdollisuudet menestyä matkailukohteena. Salpalinjan perinneyhdistys on esittänyt Salpalinjan ottamista UNESCON yhdeksi maailman perintökohteeksi!

2. Salpalinjan rakenteiden omistussuhteista, missä ja mitä kukakin omistaa, valtio vai maanomistaja, ei ole oikeastaan kukaan Suomessa tiennyt ennenkuin Senaatti-kiinteistöt alkoi vuonna 2016 asiaa selvittämään. Edellinen palautuslaki on 50 vuoden takaa. On hyvin todennäköistä että esimerkiksi kevyen luokan linnoitteiksi luettuja imubetoni- eli pallokorsuja (Salpalinjassa 257 kpl) harva maanomistaja on tiennyt omaksi omaisuudekseen vuoden 1968 palautelain toimitusten jälkeen. Sama koskee kiviesteitä, ne ovat olleet vapaasti siirrettävissä!

Toivottavasti tämä ei nyt sitten vuosien perästä aiheuta erityistä kiinteistökaupallista vilskettä Salpalinjalla, ainakaan tyyliin myydään järeä kk- ja 20 miehen majoituskorsu (betonia seinissä ja katossa 560 kuutiometriä) poissiirrettynä! Nimittäin se on todennäköisesti suojelun vastaista; suojellut linnoituslaitteet on pidettävä alkuperäisessä asussaan ja se tarkoittanee myös alkuperäistä rakennuspaikkaa!

Niin sanottuja Salpalinjan suojeltavia huippukohteita Museovirasto on listannut 45 aluekokonaisuutta ja niissä 94 erilliskohdetta, valtaosa järeitä teräsbetonikorsuja.

Lista suojeltavista alueista löytyy täältä: http://vm.fi/documents/10623/2608187/Salpalinjan_merkitt%C3%A4vimm%C3%A4t_kohteet/cbffc6ac-7982-4713-bf7e-72b47af4ab4b/Salpalinjan_merkitt%C3%A4vimm%C3%A4t_kohteet.pdf

TERHO AHONEN



maanantai 23. huhtikuuta 2018

Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenvuoro Miehikkälässä

Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenjohtaja yleisesikuntaeversti Teppo Lahti.
KOMMENTTIPUHEENVUORO VALTIONVARAINMINISTERIÖN SALPALINJAN LUOVUTTAMISEEN LIITTYVÄSSÄ TIEDOTUSTILAISUUDESSA 23.4.2018 MIEHIKKÄLÄN SALPALINJA-MUSEOLLA

Salpalinja on osoitus Suomen kansan maanpuolustustahdosta ja halusta säilyttää Itsenäinen Suomi. Linjalla oli parhaimmillaan keväällä 1941 35 000 rakentajaa, joita muonitti 2000 Lottaa. Ei myöskään pidä unohtaa kotirintaman miehiä ja naisia, jotka toiminnallaan tukivat tämän mahtavan monumentin rakentamista. Ruotsin kalustollinen ja rahallinen apu oli hyvin merkittävä. Ruotsalaiset aloittivat Salpalinjan rakentamisen painopistesuunnassa Suomenlahti – Säkäjärvi alueella. Myös Norjasta lähetettiin osasto rakentamaan linjaa, mutta he joutuivat nopeasti palaamaan puolustamaan kotimaataan saksalaisten hyökättyä maahan. 

Salpalinjan rakentaminen oli koko kansan asia. Poliittinen johto rahoitti auliisti linjan rakentamisen, silloin oltiin pakkotilanteen edessä. Suomen kansa oli tuolloin yhtenäinen ja taisteli kaikin keinoin Itsenäisyytemme puolesta. Jollei näin olisi ollut, tilanne nykyään olisi toinen.

Tarkasteltaessa Salpalinjan rakentajien saavutuksia, on seuraavassa muutamia lukuja. Salpalinjaan rakennettiin noin 700 teräsbetonikorsua, 25 luolaa, 225 km kiviestettä, 130 km kaivantoestettä, 350 km taistelu- ja yhteyshautaa, 315 km piikkilankaestettä ja 3 000 erilaista kenttälinnoitetta. Ei turhaan todeta, että tuo linja on ja todennäköisesti pysyy pohjoismaiden suurimpana rakennustyömaana kautta aikain.

Salpalinjan merkitys Itsenäisyytemme säilyttäjänä on kiistaton. Vaikka linjalla ei koskaan taisteltu, sen olemassaolo aikaansai osaltaan sen, että jatkosodan torjuntavoittomme jälkeen neuvostoliittolaiset eivät enää jatkaneet hyökkäystä Suomeen. Muutenkin jatkosodan taisteluissa se muodosti puolustustaistelujen henkisen selkärangan kesällä 1944, olihan joukkojemme takana vielä yksi puolustuslinja ennen jotakuinkin vapaata pääsyä pääkaupunkiimme.

Kenraaliluutnantti Heikki Koskelo on todennut, että Salpalinja oli ennalta ehkäisevä pelote neuvostoliittolaisille. Sotahistorioitsija eversti Sampo Ahto on osuvasti todennut, että linnoite on täyttänyt tehtävänsä, jos se jo pelkällä olemassaolollaan on estänyt vihollisen hyökkäykset. Tällainen vaikutus Salpalinjalla oli. 

Voimme vain kuvitella, mikä olisi tilanne, jos Salpalinjaa ei olisi rakennettu. Voisi jopa olla, että lipputangoissamme liehuisi vallan eri väreillä varustettu lippu nykyisen sini-valkoisen sijaan.

Kaikki edellä mainittu huomioon ottaen voimme hyvällä omallatunnolla todeta, että Salpalinja on mitä arvokkain Suomen valtion kansallisomaisuus, jota pitää vaalia ja kunnioittaa kuten meidän veteraanisukupolveamme, joka aikaansai tuon monumentin. Yhtälailla toivoisin, että tuo massiivinen linnoituslinja kaikkine kohteineen liitettäisiin UNESCON yhdeksi maailmanperintökohteeksi. Salpalinjan merkitys rauhalle oli vaaran vuosina sen arvoinen.

Tässä yhteydessä lienee paikallaan kertoa hieman edustamastani Salpalinjan perinneyhdistyksestä. Yhdistyksemme perustettiin 25.7.2002. Yhdistyksen kotipaikaksi nimettiin Miehikkälä. Yhdistyksessä on sekä henkilö- että kunta- ja yhteisöjäseniä.

Perinneyhdistys tukee toiminnallaan Salpalinjan valtakunnallista kehittämistä ja ylläpitämistä kansallisena ja kansainvälisenä muistomerkkinä sekä tekee Salpalinjaa tunnetuksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Yhdistys vaalii Salpaveteraanien perinnettä ja historiallisia muistoja. Yhdistys kehittää yhteistyötä maanpuolustuksellisten yhteisöjen kanssa.
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa muun muassa tukemalla eri yhteisöjen Salpalinjan hyväksi tekemää työtä, julkaisuilla, esitelmätilaisuuksilla ja pitämällä yhteyttä valtiollisiin, maakunnallisiin ja kunnallisiin viranomaisiin.

Viime vuoden merkittävimpiä saavutuksia oli kirjan Salpalinja Itsenäisyyden monumentti julkaisu sekä valtatie E-18:lle Virolahden Saarasjärven kohdalle tukemamme maisemoidun meluesteen toteutus. Tämä melueste on sijoitettu Salpalinjan kiviesteiden kohdalle.

Perinneyhdistys teki esityksen jo vuonna 2013 Salpalinjan nimeämisestä Itsenäisyytemme monumentiksi juhlavuotenamme 2017. Yhdistys ei ole vieläkään saanut valtioneuvoston virallista vastausta kyseiseen esitykseen. Uudistimme esityksemme Suomi 100 ohjausryhmälle, mikä vastasi, että heillä ei ole valtuuksia nimetä mitään kohdetta Itsenäisyyden monumentiksi. Perinneyhdistys odottaa edelleen valtioneuvoston vastausta esitykseemme. Yhdistys kiittää kuitenkin Suomi 100 - ohjausryhmää oikeudesta käyttää viime vuonna julkaistussa kirjassamme virallista Suomi 100 – tunnusta. Se toi kirjamme yhdeksi arvostetuksi juhlavuotemme julkaisuksi.

Perinneyhdistykselle tuli todellisena yllätyksenä valtionvarainministeriön päätös luopua Salpalinjasta. Ihmeteltävää on valtion tahto luopua tällaisesta erittäin merkittävästä ja vaikuttavasta kansallisomaisuudesta. Mitään perusteluja en ole asiasta kuullut, mutta ensimmäisenä mieleen valitettavasti tuli valtion taholta halu poistaa erilaiset vastuut kyseisen linnoiteketjun osalta. Kyseessä on kuitenkin veteraaniemme perintö ja merkittävä kansallinen nähtävyys kaikkine erilaisine kohteineen.

Nähdäkseni Salpalinja ei ole tuottanut juurikaan kustannuksia viime vuosina valtionvarainministeriölle pois lukien tietyt turvarakennelmat eri kohteisiin. Nämä kustannukset asettuvat sanontaan ”pieniä ovat silakat joulukaloiksi”. Sen takia luopumisen motiivia emme ole ymmärtäneet.
 
Parisen vuotta sitten oli kokous, missä Senaattikiinteistön edustaja oli hyvin huolissaan Salpalinjan turvallisuudesta, mikä on hyvä asia. Kuten todettua turvarakenteita on tehty jo tovin. Nyt kuitenkin valtio luovuttaa kaiken vastuun yksittäisille maanomistajille, mikä ei varmaankaan kaikkia miellytä. Herää kysymys, mikä on kunkin vastuu kiinteistöön liittyvistä asioista. Yleensä kiinteistön omistaja vastaa kaikesta. Kiinteistöistä maksetaan Suomessa kiinteistöveroa, kuinka käy Salpalinjan omistajille, jos nuo linnoitteet kiinteistöiksi luokitellaan?

Salpalinjan perinneyhdistys tukee edelleen sitä, että kansalaisilla on mahdollisuus tutustua eri kohteisiin vapaasti kiinnostuksensa mukaisesti. Siten Salpalinjasta luopuminen saattaa vaarantaa tätä seikkaa. Riippuen kohteesta voi hyvinkin käydä niin, että yksittäinen maanomistaja kieltää pääsyn alueelle. Jokamiehen oikeus päättyy kiinteistöihin, liikkumisrajoitukset lienevät voimassa myös näiden linnoitteiden osalta, jos maanomistaja näin haluaa.

Salpalinjan kohteita on arvotettu jo muutama vuosi sitten. Siten olisi tärkeää, että nuo valitut huippukohteet säilyisivät sellaisessa hallinnassa, mikä mahdollistaa kansalaisten vapaan käynnin noissa valituissa kohteissa. Onko valtion eri toimijoilla enää mitään sananvaltaa Salpalinjan suhteen jatkossa?

Salpalinja Itsenäisyyden monumentti – teoksessa on kirjoitus myös Hankoniemen alueella sijaitseva Harparskog-linjasta, minkä rakentamisesta tehtiin päätös samassa yhteydessä kun Salpalinjan rakentamisesta päätettiin. Onko valtio luopumassa myös näistä linnoitteista?

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta Salpalinja on ja pysyy Suomen itärajan tuntumassa. Ei voida pitää todennäköisenä eikä varsinkaan järkevänä, että jotkut maanomistajat ryhtyisivät poistamaan kyseisiä linnoitteita alueeltaan. Salpalinjan perinneyhdistys pitää erittäin tärkeänä sitä, että Suomen kansalaisten isänmaallisuutta ja maanpuolustustahtoa ylläpidetään ja kehitetään mahdollistamalla heille esteetön pääsy tutustumaan tähän veteraanisukupolven aikaansaannokseen – Salpalinjaan Itsenäisyytemme monumenttiin.

Suurenna kuvaa klikkaamalla sitä.



TEPPO LAHTI


Salpalinja maanomistajien haltuun

Aikaisintaan vuoden 2018 lopulla tai 2019 puolella, kun maanmittaustoimituskokoukset on pidetty, valitusajat umpeutuneet ja valitukset käsitelty, siirtyy Salpalinja viimeistä laitetta myöten maanomistajien haltuun kiinteistönomistajan vastuineen. Tämä tapahtuu tiloja rasittavien tierasitteiden ja käyttöoikeuden rajoitusten purkamisella. Näitä rasitteita on ollut lähinnä vain teräsbetonikorsujen, luolien ja linnoitustykkiasemien kohdalla.

Kaikki kiviesteet ovat olleet vapaata riistaa 1968 lain jälkeen; "Kiviestelinjat saadaan maanomistajien toimesta ja kustannuksella poistaa vapaasti." Tosin tässä asiassa on tiedotusmateriaalissa ristiriitaisuutta, kun toisaalla sanottiin että käyttöoikeuden rajoitukset koskivat joissakin paikoin myös kiviesteitä.

Salpalinjan laitteiden ja rakenteiden omistustilanne on ollut arvoitus valtiollekin. Vasta 2016-2017 Senaatti-kiinteistöjen tekemä selvitys Salpalinjan hallinnasta ja laitteiden omistusoikeuksista on tuonut valoa pimeyteen. Tänään on lähtenyt käyttörajoituksia sisältäville 345 tilalle valtionvarainministeriöstä kirje, jossa maanomistajille asiasta kerrotaan.

Yllätys ainakin tämän kirjoittajalle oli tänään 23.4.2018 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Miehikkälässä, että rasitteet ja käyttöoikeiden rajoitukset ovat koskeneet vain Salpalinjan pääasemaa. Oikaisu- ja etuasemien pallokorsut (mahdollisesti ihan muutamaa lukuunottamatta) ovat olleet maanomistajien omaisuutta jo 1968 eduskunnan säätämän palautuslain nojalla.  Myös siis kiviesteetkin ovat olleet maanomistajien vapaasti poissiirrettävissä!

Hankoniemellä sijaitsevaa Harparskog-linjaa ei tämä ratkaisu koske. Sitä Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahti kysyi, mutta kukaan ei vastannut!

Minäkin olen kymmeniä, kymmeniä kertoja opastuksissa suu vaahdossa kertonut, että vaikka maapohjat ovat maanomistajien omaisuutta, niin kivet ovat valtion! Väärin! Tämän päivän tiedon perusteella perun aiemmat puheeni, kivet, samoin kuin vastakin kaikki korsutkin ovat maanomistajien omaisuutta.

Mutta aivan villinä ei Salpalinja jää maanomistajien käyttöön. Museovirasto on valinnut Salpalinjasta ns. huippukohteita, 45 kokonaisuutta, joissa on 94 erillistä kohdetta, jotka pitää säilyttää alkuperäisessä asussaan. Niiden käyttö niitä vahingoittamatta on suorastaan suotavaa.

Muiden kuin huippukohteiden säilyminen ja käyttö riippuvat kiinteistönomistajan sekä kuntien päätöksistä ja harkinnasta.

Museovirasto ottaakin rasitusten purkamisen jälkeen aloitteen ja yrittää saada paikalliset toimijat pitkin Salpalinjaa pitämään huolen ja kehittämään tätä kansallisomaisuuttamme ja sen perintöä. Museovirasto sysää käytännön vetovastuuta Salpakeskukselle ja Salpalinjan perinneyhdistykselle!

Lohtuna suojeltujen Salpalinjan laitteiden omistajille Museovirasto lupaa selvää rahaa, hoitoavustusta linnoitteiden kunnostamiseen ja ylläpitoon, kunhan se tehdään vähän kerrallaan ja pitkällä tähtäimellä!

Salpalinjan palauttaminen nyt hallinnankin osalta maanomistajille perustuu sen merkityksen vähyyteen nykyisessä maanpuolustuksessa. Julkenin olla tilaisuudessa tuosta asiasta eri mieltä sanomalla, että paikallisesti Salpalinjalla on yhä mitä suurin puolustuksellinen merkitys. Ei niin hölmöä sotapäällikköä ole, ettei ymmärtäisi käyttää hyväkseen kallioon louhittuja ja yli kahden metrin seinävahvuuksia käsittäviä teräsbetonikorsuja!

Puolustusministeriön osastoesiupseeri Vesa Halinen vastasi, että 2000-luvun alussa arvioitiin, että  Salpalinjalla ei ole sellaista kokonaispuolustuksellista merkitystä, että puolustusministeriön kannattaisi sitä hallinnoida. Ja nyt tämän viimeisen prosessin yhteydessä pääesikunnan päällikkö on allekirjoittanut vastaavan päivitetyn paperin. Halinen toki myönsi, että kommentissani on myös puolensa.

Kaiken kaikkiaan Salpalinjalla monin eri tavoin epätietoisuutta herättäneen maanomistus- ja hallinta-asiat kaiken järjen mukaan selkiytyvät hyvässä ja pahassa siis todennäköisemmin ensi vuoden puolella. Siihen saakka edetään vanhoin ”sopimuksin”! Mitä kaikkea se sitten käytännössä tarkoittaa, selvinnee aikanaan. Lisätyötä se vapaaehtoistoimijoille ainakin merkitsee!

Ministeri Anu Vehviläinen avasi ja pohjusti tiedotustilaisuuden.
Tiedotustilaisuus Salpalinja-museolla.

TERHO AHONEN







sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Salpalinjan iso uutinen?

Maanantaina 23.4.2018 ministeri Anu Vehviläinen saapuu Miehikkälään kertomaan, että valtionvarainministeriö on päättynyt luopua Salpalinjan rakenteista, se on teräsbetonikorsuista, luolista, kiviesteistä, kaikista linnoitukseen rakennetuista puolustuslaitteista. Salpalinjaa hallinnoi ja hoitaa nykyisin Senaatti-kiinteistöt, jonka toimiala kuuluu Vehviläisen vastuualueeseen.
Valtionvarainministeriön koollekutsumassa tiedotustilaisuudessa kerrotaan, miten ja millä aikataululla Salpalinjalla sijaitsevien tilojen rasitteiden purku hoidetaan. Maapohjathan on palautettu omistajilleen jo 1968 eduskunnan päätöksellä. Nyt siis valtion yksin omistamat linnoitusrakenteet jakautuvat pitkälti yli tuhannelle pääosin yksityiselle omistajalle. Mitä tuo "lahjoitus", kenkkäys sitten käytännössä tarkoittaa, selvinnee tilaisuudessa.
Kehotan seuraamaan tiedotusvälineitä maanantaina ja lähipäivinä; mielenkiintoista nähdä kiinnostaako mediaa Salpalinjan omistusoikeudessa tapahtuva radikaalein muutos sitten rakentamisen. Uutinen on ISO ja MERKITTÄVÄ sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja Salpalinjan perinnön, ylipäätään suomalaisen maanpuolustustahdon näkökulmasta. Salpalinjalla on yhä puolustuksellista merkitystä, uskoo ken tahtoo!
Ainakin Salpalinjan salat -blogi kertoo tiedotustilaisuuden linjaukset viimeistään ma-iltana. Niin ja sen tiedän, että Virolahdella ja Miehikkälässä ilmestyvä Kaakonkulma tulee paikalle, vaikka ei ollut alkuperäisellä kutsuttavien listalla. Siis ainakin sitä asia kiinnostaa!
Mielenkiintoista, todella mielenkiintoista!
Toivottavasti kuva (korsun räjäytys E18 -tien alta ) ei ole viitteellisesti koko totuus Salpalinjan tulevasta kohtalosta suomalaisen maanpuolustustahdon symbolina?

Perjantaina 27.4.2018 vietämme Kansallista veteraanipäivää!


TERHO AHONEN

JK. SuomenSalpa - dokumentti maanpuolustustahdosta -elokuva esitetään Hotelli Salvassa (ent. Luumäen motelli) Luumäellä torstaina 26.4.2018 klo 15. ja klo 18. Tervetuloa kuuntelemaan alkuun puolentunnin yleiskatsaus Salpalinjaan ja sitten, mitä loppuvuodesta 2017 valmistuneessa 1½ tunnin  elokuvassa kerrotaan itsenäisyytemme monumentista! Tervetuloa! 

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Valtio luovuttaa Salpalinjan laitteet maanomistajille!

No nythän on uutinen!

Valtionvarainministeriö on päättänyt luovuttaa Salpalinjaan kuuluvat rakenteet maanomistajille. Maapohjathan on palautettu jo 1968, nyt sitten myös rakenteet, jotka tuolloin jäivät tiloille rasitteeksi. Tuon päätöksen täytyy tarkoittaa, teräsbetonikorsuja, luolia, kiviesteitä, kaivantoja,  pesäkkeitä, kaikkea sitä mitä Salpalinjaan kuuluu.

Tästä saadaan lisäselkoa Miehikkälän Salpalinja-museolla 23.4.2018 valtionvarainministeriön järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Paikalle tulee muun muassa Senaatti-kiinteistöstä vastaava kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

Valtionvarainministeriö lähtee valmistelemaan rakenteisiin liittyvien käyttöoikeuden rajoitusten purkamista.

Tiedotustilaisuuteen tulleen kutsun mukaan Salpalinjan rakenteiden luovuttaminen maanomistajille antaa heille päätäntävallan kohteista sekä yhtäläiset mahdollisuudet kohteiden kehittämiseen muun muassa matkailu- ja virkistyskäyttöön.

Senaatti-kiinteistöt on tehnyt Salpalinjasta selvityksen, joka on tuottanut taustatietoa rajoitusten purkamispäätökselle. Tästä ja ministeriön päättämästä rasitteiden purkamispäätöksestä kertoo ministeri Vehviläinen.

Tilaisuudessa kuullaan myös puheenvuorot koskien tulevia maanmittaustoimituksia, Salpalinjan suojelua ja matkailukäyttöä.

Tämä on mielenkiintoista ja Salpalinjaa koskien iso uutinen! Se herättää hetimiten kysymyksiä jokamiehenoikeuksien ja matkailukäytön osalta Salpalinjaan tutustumiselle. Toisaalta onhan matkailukäytölle tähänkin saakka pitänyt olla maanomistajien lupa.

Ja mikä on sitten vastuu jatkossa mahdollisten tapaturmien ja vahinkojen osalta liikkumisessa Salpalinjan rakenteissa? Senaatti-kiinteistöt, jonka hoidossa Salpalinja nyt on, on tehnyt varsin paljon viime vuosina turvallisuutta parantavia toimia, kaiteita, varoituskylttejä ja jopa sulkenut varalliseksi katsomiaan korsuja.

Mielenkiintoista! Menen kutsuttuna paikalle kuuntelemaan!

TERHO AHONEN

torstai 5. huhtikuuta 2018

SuomenSalpa-dokumentti Luumäellä 26.4.2018

Hotelli Salpa (sama paikka, jossa joskus ennen oli Luumäen Motelli) teki aloitteen ja järjestää elokuvasta kaksi näytöstä torstaina 26.4.2018 klo 15. ja klo 18. Tämän blogin kirjoittajaa pyydettiin antamaan tulitukea elokuvaesityksille. Tässä juliste, klikkaa isommaksi:






perjantai 30. maaliskuuta 2018

Ohje ja perustelut MPK-ilmoittautumiseen

Tämä blogi on osaksi myös Salpavaellus-tapahtuman pää-äänenkannattaja. Siksi julkaisen myös tässä ohjeen ja perustelut, miksi Salpavaellukselle 2018 ilmoittaudutaan MPK-järjestelmän kautta. (TA)

Ohje ja perustelut MPK-ilmoittautumiseen

Ilmoittautuminen MPK:n Salpavaellus-kursseille (reiteille) ja rekisteröityminen tietojärjestelmään:

Mene www.salpavaellus.net -sivustolle. Etusivulla ylhäällä heti logokuvan alla on painikerivi, vie kursori SALPAVAELLUS 2018 –painikkeen päälle. Tuolloin avautuu joukko alavalikkoja, valitse Reitit ja tapahtumat, klikkaa sitä tai riippuen laitteesta voit jo suoraankin valita jonkin kolmesta reitistä: Tähtäimessä Salpalinja tai Lappeen Lukko tai Salpalinja Salpausselällä –reitti. Pelkkään maanpuolustusjuhlaan voi osallistua yleisönä ilman kirjautumista; ulkoilmajuhla on avoin kaikille ja siihen on vapaa pääsy. Reittien ohjelmaan se sisältyy automaattisesti.
Kunkin vaellusreitin reittikuvauksen alkupäästä löytyy teksti:
Ilmoittautuminen MPK-järjestelmään: ja tässä kohtaa on suora linkki ko reitille ilmoittautumiseen,
klikkaa kyseistä linkkiä.

Avautuvan reittisivun (kuva yllä, klikkaa kuvaa isommaksi) yläosassa kuvan alla, otsikon vieressä on sininen laatikko: Ilmoittaudu, klikkaa sitä.
1. Jos olet jo ollut mukana MPK:n toiminnassa, olet mitä todennäköisemmin rekisteröitynyt MPK:hon ja sinulla on kirjautumiseen tarvittavat tunnukset, käyttäjätunnus ja salasana. Ei muuta kuin kirjaudu ja seuraa ohjeita, ensin on henkilötietojen tarkistus, sivun alalaidassa on seuraava-painike, klikkaa sitä. Jos jotakin puuttuu, järjestelmä kysyy ja pyytää täyttämään esim. henkilötunnuksen. Siitä vain sitten seuraava-painikkeen kautta eteenpäin sivulle tulevia ohjeita noudattaen ja homma hoituu.

2. Jos et ole ennen osallistunut MPK:n kursseille, klikattuasi sinistä Ilmoittaudu-laatikkoa avautuvassa näkymässä on Käyttäjän tunnistaminen -otsakkeen alla teksti: Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, tai käyttäjätunnus ja salasana ovat unohtuneet, PAINA TÄSTÄ, tee niin eli klikkaa PAINA TÄSTÄ –linkkiä.
Avautuvassa näkymässä, kuva yllä klikkaa kuvaa isommaksi, vasemmalla on kysymys Oletko uusi käyttäjä? Klikkaa sen alla sinistä Luo tunnukset –painiketta. Seuraa ohjeita ja homma hoituu. Jos jotain meni vikaan ao. sivulla on Ongelmia kirjautumisessa –otsikon alla sähköpostiosoite palaute at mpk.fi, klikkaa sitä ja odota vastausta.

Sitten kun olet saanut tunnukset, kirjaudu ja toimi kuten kohdassa 1. selostettiin.

Ja jos jostain syytä näilläkään ohjeilla et ole päässyt ilmoittautumaan, ota yhteyttä sähköpostilla ao. reittipäällikköön tai tiedottajaan, yritetään etsiä ongelmaan ratkaisu. Jos on ongelma, on ratkaisu!

Ja jos vielä herää kysymyksiä, miksi tänä vuonna näin, miksi ei voida toimia, niin kuin ennen, lue seuraava:

Miksi Salpavaellukselle pitää kirjautua MPK:n kautta?

1. Ensimmäinen syy on se, että 24 kertaa aikaisemmin järjestetty Salpavaellus samoissa maisemissa, osin samoin vanhenevin ihmisin tarvitsee uusiutumista, niin sisällön kuin vetovastuussa olevien vapaaehtoisten toimitsijoiden osalta. Salpavaellus-tapahtuma kaipaa leveämpiä hartioita jatkuakseen. Siihen luonteva vastaus on MPK. Osanottomaksujen korotukseen on tullut painetta, kun on yritetty keksiä uutta nähtävää ja se on vaatinut mm. lisää kuljetuksia. Ja tähän suuntaan, uusien kohteiden tavoittamiseksi, tarvitsemme yhä enemmän kuljetuksia ja huoltomatkatkin pitenevät. Jo nyt vuonna 2018 pystyimme osaksi MPK- yhteistyön kautta pitämään osallistujamaksut ainakin vielä entisellään.

2. Toinen syy on tavoittaa MPK:n kautta teoriassa kymmeniä tuhansia uusia Salpalinjasta kiinnostuneita ihmisiä. Emme tarvitse kerrallaan (vuosittain) kuin noin 200 vaeltajaa, osa on aina vanhoja kävijöitä, mutta syystä tai toisesta välivuoden pitävien tilalle tarvitaan tietenkin uusia vaeltajia. Tiedotustoiminnan nollabudjetilla uusien vaeltajien tavoittaminen on vaivalloista. Tässäkin MPK-yhteistyö voi olla avuksi.

3. Kolmas syy Salpavaelluksen MPK-yhteistyöhön on tarjota 1-2 vuorokauden mittaisilla reiteillä asevelvollisuusiässä oleville vastaava määrä kertausharjoituspäiviä.  Se toisaalta osoittaa, että Salpavaelluksella on monia sotilaallista valmiutta ylläpitäviä ja jopa kohottavia ulottuvuuksia. Ne tulevat siinä reissussa huomaamatta, vaeltamisen sivussa ilman sen kummempaa äksiisiä tai harjoitusta, sanalla sanoen helposti!
Entäpäs ne, jotka eivät ole vielä varttuneet asevelvollisuusikään tai ovat sen ylittäneet? Ei mitään, mitäpä teemme asioilla, joilla ei ole vielä tai enää käyttöä! Saamme joka tapauksessa Salpavaelluksella samat laadukkaat palvelut kuin asevelvollisuusiässä olevatkin!

4. Neljäs syy on vakuutusturva ja huolto. Osallistujien vakuutus on voimassa vain MPK-järjestelmän kautta ilmoittauneille. Sama koskee muonitus-, majoitus- ja kuljetushuoltoa. Ei ole mitään mieltä vanhan organisaation rinnalle luoda toista vakuutus-, muonitus-, majoitus- ja kuljetusjärejstelmää. Se lisäisi kustannuksia entisestään, MPK-hyödyt ja kustannussäästöt valuisivat hukkaan. Sitä paitsi, mistä noille tuplatehtäville löytyisi tekijät, kun nyt MPK:n kurssina toimitsijoiden ja tukiorganisaatiossa mukana olevat asevelvollisetkin saavat työstään palkioksi kh-vuorokausia käytetyn ajan suhteessa. Sekin on reilua. Tekijöilleen Salpavaellus on ollut alusta asti kova kertausharjoitus ilman mm. ylennyksiin vaikuttavia kh-päiviä! Nyt vihdoin hekin pääsevät niistä osallisiksi.

5. Viides syy MPK-järjestelmään rekisteröitymiseen on tunnistaminen ja kommunikaatio, yhteydenpito. Osallistujien osallistumiskelpoisuuden tunnistaminen ja osallistumistietojen ylläpito vaatii rekisteröitymistä. Se taas mahdollistaa kurssitietojen ja ohjeiden lähettämisen osallistujien sähköpostiosoitteisiin.

6. Kuudes syy on yksilön tietosuojan ja henkilötietojen turvaaminen ja käsittely valvotussa MPK-järjestelmässä. EU:n uutta tietosuoja-asetusta aletaan noudattamaan toukokuussa 2018. Tämänkin takia rekisteröitymisestä ei ole pelkoa, että sitä käytettäisiin väärin. Kaiken järjen mukaan MPK-rekisteröitymisestä ei ole mitään haittaa, vaikka tarvetta asiointiin MPK:n suuntaan ei vaelluksen jälkeen olisikaan.

Näistä ja muista pelisäännöistä löytyy yksilöityä tietoa MPK:n sivuilta:

7. Ja lopuksi vielä seitsemäs syy. Se on tehdä yhteistyössä MPK:n kanssa tapahtumasta kaikille osallistujille viihtyisä, turvallinen, ja kun Salpavaelluksesta on kysymys, myös elämyksellinen retki viime sotien aikaisten sukupolvien rakentamaan itsenäisyytemme monumenttiin.

Tervetuloa!

Salpavaellus 2018 / Terho Ahonen

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Tsekkoslovakian kriisi ja Salpalinja


Olen tätä aihetta sivunnut aiemmissa kirjoituksissani, mutta ehkä jotakin uutta näkökulmaa tässä omakohtaisessa jutussa on. Huomenna tulee tasan kahdeksan vuotta, kun ensimmäisen Salpalinjan salat –blogikirjoitukseni tein. (TA)

Varsovan liiton maiden sotajoukot Neuvostoliiton johdolla ylittivät 20.8.1968 myöhään illalla Tsekkoslovakian rajan ja aloittivat maan miehityksen. Operaatiolla haluttiin tukahduttaa Tsekkoslovakiassa virinneen ”Prahan kevään” pyrkimys ainakin lieventää Moskovasta johdetun kommunismin otetta. Maassa haluttiin rakentaa inhimillisempää ja modernimpaa sosialismia. Sitä Moskova ei suvainnut. Se otti kovat keinot käyttöön ja miehitti maan.

On tunnettu tosiasia, että Tsekkoslovakian kriisi näkyi myös Suomen maa- ja merirajoilla. NL:n panssarivaunujen kolinaa kuultiin rajanpinnassa ja laivasto-osastot härnäsivät rannikkopuolustusta ainakin Kotkan edustalla aluevesien tuntumassa.  Suomen armeijan joukot, ainakin osa, olivat hälytystilassa. Ei voinut olla sattumaa, että esimerkiksi kotikulmillani Miehikkälän länsireunalla miehityksen alkamista seuraavana yönä Haminassa tuolloin sijainnut Kymen Jääkäripaljoona oli liikekannalla; osa sen joukkoja liikkui kotiani sivunneella kylätiellä.

Nyt tiedetään, että Hankoniemellä sijaitseva Harparskog-linja, Salpalinjan kanssa samalla käskyllä ja samanlaiseksi rakennettu, puolustuslinja aseistettiin elokuun 1968 tapahtumien jälkeen. Korsutykit ja konekiväärit asennettiin paikoilleen. Ne poistettiin vasta 1980-luvun lopulla.

Vajaa neljä vuotta Tsekkoslovakian kriisistä minut kutsuttiin ensimmäisiin kertausharjoituksiin Haminan varuskuntaan, kesäkuun alussa 1972. Sinne mentyäni havaitsin kuuluvani Haminan sotilasalueella olevaan yhteen torjuntakomppaniaan. Niitä oli muitakin. Ne tukeutuivat puolustuksessa tiukasti Salpalinjaan.

Torjuntakomppania oli paikallisjoukko, alueen vanhemmasta reservistä koottu. Minulla oli ikää tuolloin 20 ½ vuotta. Olin mennyt varusmiespalvelukseen vapaaehtoisena ja kotiutunut reserviin syyskuussa 1970. Miehikkälässä silloin, niin kuin vieläkin, reserviupseereja ei monta ollut. Minut oli sijoitettu torjuntakomppanian sissijoukkueen johtajaksi rannikkotykistön tulenjohtajan koulutuksella!

Kertausharjoituksessa torjuntakomppanian upseerit pantiin tiedustelemaan omat vastuualueensa Salpalinjassa ja laatimaan niille taistelusuunnitelmia. Tiedustelu tehtiin pareittain, minun parini kulpavolkkari-partiossa oli torjuntajoukkueenjohtaja Jorma Tulikoura Haminasta, taisi olla silloista Vehkalahtea, minua muutaman vuoden vanhempi vänrikki. Hänen joukkueensa tuliasemia olivat Salpalinjan korsut ja pesäkkeet. Jorma esiintyy lyhyesti SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvassa.

Tiedustelussa, kun samalla autolla liikuimme, minä pääsin tutustumaan hänen asemiinsa ja hän näki, minne minä ylläkköjä ja sissikätköjä suunnittelin. Samassa harjoituksessa me kaikki joukkueenjohtajat saimme koulutuksen korsutykin ja korsukonekiväärien käyttöön.

Samassa harjoituksessa iltakotiläksyinä saimme tehtäväksi käydä läpi omiin joukkueisiimme varatun henkilöstön kantakortit. Sen tarkoitus lienee ollut, sikäli kuin tunsimme, poistaa sopimattomat varaukset ja toisaalta tulla tietoiseksi keitä alaisuuteemme kuului. Voin sanoa, että  silloin nuoresta iästäni huolimatta kolmanneksen joukkueeni miehistä tunsin ainakin nimeltä. He olivat isäni ikäluokkaa (synt 1928), joka myös kuului samaan komppaniaan. Eli Salpalinjan puolustajat olivat 35 – 45 -vuotiaita ehkä joku vähän vanhempikin! 

Nyt alan olla täysin vakuuttunut, viitaten muun muassa em. kantakorttisulkeisiin, että joukkomme oli vasta luotu. Se oli osa Tsekkoslovakian kriisin jälkimaininkeja, itärajamme puolustuksen vahvistamista, YYA-sopimuksen vastaisesti! Minulla ei ole hajuakaan, millä joukoilla Salpalinjaa olisi puolustettu ennen em kriisiä ja jokunen vuosi sen jälkeen. Virallisestihan noihin aikoihin Suomi valmistautui puolustamaan vain lännestä tulevaa vihollista.

Nyt harmittaa tavattomasti, että muistini on kehno. Voi kun ne dokumentit, jotka olivat käytössämme (en ole varma edes oliko niitä), olisi saanut omaksi tai kun muistaisi, mitä meille Salpalinjasta kerrottiin, kerrottiinko juuri mitään! Sen muistan varmasti, että suunnitelmamme, käsinkirjoitetut paperit ja karttamerkinnät, olivat salaisia ja ne kerättiin visusti pois. Ne sanottiin vietävän silloisen Kouvolan sotilaspiirin kassakaappeihin.

Sitten seuraavassa kertausharjoituksessa vuosi ja kolme kuukautta myöhemmin Pahkajärvellä noita papereita ei nähty. Siellä minä ja joukkueeni ryhmänjohtajat koulutettiin ja harjoitettiin sissitaitojen ja niihin kuuluvien räjähteiden käyttöön. Tulikouran Jorma ryhmänjohtajineen kuljetettiin Luumäelle harjoittelemaan korsuaseiden asentamista teräsbetonikorsuihin.

Kylmän sodan fakta on, että Salpalinjalla oli puolustusmerkitystä siis vielä 1970-luvulla. On puhuttu, että Salpalinja oli vanhentunut jo jatkosodan viimeisenä kesänä 1944! Kuinka vanhentunut se oli sitten 1970-luvulla, jolloin mm. minua koulutettiin sen käyttöön taistelussa?  No, en itsekään usko, että Salpalinjassa kylmän sodan aikana olisi ratkaisutaisteluja käyty, ainakaan noilla huru-ukkojoukoilla. Mutta vahvana viivytysasemana se olisi saattanut antaa aikaa puolustuksen järjestämiseen siihen sopivissa maastonkohdissa jossakin lännempänä.

SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvassa käsitellään mielenkiintoisesti asiantuntijavoimin Salpalinjan merkitystä kylmän sodan aikana. Tämä omakohtainen kertomus on linjassa sen kanssa, mitä kenraalit ja tutkijat elokuvassa puhuvat!

TERHO AHONEN

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

25. Salpavaellus Ukko-Pekan kotimaisemissa

Tässä muun vapaaehtoistoimen ohessa olen myös edelleen Salpavaelluksen "tiedotusosaston" palveluksessa. Siksi voin ihan hyvin julkaista myös blogina 5.3.2018 laatimani lehdistötiedotteen. TA


Vuodesta 1994 lähtien järjestetty Salpavaellus on pitänyt pintansa Suomen itsenäisyyteen ennaltaehkäisevänä pelotteena vaikuttaneen Salpalinjan yhtenä esittelymuotona. Vaikka Salpalinja ei ole muuksi muuttunut, eri näkökulmat ja reittien ulottaminen uusiin linnoitusmaisemiin ovat suosion avaimia. Vaeltajien määrä on vaihdellut viime vuosina 200 hengen kahta puolen.

Viikko jälkeen juhannuksen järjestettävä 25. Salpavaellus keskittyy ensimmäistä kertaa Etelä-Karjalaan. Tapahtuma päättyy kaikille avoimeen maanpuolustusjuhlaan Luumäellä presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon, Kotkaniemen pihapiirissä. Se avataan kunnostettuna yleisölle toukokuussa. Salpavaelluksen kolmesta reitistä kaksi liikkuu Etelä-Karjalassa.

Virolahdelta alkava kolmen päivän Tähtäimessä Salpalinja -reitti päättyy sekin Ukko-Pekan jalanjäljille. Presidentti Svinhufvudin suojeluskuntahenkisyys ja ammuntaharrastus tuodaan reitillä esiin ”Ukko-Pekka”-ammuntana perinnekivääreillä Miehikkälässä Multasillan ampumaradalla.

Muilla reiteillä ”Ukko-Pekka”-ammunta toteutetaan nykyaikaisilla eko-harjoitusaseilla. Kahden päivän Lappeen lukko -reitti kiertelee Luumäki-Lappeenranta-Lemi alueella. Sunnuntain aamupäivän Salpalinja Salpausselällä –reitti pyöräytetään Luumäen Askolassa, lähellä Kotkaniemeä. Sekin päättyy maanpuolustusjuhlaan.

Salpavaelluksen järjestelyissä on ensimmäistä kertaa mukana Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Viime mainittu on myös Salpavaelluksen suojelija 2018. MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali evp Pertti Laatikainen ottaa vaeltajat vastaan mp-juhlassa Kotkaniemessä ja pitää puheen.

Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden res.ups. ja  res. –kerhojen lisäksi Salpavaelluksen järjestelijäjoukkoon on liittynyt Lappeenrannassa kotipaikkaa pitävä Salpalinjan Oppaat ry. Puolustusvoimat tukee tapahtumaa, niin kuin se on tehnyt alusta lähtien.

Suomi100-juhlavuosi 2017 toi kaksi merkittävää lisää Salpalinjaan tutustumiseen. Salpalinjan perinneyhdistyksen kirja Salpalinja – itsenäisyyden monumentti ja storyTV films Oy:n elokuva SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta ovat toisiaan täydentävä uusi taistelijapari tiedotussodassa Salpalinjan tuntemattomuutta vastaan. Elokuva nähdään seuraavan kerran Lappeenrannan yliopiston Viipuri-salissa 16.3. illalla.


Lisätietoja Salpavaelluksesta: www.salpavaellus.net, vaelluskuvia sen kuvagalleriassa

Yhteistyöterveisin              Terho Ahonen
Salpavaellus 2018 tiedottaja

tiistai 27. helmikuuta 2018

Salpavaellus 2018 reitit lyhyesti

Salpavaelluksen 2018 järjestäjät joutuvat turvautumaan kahdella reitillä linja-autokuljetuksiin hieman aikaisempaa enemmän.  Syy on yksinkertainen: osallistujille halutaan näyttää Salpalinjaa mahdollisimman monipuolisesti ja monesta näkökulmasta. Hyvän suunnittelun ja osin myös MPK-yhteistyön ansiosta reittien hinnat säilyvät viime kesän tasolla.

Salpavaelluksen kestoltaan pisin reitti, Tähtäimessä Salpalinja,  pää- ja oikaisuaseman parhaita paloja Virolahdella, alkaa kokoontumisella vaellusviikonlopun perjantaina klo 15.30. Virolahdella Harjun oppimiskeskuksessa. Ravijoen korsujen koluamisen jälkeen ensimmäinen yö vietetään Rantaharjussa Suomenlahden rannassa.

Toisena päivänä reitti etenee Harjusta Bunkkerimuseolle ja edelleen Vaalimaalle oikaisuasemaan ja yöksi leirintäalueelle. Reittipäällikkö Petri Rajajärvi Virolahdelta johdattaa joukkonsa sunnuntaiaamuna Miehikkälään ampumaradalle ja sieltä Luumäelle Kotkaniemeen maanpuolustusjuhlaan. Juhlan jälkeen vaeltajat kuljetetaan takaisin autoilleen Harjuun.

Lauantaiaamuna Luumäen Askolaan klo 8. mennessä kokoontuu Lappeen lukko – epäsuorasta tuesta suoraan toimintaan –reitti. Se tutustuu Salpalinjaan ensin Askolassa ja jatkaa sitten bussilla Hurtanmaalle. Lappeenrannan kaupungin länsipuolelle Rutolaan reitti ehtii iltapäiväksi.

Linnoituslaitteisiin perehtymisen lisäksi vaeltajille kerrotaan uittohistoriaa; Väliväylän ja Saimaan välin vedenjakajalle tehty tukkien ylivientilaitos Rutolassa jää kävelyreitin varteen. Ilta ja yö vietetään Salpamajan maastossa.

Sunnuntaiaamuna Lappeen lukko -reitin osallistujat nousevat bussiin, tutustuvat Salpalinjan epäsuoran tulen linnoitustykistöasemiin Lemillä ja pallokorsulinjaan Iitiässä. Linnoitushistoriaa syvennetään tutustumalla matkalla hetken aikaa myös ensimmäisen maailman sodan aikaisiin  patteritöihin. Lappeen lukon reittipäällikkö on Mauno Sirén Lappeenrannasta.

Salpavaelluksen kolmas reitti, Salpalinja Salpausselällä – Ukko-Pekan jalanjäljillä, kestää sunnuntain aamupäivällä vain kolmisen tuntia. Se tarjoaa usean lyhyen reittivaihtoehdon tutustua linnoitukseen Askolassa kävelymatkan päässä Kotkaniemestä.

Luumäkeläisen reittipäällikkö Kari Tahvanaisen luotsaama lyhyt reitti tarjoaa erityisesti Lappeenrannan ja miksi ei myös Kouvolan seudun asukkaille erinomaisen päiväkokonaisuuden. Tutustuminen Salpalinjaan, kunnostettuun Kotkaniemeen ja marssi Rauhanturvaajaliiton Faitterit-soittokunnan tahdissa komeaan maanpuolustusjuhlaan sisältää historian havinaa ja tunnetta vähintään kylliksi.

Maanpuolustusjuhla 1.7.2018 klo 13.

Salpavaellus päättyy Kotkaniemen pihapiirissä järjestettävään maanpuolustusjuhlaan. Siihen vaeltajat marssivat Faitterit-soittokunnan kajauttaman Sillanpään marssilaulun tahdissa. Vaeltajat ottaa vastaan MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali evp Pertti Laatikainen. Hän pitää myös puheen. Juhlan juontaa Salpalinja- ja Kotkaniemi-opas Risto Häkämies.

Maanpuolustusjuhla on avoin myös yleisölle. Kotkaniemen sisätiloihin vaeltajat eivät ehdi tutustua, kuin halutessaan vasta juhlan ja kenttälounaan jälkeen; siksi sisätiloihin oikeuttava pääsylippu ei sisälly vaelluksen hintaan. Tähtäimessä Salpalinja –reitin osallistujat lähtevät kenttälounaan jälkeen heti kohti Virolahtea.

Sen sijaan yleisölle Kotkaniemen sisätilat ovat auki 1.7. klo 9. alkaen. Museo-opastukseen oikeuttava sisäänpääsymaksu on viisi euroa / hlö, eläkeläisiltä kolme euroa.

Kotkaniemen pihatilat eivät mahdollista autojen pysäköintiä. Yleisöä varten Salpavaellus järjestää sunnuntaina klo 9. alkaen maksuttomat siirtokuljetukset niin Kotkaniemen museolle kuin maanpuolustusjuhlan seuraajille kauempana olevilta parkkipaikoilta ja takaisin. Pysäköintialueet ovat aikanaan nähtävissä salpavaellus.net –sivuilta. Ja sitten tapahtumapäivänä niille on tietysti opastus.

Reitien tarkempi sisältö ja hinnat löytyvät www.salpavaellus.net –sivustolta. Ilmoittautuminen reiteille on tehtävä MPK-järjestelmään 1.3. - 13.6.2018 välisenä aikana.

Salpavaelluksen päätöspisteenä oli 23. kertaa Miehikkälän Salpalinja-museo. Vuonna 2017 tapahtuma keskitettiin Virolahden Harjuun. Ja nyt Luumäen Kotkaniemi on antanut reittisuunnitteluun paljon lisää uusia mahdollisuuksia ja erilaista nähtävää.

TERHO AHONEN

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Salpalinja vaiettu salaisuus, elokuvasta valoa pimeyteen

Pakkorauhan linja, Moskovan rauhan linja, päävastarinta-asema, Suomen Salpa, Salpa-asema ja Salpalinja. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Siitä huolimatta lasta ei tunneta. Ei vieläkään, ei vaikka minäkin olen tällä pienellä palstalla pienin kirjaimin kohta kahdeksan vuotta parhaani yrittänyt; tämä on 400. kirjoitus tässä Salpalinjan salat -blogissa! Ihan kaikki jutut eivät ole minun kirjoittamia, mutta noin 90 prosenttia ovat. Kiitos avustajien tulituesta!

Sitkeässä on siis Salpalinjan tiedotuksellinen läpimurto. Olen useasti sanonut, että miten voi kiinnostua siitä, mitä ei tiedä olevankaan! Salpalinjassa ei taisteltu. Siksi siitä ei tullut historiallista taistelupaikkaa. Jos olisi taisteltu ja siinä kuvitteellisessa taistelussa Suomi olisi vihollisen torjunut, tunnettavuusongelmaa ei olisi. Jos taas se taistelu olisi hävitty, Salpalinjasta olisi kirjoitettu pelkästään kyrillisin kirjaimin!

Tässä tullaankin Salpalinjan ytimeen, Salpalinjan salaisuuteen:

”Salpalinja on yhä lähes tai täysin tuntematon suurelle osalle suomalaisia. Se ei ole sinänsä ihme, koska itärajan linnoitus oli sotasalaisuus aina Neuvostoliiton romahtamiseen 1991 saakka. Salpalinja, vaikka siinä ei koskaan taisteltu, vaikutti osaltaan siihen, että Neuvostoliitto luopui Suomen valtaamispyrkimyksistä kesällä 1944. Joidenkin arvioiden mukaan linnoitus ennaltaehkäisevänä pelotteena esti osaltaan myös Neuvostoliiton Suomen miehitysaikeet vuosina 1945-50.”

Tuon edellisen kappaleen kirjoitin 2017 tammikuussa lehdistökutsuun, jolla houkuttelimme tiedotusvälineitä kertomaan silloin vielä tuotannon osalta alkutaipalellaan olevasta SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvasta. Kutsun kuuli valitettavan harva toimitus. Kiitos silti niille, kaikki julkisuus on hyväksi asialle  ja vie sitä eteenpäin.

Elokuvan ensi-illassa Mainilan laukausten ”ampumispäivänä” (26.11.2017) Lappeenrannan kaupunginteatterissa sanoin 400-henkiselle yleisölle, että kaikkien suomalaisten tulisi tämä elokuva nähdä. Olen yhä samaa mieltä.

Ajattelin elokuvahankkeeseen mukaan lähtiessäni, että kunnollinen dokumentti on se ohjus, joka räväyttää Salpalinjan suomalaisten silmille. No, näin ei ole vielä, korostan sanaa VIELÄ, käynyt. Perusongelma on se, että elokuvaakaan kuin ei itse Salpalinjaakaan ole vielä saatu kansan syvien rivien tietoisuuteen, että he tietäisivät mennä sitä katsomaan. Työ on siltä osin kesken.

Uskoni elokuvan läpimurtoon ei ole toiveajateltua sinisilmäisyyttä. Elokuvan esitykset loppuvuodesta ja nyt talvella antavat perusteet pysyä kannassani. Ne näytökset, joita ei ole ehditty kunnolla markkinoida, tiedottaa, eivät ole kokonaan täyttyneet. Sen sijaan ne esitykset, mukaan lukien ensi-ilta, joita on ehditty muutama viikko esiintuoda, ovat olleet täysiä! Se lupaa hyvää, mutta nimenomaan tiedotus- ja markkinointityötä se vaatii. Salpalinjan merkityksen lisääminen suomalaisten historiakuvaan on sitkeässä.

Palaute elokuvasta vahvistaa edellistä. Tuottaja Juha Huttusen saaman palautteen mukaan elokuva on ennen kaikkea hämmästyttänyt katsojia Salpalinjan ulottuvuudella, laajuudella ja monimuotoisuudellaan. Elokuvan sisältöä on kiitelty mielenkiintoiseksi.

Minäkin olen kuullut dokumentista hyvää. Mutta niin tuottaja Huttunen kuin tämän kirjoittaja pidättäydymme kehumasta itse elokuvaa, koska olemme siihen auttamattomasti jäävejä. Aidon palautteen antaa yleisö, totta kai. Silti elokuvan tekijöillä pitää olla oikeus ja suorastaan velvollisuus tehdä tuotettaan tunnetuksi ei itsemme takia, vaan sen takia miksi elokuva on tehty. Sitä tässä osaltani teen:

Nimittäin SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuva on ennen kaikkea kunnianosoitus sotiemme veteraaneille ja Salpalinjan rakentajille:

Suuret suomalaiset sotaelokuvat kertovat sen, miten suomalaiset sotilaat taistelivat viime sodissa. 
SuomenSalpa –elokuva jatkaa siitä dokumenttina. Se kertoo ja näyttää syyn, miksi nyt jo kuollut ja kuopattu Neuvostoliitto ei jatkosodassa jatkanut taistelua Suomen valtaamiseksi. Miksi se ei valtavalla voimallaan pyrkinyt asettamiinsa tavoitteisiin, miksi se niistä luopui. Siksi jokaisen suomalaisen tulisi tämä elokuva Salpalinjasta nähdä. Siksi, että Suomi ja suomalaiset itse halusivat rakentaa ja myös rakensivat rajalleen linnoituksen, joka täytti täydellisesti tehtävänsä.

Seuraavan kerran elokuva on nähtävissä Lappeenrannan teknillisen yliopiston Viipuri-salissa perjantaina 16.3.2018 klo 18. Sinne! Juliste alla, klikkaa isommaksi.

TERHO AHONEN


perjantai 26. tammikuuta 2018

Salpavaelluksella mielekästä tekemistä

Olen kevätkesästä 1993 lähtien ollut monessa eri tehtävässä panemassa pystyyn Salpavaellusta. Tuossa vuosituhannen vaihteessa taisi kaksi vaellusta jäädä muiden työkiireiden takia väliin. Ensimmäinen vaellus toteutettiin 1994, melkein uskaltaisin sanoa, että lähes pystymetsästä. Suurin voima oli innostus ja iso joukko samoin ajattelevia maanpuolustusihmisiä.

Ensimmäinen vaellus oli tarkoitus olla myös viimeinen. Jotain meni vikaan tai pikemminkin kohdalleen, kun ensi kesänä järjestetään jo 25. peräkkäinen, kerran vuodessa toimeenpantava Salpavaellus. Väki on vaihtunut niin järjestäjissä kuin vaeltajissakin. Sitkeimmät ovat olleet mukana koko ajan. He eivät sitä ole enää viime vuosina tehneet niinkään valtavasta innostuksesta, vaan ehkä enemmän velvollisuuden tunnosta. Vaeltajakonkarit taas eivät osaa olla pois reiteiltämme!

Nyt työn alla oleva Salpavaellus 2018 on historiallinen siksi, että ensimmäisen kerran täkäläisten reserviläisyhdistysten tueksi, avuksi ja ehkäpä kaikkikaikeksi tulee Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ja sen Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri.

MPK:ta pyydettiiin viime kesänä 25. Salpavaelluksen suojelijaksi, mutta sepä ei siihen tyytynyt, vaan tarjoitui myös tekijäksi, toimijaksi Salpavaellus-organisaation rinnalle. Työ lähti käyntiin tiedustelulla jo viime syyskuussa. Nyt 22. tammikuuta 2018 alkoi sitten tapahtumaan. Ainakin minulla ja vaelluksen varajohtajalla Jukka Lapilla (vaellusjohtaja Antti Pakkanen palaa remmiin toukokuussa) on täysi syy uskoa, että hyvä tulee. Voi olla, että järjestelmiemme hyvien osien yhteensovittaminen voi jossain kohtaa vingahtaa, mutta ainakin alku tuntuu todella lupaavalta.

En tässä nyt käy yhtään avaamaan (muotisana) mitä kaikkia mahdollisuuksia MPK-yhteistyö Salpavaellukselle ja sen tekijöille mahdollistaakaan. Siitä olemme enemmän viisaampia 11.2. Haminassa pidettävän koordinaatiopalaverin jälkeen.

Mutta yhden omakohtaisen toiveen ja oikeastaan suoranaisen tarjouksen rohkenen tuoda esiin. Viittaan kirjoituksen alun vuodatukseen 25 vuoden lähes yhtäjaksoisesta puurtamisesta tässä touhussa.

Nyt jos koskaan meillä jo lähes kaiken kokeneilla huru-ukoilla on toivoa saada työllemme jatkajia.
Tässä lasken MPK:n kouluttaman laajan vapaaehtoisen reservin varaan. Koulutettu on tekijöitä mitä moninaisimpiin tehtäviin, mutta onko sille koulutukselle ollut mielekästä, relevanttia käyttöä? Salpavaelluksella on tarjota todellista, määrältään sopivasti ja osalle tehtävistä ympärivuotista vapaaehtoista tekemistä. Ja varmasti asiasta kiinnostuneelle oikeaa meininkiä, todellisten joukkojen ja asioiden kanssa.

Suurimman osan aikaa Salpavelluksella olen toiminut tiedottajana. Se on mitä suurimmassa määrin ympärivuotista, jatkuvaa, mielenkiintoista vapaaehtoistyötä. Tulokset näkyvät hyvässä ja pahassa. Aina ei voi onnistua. Yleensä on onnistuttu.

Sama koskee tehtäviä huollossa, kuljetuksissa, tukikohdissa, toimistossa, ensiavussa, viestinnässä, someupseerina, nettipäivittäjänä, lehdistötiedottajana, liikenteenohjauksessa ja turvatehtävissä sekä opastuksista aina reittipäälliköihin saakka. Muutamia mainitakseni. Tehtäviä on ja riittää.

Olemme varsin hyvin tiettyjä tehtäviä onnistuneet päivittämään nuorempaan voimaan, esimerkkinä kolmekymppinen vaellusjohtajamme. Ikä ei ole este kaikessa, mutta esimerkiksi itselläni näissä some- ja kirjoitustehtävissä aika alkaa menemään omien virheiden korjaamisessa; virheiden korjaamisessa menee todella aikaa enemmän kuin niiden tekemisessä! Ikäni 66 vuotta pelaa vielä opastuksessa, puhevirheet voi korjata siinä hetkessä, jos joku huomaa, mutta älypuhelimeen postaukseen nakkisormet eivät taivu, siksi minulla ei sitä, älypuhelinta, olekaan.

Siis Salpavaellus tarjoa sopivaa työtä monelle halukkaalle kullekin mieluisaan hommaan. Ihan totta! Tämä on ollut ja on vieläkin mukavaa, jopa innostavaa, mutta rajansa kaikella. Tulkaapa ensi kesäksi mukaan siivelle katsomaan, miltä meininkimme näyttää, innostukaa ja tarttukaa hihastamme kiinni!

Salpavaellus tarjoaa paljon ihmistä kehittävää, kouluttavaa, kasvattavaa, vastuuta opettavaa ja mitä kaikkea muuta tekemistä keksimmekään, jolla kaikella on maanpuolustuksellinen ja sotiemme veteraaniemme perintöä palveleva tarkoitus. Siinä oppii itse samalla ja paljon. Sen arvo on valtava! Niin minullekin on käynyt! Olen ihan eri ihminen verrattuna siihen, kun näissä hommissa noviisina aloitin! Olen tekemällä oppinut, virheitä tehden, onnistumisista iloiten!

Meitä Salpavaelluksen alkuvuosien tekijöitä ei ollut juurikaan kukaan kouluttamassa, opettamassa; oli toki Arvo Tolmunen, Arto Lavento ja Ilkka Länsivaara! Oppi oli otettava kantapään ja erehdysten kautta. Nyt me jaamme mielellämme hankkimamme opin uusille polville. Pyörää ei tarvitse kenenkään keksiä uudestaan, mutta sitä saa vapaasti jatkojalostaa. Luovuudelle on täydet eväät olemassa!

Palataan aiheeseen, tarttukaa hihaan, tulkaa mukaan, kehittykää, ottakaa yhteyttä. Niin minä olisin tehnyt, jos siihen olisi ollut MPK:n ja Salpavaelluksen mahdollistama tilaisuus!

Ps. Korjasin pikkasen illemmalla jutun muotoiluja, kun viime loppukesästä syntynyt nykyelämäni ilojen ilo, viisikuukautinen ensimmäinen pojanpoika, saapui papalle illansuussa kylään ja jutun tarkistus jäi ohueksi!

TERHO AHONEN

maanantai 15. tammikuuta 2018

Salpalinja louhintatekniikan edelläkävijä

Tämä viime syksynä kirjoittamani juttu on julkaistu viime vuoden lopulla kaivosalan ammattilaisten, Vuoriteknikot ry:n vuosijulkaisussa Vuorityö ja -tekniikka 2017 -lehdessä. Sain lehden käsiini tänään. Jutun tein Salpalinjan Oppaiden jäsenenä, kirjoituspalkkio on jutun lopussa oppaiden ilmoituksena. Juttu on tästä näkökulmasta minun kirjoittamistani ensimmäinen. TA
Tässä linkki näköisversioon, jossa myös kuvat ovat nähtävissä.
http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2014/03/Vuority%C3%B6-ja-tekniikka-lehti-2017-2.pdf

Salpalinja louhintatekniikan edelläkävijä

Salpalinja on Suomen itärajan linnoitettu puolustusasema. Se on rakennettu vuosina 1940-41 ja 1944. Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Se sijaitsee kokonaan nyky-Suomessa (tietysti Petsamon osaa lukuunottamatta).

Itärajan linnoitus on moniulotteinen puolustusrakennelma. Se sisältää kanta- ja kenttälinnoitteita. Ensin mainituista käytetään myös kestolinnoite-nimitystä. Niiden raaka-aineita ovat teräs, betoni ja, jos raaka-aineeksi voi sanoa, myös kallio. Tyypillisimpiä kestolaitteita ovat teräsbetonikorsut ja kallioon louhitut luolat ja taisteluhaudat. Kenttälinnoitteet ovat maasta, puusta ja kivistä rakennettuja puolustuslaitteita, kuten korsuja, tst- ja yhteyshautoja sekä piikkilankaesteitä.

Itärajan linnoittaminen alkoi noin kuukausi talvisodan päättymisestä. Kaluston ja  materiaalin hankinta välirauhan aikana enimmillään yhtä aikaa 35 000 palkatun miehen työmaalle ei ollut helppo juttu. Valmista yhteiskuntarakennetta ei itärajan metsissä ollut, ei teitä, ei majoitustiloja, ei mitään. Työtä leimasi ilmaan jäänyt sodanuhka, siis kiire, sekä jatkuva taistelu kalusto- ja materiaalipuutteita sekä vaikeita työskentelyoloja vastaan.

Työnjohdon luovuus paikata puutteita, aloitekyky kehittää ja keksiä uutta, uusia työmenetelmiä, kun vanha ei toiminut, oli arvossa arvaamattomassa.

Yhtenä esimerkkinä voi mainita välirauhan aikana Miehikkälässä työryhmä 213:n päällikkönä toimineen insinööri Reino Helannon kehittämä raonammuntaan perustunut menetelmä louhia taistelu- ja yhteyshautoja. Yksi reikärivi kallioon ja kova panostus sai aikaan veemuotoisen, rikkonaisen ja huonon suojan antavan kaivannon, jota piti sitten kiviladoksin tai jopa betonilla paikkailla. Työmenetelmä oli huono. Se vaati miettimistä.

Helanto oivalsi, että ehjään kallioon piti saada tst-haudan leveyden päähän toisistaan keinotekoiset halkeamat. Sen hän kokeilemalla haki poraamalla haudan syvyyteen ja sen leveyden päähän toistaan reikärivit, reiät sopivin välein ja sopivasti panostamalla, ja kas syntyi kaksi yhdensuuntaista keinotekoista halkeamaa!

Sen jälkeen normaalilla poikkiporauksilla ja panostuksilla alkoi louhinta. Tuloksena oli valmista pystysuoraseinämäistä siistiä taisteluhautaa. Yksinkertaista! Menetelmää käytetään, tietysti jatkojalostettuna, yhä rakennuskiviteollisuudessa.

Luolia moneen käyttöön

Salpalinjan perussuoja on teräsbetonikorsu. Niiden rakentaminen oli välttämätöntä, mutta myös kallista. Halvempi vaihtoehto löytyi peruskalliosta. Se on louhia luolia. Salpa-asemassa on yhteensä 25 erikokoista luolaa. Osa niistä jäi kesken, osa valmistui majoitus-, varasto- ja vaikkapa lääkintäkäyttöön.

Kallion, johon luola louhittiin, tuli täyttää muutamia vaatimuksia. Paikan tuli sijaita hyvin lähellä pääasemaa. Louhittavan kallion tuli olla ehjää. Luolan kattoon piti jäädä ehjää kalliota yksi metri plus luolan leveys. Esimerkiksi jos luolatunnelin leveys oli kuusi metriä, päälle tuli jäädä ehjää kiveä seitsemän metrin paksuudelta. Näin saavutettiin suurin piirtein sama lujuus kuin teräsbetonikorsun 2,1 metrin teräsbetonivahvuudella, noin tuhannen kilon lentopommin täysosuman kestävyys.
Luola piti pystyä sijoittamaan kallioon siten, että viemäröinti oli helposti järjestettävissä alamaahan. Siksi luolat sijaitsevat kalliokumpareissa tai –rinteissä, niin että jostakin kulmasta katsottuna luolan lattiataso on aina yleisen maanpinnan tason yläpuolella.

Louhintaosaamista Ruotsista

Salpalinjan luolista suurin osa, kymmenen, sijaitsee Virolahdella. Asialla lienee yhteyttä ruotsalaisiin vapaaehtoisiin linnoittajiin, joilla oli kaivososaamista ja jotka pitäjässä kevätkesällä 1940 työskentelivät.

Louhinnassa käytettiin paineilmaporia. Vaakaporauksin tietyllä reikäkuviolla mentiin eteenpäin poran pituuden verran, ammuttiin, poistettiin louhe, taas porattiin jne. Mitä pitemmälle louhinta eteni, sen työläämpää oli kiviaineksen ulossaanti. Käytössä isoimmissa luolissa oli pikkuratoja, joita pitkin mies- tai hevospelissä sepeliä kiskottiin vaunuissa ulos. Louhittu kallio turposi noin 1,6- kertaiseksi kiinteään kiveen verrattuna. Liekö kerroin yhä sama?

Kun onkalo oli valmis, sinne rakennettiin talo sisään. Lattia valettiin betonista. Talon ihanneratkaisu oli lapetiiliseinä ja betoniholvikatto. Tällainen löytyy valmiina vain Lappeenrannan Rutolasta. Suurin osa luolista jäi keskeneräiseksi. Muutamiin ehdittiin rakentaa tilapäisratkaisuna puutalo sisään, kuten esimerkiksi Virolahden Ravijoella ja Luumäen Suo-Anttilassa.

Talon rakentamisella luolaonkaloon haettiin tietenkin käyttömukavuutta. Lämmönlähteenä isommissa luolissa oli keskuslämmityskattila ja pienemmissä ehkä vain korsuliesi. Savut ja ilmastointiputket johdettiin isoissa luolissa ulos katon läpi louhitun huoltokuilun kautta. Pienissä luolissa huoltokuiluna oli usein sisäänmenoaukko.

Salpa-aseman suurin luola on Luumäellä Lusikkovuoressa. Siinä on kolme sisäänmenoaukkoa ja betonilattiaa on noin 1200 neliömetriä. Se oli tarkoitettu 400 miehen majoitusluolaksi. Kerrotaan, että sodan jälkeen luolasta puretusta puutavarasta on rakennettu kaksi omakotitaloa Luumäen keskustajamaan Taavettiin. Ne ovat pystyssä vieläkin.

Luolien käyttätarkoituksesta on kylillä aikalaisten kertomina monia versioita. Todellisuudessa luolat olivat monikäyttöisiä. Ylempien johtoportaiden käskyllä ne voitiin ottaa majoitus- ja reservin lepotiloiksi, varastoiksi ja joukosidontapaikoiksi sekä vaikkapa komento- ja esikuntapaikoiksi.

Yhtenä käyttömahdollisuutena on paljon puhuttu kenttäsairaaloista, mutta taistelutilanteessa potilaiden kuljetus keskellä pääasemaa oleviin kenttäsairaalaluoliin olisi käytännössä ollut mahdotonta.

Muutamissa luolista oli tehty myös yhdistelmiä majoituksen ja aseistuksen osalta. Esimerkiksi Miehikkälän Härkämäen toisessa luolassa on päällä panssarintorjuntatykkipesäke ja alla luolan perällä kiviesteen suuntaan ampuva konekivääripesäke.

Kustannuksiltaan keskimääräinen noin sadan miehen luola maksoi puoli miljoonaa markkaa. Siis vain puolet teräsbetonikorsun hinnasta!

Lepakot viihtyvät

Salpa-aseman luolien tämän päivän käyttö rajoittuu pääosin lepakoiden talvehtimiseen. Siihen ne ovat sopivan tasalämpöisiä.

Salpalinjan eteläpäässä merkityn Salpapolun varteen osuvissa luolissa liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Pakkanen ja jäätyvä vesi saattavat irrottaa talven aikana kattorakenteesta vaarallisesti kivenlohkareita. Salpa-asemaa kolutessa hyvä taskulamppu on aina välttämätön varuste.

Salpalinjan luolarakennelmista ehkä huikein on yhdistetty majoitus- ja tulenjohtoluola Virolahdella. Museoviraston inventointiraportissa kyseinen luola kuvataan 80 miehen majoitusluolaksi. Kaksi sisäänkäyntiä sisältävän onkalon kokonaispituus on 32 metriä ja leveys 6,4 metriä. Lattia on valettu ja siinä on sokkelikorotukset reunoilla.

Luolan perältä nousee 15 metriä (luolan lattiasta kallion pintaan) korkea, läpimitaltaan 2-3 metrinen pystykuilu kallion huipulle. Kuilun päällä on tulenjohtopaikka pitkälle tulenjohtoperiskoopille sekä kymmenen tonnia painava tähystyskupu sisäpuolisine sulkurenkaineen.

Luolan kuilussa on kaksi betonista välitasoa ja kolmas välitaso on jo tj-paikan lattia. Kussakin välitasossa on reilu miehen mentävä aukko. Välitasojen ero on 3,5 – 3,9 metrin paikkeilla. Ylimmästä tj-tasosta nousee vielä vajaan kahden metrin korkuinen kuilu mainittuun tähystuskupuun. Luolan kuilun ja tj-paikan päällä on 2,1 metrin paksuinen teräsbetonikatto.

Edellä puhutun luolan päälle ei ole ollut minkäänlaista tietä tai ylipäätään mahdollisuutta päästä sinne kuorma-autolla. Salpalinjan harrastajia ehti vuosia askarruttaa, millä luolan kuilun välitasoihin ja varsinkin paksuun kattoon on betoni ja painava kupu saatu? Ainakin osaratkaisu betonin kuljetuksesta löytyi muutama vuosi sitten ohessa olevasta ja paikallistetusta kansallisarkiston kuvasta.

Salpalinjasta löytyy iso määrä tietoa tämän kirjoittajan blogista Salpalinjan salat, google löytää.

TERHO AHONEN