Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!




Talvikuva: Jouluaaton 2010 harmoniaa Salpalinja-museolla.

Kuva: Kokeiluna betonista valettuja panssariestepaaseja Miehikkälässä.


Aloitin tämän blogin kirjoittamisen maaliskuun lopulla. Lukukäyntejä on nyt yli 3600 ja eri kävijöitä 1940. Eli lähes joka toinen kävijä on palannut sivustolle. Vaikkakin kyse on erikoistietoudesta, on sivusto, näin uskottelen itselleni, ollut tarpeen. Olen tyytyväinen blogin vastaanottoon ja tietysti toivon sanan leviävän edelleen.

Palataan asiaan ensi vuoden alussa. Aiheita on edelleen yllin kyllin. Ja mielelläni annan tilaa myös muille vapaaehtoiskirjoittajille, jos heillä vain on erikoistietoa Salpalinjasta. Odotan viestiä: terho.ahonen@haminetti.net

Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!

Terho Ahonen

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Orkolan lamellikorsut

Kirjoittaja: Risto Häkämies Lappeenranta

Oman tarinansa Salpalinjan saloihin vaatii ilman muuta Orkolan kylässä, sen länsipuolelle sijoittuvat lamellikorsut. Ne ovat profiililtaan kolmiomaisia, pituudeltaan noin 10 metriä. Korkeutta kolmion korkeimmalta kohdalta on noin kaksi metriä. Korsun elementit ovat noin 25 sm leveitä ja kiikkutuolinjalan muotoisia. Niiden päissä on ”lukot”, jotka vastakkain laitettuna lukkiutuvat keskenään. Kaikki elementit ovat siis samanlaisia.

Kun lattiaelementti on asetettu paikoilleen, nostetaan molemmilta puolilta elementit ylös, ja niiden kärjet kohtaavat toisensa, jolloin on syntynyt 25 sm lisäpituutta korsulle. Näitä sitten riittävä määrä peräkkäin, niin kas kummaa, meillä on puolivalmis lamellikorsu. Tämän jälkeen elementit kiinnitettiin pitkällä vanttipultilla toisiinsa, jotta yhdistelmä saatiin pysymään pystyssä. Seuraavaksi valettiin lamellien päälle betonikuori, jolloin kestävyyskerroin saatiin nousemaan korkeammaksi.

Ennen ulkokuoren valua on ilmeisesti kaadettu pikeä lamellien saumoihin, jotta saataisiin korsu vesitiiviiksi. Lopullinen ulkovuoraus tehtiin hiekasta ja lohkokivistä, joita saatiin panssariestekivi louhoksilta. Tällöin saavutettiin myös kestävyyttä tykkitulelle. Lopuksi tietenkin sammalta tai jotain valmista viherkasvia ulkopintaan, ja näin lamellikorsu oli naamioitu.

Molemmissa Orkolan korsuissa on sisääntulo tehty pyöreistä betonirenkaista. Sekään ei ole suora putki, vaan ajan mukaan kaareva, tällöin se on sirpalesuojattu sisäänmenoaukon suhteen.

Mainittakoon tässä, että kaksi pyöreistä betonirenkaista valmistettua korsua löytyy Luumäen Huomolan kylästä, läheltä Luumäen Motellia. Myös kannattaa mainita, että näitä lamellikorsuja on Salpalinjassa vain nämä kaksi Orkolan korsua.

Numeroltaan korsut ovat 3000 ja 3001. Minkä kaavan mukaan numerointi on tehty, siitä ei liene kenelläkään tietoa. Kysyessäni lamellikorsujen suunnittelijaa, Salpalinjasta suurin piirtein kaiken tuntevalta tekn.kapt. Arvo Tolmuselta, hänkin joutui nostamaan asian suhteen kädet ylös: Ei tietoa!

Lamellikorsujen käytölle löytyy sen sijaan selkeä idea. Miehistön sirpalesuoja ja lämmin lepopaikka. Kaikissa niissä oli kamina , ja molemmilla seinillä pituussuunnassa kulki makuulaverit. Selkeä idea niiden käytöstä myös nykyaikana on syntynyt paikallisella perunanviljelijällä Jaakko Pukilla. Ne ovat loistavia perunavarastoja.

Tällainen elementtityyppinen rakentaminen jo 1940-luvulla oli ainutlaatuista. Valitettavasti tämäntyyppinen rakentaminen unohdettiin jo sodan aikana. Muutamia lamellielementtejä löytyi korsujen lähistöltä irrallaan, tosin hyvin perusteellisesti luonnon naamioimana. Näitä lamelleja oli jossakin vaiheessa siirretty Kouvolaan varuskunnan mäelle, mutta tällä hetkellä niiden olinpaikasta ei ole tietoa.

Varma tieto muutamien lamellien sijainnista on sen sijaan se, että niitä löytyy muutama kappale allekirjoittaneen varmasta kätköstä!!!!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Vesistöstä vesistöön, Luumäelläkin

Olen esittänyt Salpalinjan perinneyhdistyksen asiantuntijaorganisaation jäsenille toivomuksen kirjoittaa tässä blogissa Salpalinjasta oman alueensa näkökulmasta. Linnoituksen erityispiirteet yksityiskohtineen eri itärajan osissa ovat tietämisen arvoisia. Ensimmäisenä vierailevana kirjoittajana on Risto Häkämies Lappeenrannasta. Hän on paitsi Salpalinjan asiantuntija, myös Mannerheim-linjan tuntija ja sotahistoriaharrastaja.

Orkolasta Suoanttilaan

Kirjoittaja Risto Häkämies Lappeenranta

Näin Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi on paikallaan kirjoittaa Salpalinjasta. Itsenäisyyspäivä tuo luonnollisesti siihen oman ulottuvuuden. Onhan tuo linnoitusketju omalta osaltaan antanut meille mahdollisuuden viettää tätä meille niin tärkeää juhlapäivää.

Keskityn aluksi Luumäen Orkolan ja Suoanttilan kylien väliseen maastoon.

Järvikannakset olivat tärkeitä kohteita Salpa-aseman linjausta suunniteltaessa. Tällä kyseessä olevalla taipaleella tämä näkyy selkeästi. Kolmen järven, Suur-Urpalanjärven, Herajärven ja Elkiänjärven kannakset ovat tiukasti linnoitettuja.

Orkolan kylän (kaikissa kirjoissa yleensä kirjoitetaan kylä Orkkolan nimellä, mutta oikea nimi on Orkola) pohjoispuolella kivieste on rakennettu aivan Suur-Urpalan etelärannalla olevan Sulkavuorenkallioon kiinni. Lähellä oleva kallion harjanne, joka aivan sattumalta kulkee pohjois-eteläsuunnassa, on linnoitettu taisteluhaudalla. Se on pääosiltaan pystytty kaivamaan lapiolla, ja louhintaa ei ole tarvinnut tehdä. Hautaan on valettu betonista L-kirjaimen muotoiset suojat lähes kaikkiin pesäkkeisiin. Kallion madaltuessa on taisteluhautaa kaivettu hiekkaiseen kangasmaastoon.

Ensimmäinen teräsbetonikorsu tulee vastaan alueen korkeimman kukkulan päällä. Siinä on kk-kupu ja 20 miehen majoitusmahdollisuus. Ampumasuunta on pohjoisen suuntaan avautuvalle suolle ja Suur-Urpalan järvelle. Seuraava on kk-kuvulla varustettu laite, jonka konekivääri voi ampua Lensulan kylästä tulevalle tielle. Linjan rakentamisen aikoihin suot olivat lähes puuttomia, jolloin tuo korsun edessä oleva suo oli myös aseen tulen vaikutuspiirissä.

Toinen teräsbetonikorsu, joka on tällä samalla kukkulalla, on kk- ja 20 miehen majoituskorsu. Ampumasuunta on edellisestä 90-astetta poispäin, etelään, Orkolan kylän itäpuolelle.

Seuraava kk-korsu löytyy noin 400 metriä edellisestä etelään. Siitä löytyy kahteen suuntaan ampuvat konekiväärikammiot ja majoitusta 40 miehelle. Ampumasuunnat ovat koilliseen ja etelään. Korsu sijaitsee aivan Orkolasta Jurkkolan kylään vievän tien varrella. Kun lähtee kulkemaan tästä paikasta suoraan taas kohti etelää, niin pienen pellon takaa löytyy kk-asema rinteen alta. Sen takana ylempänä rinteessä on 40 miehen ja 10 miehen majoituskorsut, ja jos oikein muistan, niin toisen laitteen päällä on myös lähitaistelukupu.

Edellä kerrotulta mäeltä kohti lounasta kuljettaessa siten, että Heräjärvi jää vasemmalle, löytyy rantatien varresta korsu, jonka ampumasuunnat ovat etelään ja itään. Korsussa on myös pst-tykin itään ampuva aukko. Paikka on myös tuttu Salpavaelluksella olleille. Se on ollut parina vuonna ns. pitkän reitin majoituspaikkana.

Suur-Urpalan ja Heräjärven väliselle kannakselle on koko matkalle tehty kivistä panssarieste. Sen siksak-muoto etenee osin metsässä, osin peltojen laidassa. Valitettavasti kylän keskellä ollut parinsadan metrin pätkä kiviestettä on siirretty muutama metri sivuun uuden tielinjan tieltä.

Orkolassa näkee myös syksyllä 1939 tehtyjä taisteluhautoja, sekä kiviestettä, joka erottuu maastossa huomattavasti matalimpina kivinä. Tämä linjaus sijoittuu kylän länsilaitaan.

Kylän itäpuolella on laskujoki, joka laskee Suur-Urpalan vettä kohti etelää. Tästä joesta, tai pitäisikö kirjoittaa ojasta, löytyy kaksi padon paikkaa. Niillä olisi säädelty veden juoksutusta Kivijärven tulvituslaitteesta tulevalla vedellä. Kyseessä ovat Orkolan- ja Myllylammen padot.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kansalaisvelvollisuus tuntea isäin teot

Viime sotien aikana oli monta kertaa hiuskarvan varassa, että joulukuun kuudes, Suomen itsenäisyyspäivä, olisi jäänyt historiaan. Päivää olisi pahimmassa tapauksessa vietetty kenties jonkinnäköisenä nuorena kaatuneen itsenäisen Suomen muistopäivänä ja varmasti salaa aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka.

Onneksi suomalaiset kestivät ja siniristilippu on noussut ja nousee uljaana salkoihin joka vuosi 6.12.

Talvisodan ja jatkosodan sotilaat eivät taistellessaan tienneet, että Neuvostoliitto tulee romahtamaan vuonna 1991 ja siihen pakkoliitetyt neuvostotasavallat saavat itsenäisyytensä. Jos Suomen miehet ja naiset olisivat antaneet periksi, niin todennäköisesti Suomikin olisi nyt 20 vuoden ajan totutellut jälleen länsimaiseen talousjärjestelmään ja elämänmenoon, 50 vuotta hyvinvointikehityksestään täydellisesti menettäneenä!

Itsenäisyyspäivä on perinteisesti paikka kiittää ja kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka ovat edesauttaneet maan itsenäisyyden syntymistä ja ylläpitämistä.

Veteraanisukupolven perintö on jäämässä sodan jälkeen syntyneiden vastuulle. Veteraani- ja muista vastaavista yhdistyksistä tulee perinneyhdistyksiä. Muistamisen ja kiittämisen ketju jatkuu. Hyvä niin.

Mitä kauemmaksi sotavuodet jäävät taakse, sen vähemmän niiden merkitystä hyvinvoinnillemme muistetaan.

Lähes kaiken vastikkeetta saanut nykynuorisomme on Suomen tulevaisuus. Tietysti hekin maansa historian kouluopetuksesta jollakin tavalla tuntevat. Mutta tietääkö nuorisomme tarpeeksi pitääkseen kiinni taistelukentillä verellä lunastetuista asioista, jotka heille ovat olleet syntymästään saakka itsestäänselvyyksiä?

Viime sotien kulusta johtuen nyky-Suomen puolella ei ole montaa taistelupaikkaa, joka muistuttaisi veteraaniemme uhrauksista. Sankarihaudat kautta maan ovat oma lukunsa.

Yksi monumentti viime sotien ajalta on kuitenkin säilynyt ja varmasti ainakin osittain säilyy. Se on koko itärajamme mittainen Salpalinja. Vaikka Salpalinjalla ei koskaan taisteltu, sen perintö on vaalimisen arvoinen. Heijastaahan valtavan linnoituskokonaisuuden rakentaminen yhä edelleen huikealla tavalla sitä maanpuolustus- ja samalla itsenäisyytemme tahtoa, joka suomalaisilla silloin oli.

Koskematon Salpalinja on siis pysyvä muistomerkki sotavuosien ihmisten halusta asua ja elää vapaassa Suomessa.

Siksi minä puhun ja kirjoitan Salpalinjasta. Siksi minä haluan, että periaatteessa jokaisen suomalaisen pitäisi Salpa-asema tuntea, ainakin tietää sen merkitys osana Suomen kamppailua pysyä itsenäisenä. Siksi minä toivon, että kaikki itärajan paikkakunnat omalla kohdallaan välittäisivät Salpalinjan viestiä eteenpäin. Siksi minä toivon voimia kaikille nykyisille Salpalinja-puurtajille kertoa tätä ilosanomaa.

Sitähän se on, ilosanomaa, Suomen jälkipolville. Valitettavasti he eivät sitä itse välttämättä vielä tiedä. Siksi meidän, jotka tiedämme, pitää siitä kertoa, vaikka se patrioottiselta paatokselta, isänmaalliselta vuodatukselta joskus kuulostaakin.

Paljon on jo tehty. Salpalinjasta on tehty lukuisia nähtävyyksiä ja muistomerkkejä pitkin itärajaa. Hyvä. Mutta niille pitää saada lisää kävijöitä, jotta veteraaniemme viesti menisi perille. Mikään teksti, eivätkä kuvatkaan, kerro koko totuutta. Vasta paikan päällä ja monissa eri paikoissa käytynä sotiemme naisten ja miesten valtava maanpuolustustahto avautuu.

Salpalinja on ollut niin valtava urakka ja maanpuolustuksellisen tahdonvoiman näyttö, että sen tunteminen on kansalaisvelvollisuus. Linnoitus on täyttänyt tehtävänsä silloin, kun sitä ei ole tarvittu. Salpa-asemassa ei taisteltu!