Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Pääaseman linjaus rantamaalla otti aikansa

Talvisota päättyi 13.3.1940 Moskovan rauhaan. Rauha merkitsi Suomessa kenttäarmeijan vetäytymistä kauas taakse uuden rajan länsipuolelle. Raja ei tullutkaan siihen, mihin voittaja eteni, vaan kymmeniä kilometrejä siitä länteen; voittaja saneli ehdot!

Rauha merkitsi Suomen armeijalle paljon uutta työtä. Strategisesti tärkein kaakkoisraja tuli kokonaan uuteen paikkaan. Oli aloitettava puolustusjärjestelyt alusta. Oli kaiken lisäksi kiire. Sotilaat ja valtiojohto ymmärsivät, että Stalinin tavoitteet jäivät pahasti kesken. Oli varauduttava hyvinkin nopeaan sodan uudelleen puhkeamiseen. Se tarkoitti uusien puolustusasemien nopeaa suunnittelua ja rakentamista.

Ylipäällikkö Mannerheimin 22.3.1940 antama käsky itärajan linnoittamisesta kulminoitui paikannimiin Klamila-Luumäki. Tämä aiheutti tulevan linnoituksen eteläpäässä muutamien viikkojen viivettä, ennen kuin linnoituksen kulku saatiin vahvistetuksi. Kivijärven ja Säkäjärven välisestä linjauksesta oltiin toteutusportaassakin hyvin yksimielisiä.

Suomenlahden ja Kivijärven välillä puolustukseen ryhmittyneen II armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Harald Öhquist näki heti, että ylipäällikön linjausmiekan osoittama Klamila ei oikein istunut linnoituslinjaukseen. Jo karttatiedustelun perusteella huhtikuun alussa II AK:n komentaja esitti ylimalkaisia vaihtoehtoja rantamaantien suunnassa ensisijaisesti Ala-Pihlajan ja Ravijoen tasoille. Siis 1-2 kylän verran itään.

Hankien alentuessa pari viikkoa myöhemmin Öhquist tutustui maastoon ja hänen käsityksensä vain vahvistuivat. Linnoituksen sijoittaminen Klamilan peltoaukeiden länsi- ja luonteisreunoihin (Häppilä –Kattilainen ?) veisi linjan kauas länteen ja pohjoiseen kaartaessaan kohti Säkäjärveä. Matkakin jatkuisi kilometritolkulla. Ratkaisevaa oli myös se, että ko linjauksen edessä maa oli hyvin alavaa ja sen itäpuolisilta, hyökkääjän puolen kukkuloilta hyvin tähystettävissä.

Öhquist esitti uudelleen, että edellä mainitut kukkulat on viisasta sisällyttää omalle puolelle. Hän täsmensi esitystään ja piti kaikkein parhaana linjausvaihtoehtona rantamaan suunnassa Ala-Pihlajan tasaa. Ravijoenlahdesta alkava vaihtoehto Ravijoen tasalla oli toiseksi paras. Joitakin alavaihtoehtojakin oli, mutta edellä kerrotut Klamilan pellonreunat hän piti edelleen kaikkein huonoimpana. Armeijakunnan komentaja perusteli kantaansa myös olemassa olevan rannikkotykistön, lähinnä Mustamaan Canet-patterin, tulen käytöllä maarintaman puolustuksen tukena.

Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Erik Heinrichs päätti Öhquistin kirjelmöinnin seurauksena lähteä itse paikan päälle ratkaisemaan tulevan Salpa-aseman linjausta. Heinrichs, Öhquist ja tämän II AK:n pioneerikomentajan, eversti Bonsdorffin tekemä maastontiedustelu sai maavoimien komentajan ratkaisemaan linnoituksen sijainniksi Ravijoen tasan. Sen keskimmäisen, johon linnoitus sitten rakennettiin.

Näin rakennustyöt pääsivät tältäkin osin käyntiin; aseman tiedustelu tehtiin 18.-21.4.1940. Rakennustyötä olivat aloittamassa ruotsalaiset vapaaehtoiset linnoittajat, jotka oli juuri siirretty paikalle Kymijoki-varresta.


Lopullisesti nykyisen sijainnin hyväksyminen pääasemaksi II AK:n eteläpäässä tapahtui vasta 17.6.1940, kun muun muassa ruotsalaisten voimin tapahtunut rakentaminen oli rakenteellisestikin itseasiallisesti jo pääaseman rakentamista.

Ei kommentteja: