Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Miehikkälän keskitysleiri, osa 1

Jatkosodan alussa, jo niinkin aikaisin kuin 8.7.1941, kolme päivää ennen päähyökkäyksen alkua, ylipäällikkö Mannerheim antoi ensimmäisen käskyn vallattavilla alueilla suomalaisten käsiin jäävien siviilien sijoittamisesta keskitysleireihin. Tiedossa oli, että Neuvostoliitto oli aktiivisesti asuttanut talvisodassa valtaamiaan alueita perustamalla sinne kolhooseja.

Käskyssä oli yksiselitteisesti sanottu, että ”mm. venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleireihin”. Itä-Karjalaan näitä työleirejä tai keskitysleirejä perustettiin useita.

Kotijoukkojen esikunta antoi 8.9.1941 käskyn työleirin perustamisesta kolhoosien henkilöstölle Miehikkälään. Tämän taustalla oli päämajan käsky vallatulla alueella olevien kolhoosien lakkauttamisesta ja niiden väestön siirtämisestä Miehikkälä – Muurola –alueelle perustettavaan työleiriin. Ja niin kuin hyvin tiedämme alueella oli paljon tyhjilleen jääneitä Salpalinjan rakentajien parakkikyliä.

Aihetta on tutkinut dosentti Antti Laine Joensuun yliopistosta. Tämän kirjoituksen asiatiedot perustuvat hänen esitykseensä Salpalinja-seminaarissa Miehikkälässä 1992.

Miehikkälän työleirin piti olla vastaanottovalmiina jo 14.9.1941. Henkilökunnaksi osoitettiin enintään 36 rintamalle kelpaamatonta miestä. Leirin väkeä, jotka olivat naisia, lapsia ja vanhuksia, tuli käyttää yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Työikäiset miehet olivat luonnollisesti rintamalla puna-armeijan riveissä. Leirin vartio- ja huoltohenkilöstö kohosi lopulta yli sadan hengen.

Kiireen Miehikkälän leirin perustamiselle toi samaan aikaan se, että Valkeasaaressa, Karjalan Kannaksella, suomalaiset joukot löysivät suojakuoppiin kaivautuneena suuren joukon (ilmeisesti noin 300) evakuoimatta jääneitä siviilejä. He olivat suurimmaksi osaksi kotikylissään asuvia inkeriläisiä ja heidät ohjattiin Miehikkälän keskitysleiriin.

Miehikkälän leiristä käytettiin virallisesti kesäkuuhun 1942 saakka työleiri-nimitystä. Sen jälkeen leiri oli keskitysleiri aina sen lakkauttamiseen kesäkuuhun 1944 saakka.

Leirin suuruudeksi oli perustamiskäskyssä vahvistettu noin 1 100 henkeä. Kuitenkin inkeriläisten lisäksi työleiriin sijoitettiin myös muita kansallisuuksia kuten venäläisiä, valkovenäläisiä, mordvalaisia, tataareja ja ukrainalaisia sekä pieniä määriä muitakin kansallisuuksia.

Marraskuun alussa Miehikkälän leirissä oli jo 1811 leiriläistä. Määrä vähän vielä siitäkin kasvoi helmikuuhun 1942 mennessä, mutta ei noussut yli kahden tuhannen.

Miehikkälän työleiri tai myöhemmin siis keskitysleiri koostui itse asiassa seitsemästä (tai Laine puhuu yhdeksästä) leiristä, siis Salpalinjan parakkikylästä. Nimeltä mainitaan suurin eli yhdeksän parakin Mustalammen leiri, Juurakon leiri (7 parakkia) ja Kasarin leiri (5 parakkia). Muut leirit oli nimetty Kylä 1, Kylä II, Kylä III ja Kylä IV.

Leirin keskusvarasto ja esikuntakylä sijaitsi Muurolasta kaakkoon. Sairastupa ja rangaistuskopit olivat Kasarissa.

Mustalammen leirillä (viimeisen Salpavaelluksen Kivireitin majoitustukikohta) oli enimmillään 555 vankia. He olivat pääasiassa venäläisiä ja valkovenäläisiä. Juurakossa oli mordvia ja venäläisiä. Kylä II oli inkeriläisten ja heidän sukulaiskansallisuuksien leiri.

Miehikkälän työleirin päällikkönä oli aluksi luutnantti Kari. Kesäkuusta 1942 lähtien tehtävää hoiti Miehikkälän suojeluskunnan paikallispäällikkö, kapteeni Väinö Haaja.

Palataanpa vankileirin elämään seuraavassa kirjoituksessa.

Ei kommentteja: