Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Linnoitussuunnitelma syntyi nopeasti

Ylipäällikkö Mannerheim teki päätöksen itärajan linnoittamisesta 22.3.1940. Työt alkoivat Harjussa Virolahdella 17.4. Linnoitussuunnitelma valmistui 8.5, ylipäällikkö hyväksyi sen 11.5. hän ja puolustusministeri esittelivät suunnitelman pääministerille 15.5. Pääministeri ilmoitti seuraavana päivänä, että töihin on osoittaa ensimmäisenä eränä 50 miljoonaa markkaa. Kaikki nuo päivämäärät nimenomaan samana vuonna, maalis-toukokuussa 1940!

Siihen mennessä jopa Pohjoismaiden suurimpana rakennushankkeena pidetyn linnoitustyön valmistelu tapahtui siis salamavauhtia. Vajaassa kahdessa kuukaudessa työt mahdollistava suunnitelma oli valmis ja rahaakin oli jo käytössä. Eipä taitaisi onnistua nyt. No, silloin ei tarvittu ympäristövaikutusten arviointiselvityksiä ja muita nykyajan pikkutarkkuuksia.

Linnoitusprosessin nopeuden selitti tietenkin talvisodan jälkeen ilmaan jäänyt uuden sodan uhka. Stalinin tavoite vallata Suomi oli jäänyt pahasti kesken. Uuteen yritykseen oli varauduttava heti.

Reino Arimo kertoo Suomen linnoittamisen historiassa 1918-1944 linnoitustöiden johtajaksi määrätyn ja jo kenraaliluutnantiksi ylennetyn E.F. Hanellin suunnitelman perusteista. Lainaan tähän muutaman kappaleen Arimon kirjasta, jotta en sortuisi tulkintavirheisiin, kirjan teksti erottuu kursiivilla.

Sodan kokemukset ovat osoittaneet, että lujat linnoitukset ovat meille välttämättömät hyökkääjän massojen ja omien voimiemme välisen epäsuhteen tasoittamiseksi ja ainoa keino lukumääräisesti rajoitettujen joukkojemme suojaamiseksi hyökkääjän ylivoimaisen aseistuksen tuhoavalta massavaikutukselta.”

Pitkän ja maanpuolustuksen kannalta erittäin epäedullisen uuden valtakunnanrajamme varustaminen linnoituslaitteilla on suunnaton työ, jonka toteuttaminen lyhyessä ajassa ei ole mahdollinen, vaan tulee vaatimaan useita vuosia.”

Sitten Hanell perustelee linnoitusta talvisodan jälkeen muuttuneella tilanteella, ensin 30 vuodeksi Neuvostoliitolle vuokratulla Hangon alueella.

Hangon suunnalla vihollinen voi hyökätä parin divisioonan voimin laivaston tukemana. Tämä hyökkäys on pysäytettävä mahdollisimman lähelle rajaa, mikä edellyttää että täällä toimivien vähäisten joukkojen puolustusedellytyksiä on lisättävä tehokkain linnoituksin.”

Sitten tullaan suunnitelman perusteluissa kaakkoisrajalle.

Itärajan eteläosa aina Pielisjärveen saakka on vaarallisin alue, koska viholliselle on syntynyt alueluovutusten takia rajan taakse erinomainen tukialue hyökkäystä varten. Sen kehittynyt tie- ja rautatieverkko sekä Suomenlahden itäpään ja Laatokan satamat mahdollistavat suurten voimien käytön.”

Parhaat edellytykset vihollisella on ylivoimansa käyttöön Suomenlahden ja Kivijärven välillä, missä meillä taas ei ole varaa luovuttaa maastoa. Se puolestaan ei tarjoa mainittavia puolustuksellisia etuja, joten lujan linnoitusvyöhykkeen rakentaminen on ainoa keino tämän meille tärkeän rajanosan saattamiseksi kestävään puolustuskuntoon.”

Näin siis aikalaisperusteluissa. Ja niinpä Hankoniemen tyveen rakennettiin Harparskog-linja, jokseenkin samanlainen kuin tuleva Salpalinjakin. Ja tuo Suomenlahden ja Kivijärven väli itärajalla oli koko ”linnoittamissuunnitelman tärkein osa”. Siksi se rakennettiinkin yhtenäiseksi ja sai tuekseen vielä Hamina-Taavetti -linjan ja kesällä 1944 Vaalimaan oikaisuaseman ja muutamia tukilinjoja.

Erittäin nopeasti toimeenpantu suunnittelu ja rakentamisen aloitus tarkoittivat sitä, että nuo asiat tapahtuivat osittain samaan aikaan, päällekkäin. Se aiheutti paikoin ongelmia ja turhaakin työtä suunnittelijoiden mielenmuutoksina, mutta mitä ilmeisemmin hämmästyttävän hyvin suunnitelmat ja toteutus kohtasivat. Se on osa Salpalinjan ainutkertaisuutta.

2 kommenttia:

Juha K Lahdesta kirjoitti...

Lainaus, "Siihen mennessä jopa Pohjoismaiden suurimpana rakennushankkeena pidetyn linnoitustyön valmistelu tapahtui siis salamavauhtia".

Mutta oliko näin? Ja jos oli niin millä perusteella? Usein tämä tieto tulee vastaan mutta entä jos mietitään vaihtoehtoja??

Suvorovin linnoitustyöt 1790-luvulla? Linnoittamassa oli Vanhan Suomen vakinainen armeija 20 000miestä, lisäksi linnoitti tilapäinen Suomen divisioona vahvuuden heitellessä välillä 20 000-30 000miestä sekä siihen lisäksi vielä rangaistusvangit.

I Maailmansodan linnoitteet Pietarin turvaksi? 1917 oli n.100 000 miestä tekemässä töitä Suomen alueella(Karjalan Kannas ja Viipuri luetaan mukaan). Venäjän vallankumous lopetti työt.

Mannerheimlinja? Joidenkin lähteiden mukaan Kannaksella oli kesällä 1939 yli 60 000 vapaaehtoista linnoittajaa??

Entä jokerikortti Ruotsista?
Ruotsin Per Albin- eli Skåne-linjen, Ruotsin etelä-rannikon linnoitusketju. Siihen valmistui 1939-1940 syksyyn mennessä yli 1000 betonilinnoitetta. Linnoitustyöt aloitettiin 1939 ja jo ennenkuin Salpalinjan rakennustöitä aloitettiin, oli valmiina jo 267 linnoitetta(teräsbetonikorsua). Kakkosvaihe alkoi tammikuussa 1940 ja jatkui huhtikuuhun 1940,kolmasvaihe jatkui kesäkuuhun ja silloin linnoitteita valmistui lisää 527kpl, 6kuukauden aikana. Pituus Skånelinjalla tosin vain vähän yli 500km. Ja korsutkin ovat ainesvahvuudeltaan vaatimattomampia. SAK:han sai jossain vaiheessa Skånelinjan korsujen piirrustuksia käyttöönsä, en sitten tiedä onko sieltä otettu jotain pieniä yksityiskohtia käyttöön vai jätettiinkö ne omaan arvoonsa.

Olisiko vielä muita haastajia Pohjoismaiden puolelta?

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Tartuit hyvään asiaan Juha. Tätä Pohjoismaiden suurin -määrettä on houkutus käyttää kuvaamaan työn laajuutta. Nyt en muista suoraa yhteyttä, mutta silmissäni on sitaatti Hanellin yhdestä kirjoituksesta, jossa hän tosin puhuu Skandinavian suurimmasta työmaasta. Tai jotain vastaavaa. Mihin hän sen sitten perusti,en tiedä.







Nimi/URL-osoite













Anonyymi

Julkaise kommentti Esikatselu