Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 23. toukokuuta 2013

Näin se estekivikin halkesi

Kymenlaakson rauhanturvaajat rakensivat 18.5.2013 Miehikkälän Salpalinja-museolla Rauhan rakentajat -muistomerkkiä. Se paljastetaan 30.6. Salpavaelluksen päättävän maanpuolustusjuhlan yhteydessä. Siitä sitten enemmän.

Mutta huikeaa oli seurata virolahtelaisen Salpalinja-oppaamme, kivi- ja louhinta-alan ammattilaisen Heikki Savolaisen työskentelyä. Yhtä muistomerkin kiveä piti muotoilla ja se tapahtui täsmälleen samoin kuin Salpalinjan panssariestekivien lohkominen isommista kappaleista sopivan kokoisiksi.

Seuraava kuvasarja kertoo, miten se tapahtui. Ainoa ero on se, että paineilmakalustoa ei riittänyt linnoitustöiden aikana kiilaporauksiin, jolloin kiilareiät kilkutettiin käsiporauksena.

1. Reikärivin poraus aiottuun halkaisukohtaan.
2. Kivikiilojen asettelu reikiin, liuskat ja kiilatappi.
3. Kiilojen tiukkaus pienellä voimalla ja sitten rauhallinen odotus.
4. Paine tekee tehtävänsä ja hiushalkeama syntyy.

                             
5. Lisää iskuja kiiloihin, odotusta, halkeaminen jatkuu, löysät kiilat pois.
6. Kangella irrotus
7. Halkesi niin kuin pitikin.
Se on helppoa kun sen osaa!




Ei kommentteja: