Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kertausharjoituksessa Salpalinjassa kylmän sodan aikana

”Tulikasteen” Salpalinjaan tämän blogin kirjoittaja sai kesäkuussa 1972 ensimmäisissä kertausharjoituksissani. Olin silloin 20-vuotias. Ne järjesti Haminassa Kouvolan sotilaspiirin esikunta. Harjoitus oli kohdennettu Haminan sotilasalueelle ja sille osallistui vain reserviupseereita eli se oli vain johdon harjoitus. Ennen tätä olin nähnyt Salpalinjasta korkeintaan Kylmälän aukean panssariestekivet, en mitään muuta.

Mukana oli upseereita monista Salen (sotilasalue) yksiköistä. Sen muistan, että ainakin Miehikkälän pitäjän alueelle Salpalinjaan sijoitetut kaksi torjuntakomppaniaa, Kylmälän ja Myllylammen (nimet kuvaavat sijaintia) komppaniat olivat edustettuna. Ehkä oli Virolahdenkin torjuntakomppanioita, mutta ainakaan päälliköt eivät jääneet mieleeni. En kerta kaikkiaan muista.

Minut oli sijoitettu Miehikkälän Kylmälässä Salpalinjaa puolustuvan torjuntakomppanian sissijoukkueen johtajaksi; aselajikoulutukseni oli rannikkotykistön tulenjohtaja! Vaikka aselaji oli väärä, paikallisuus puolsi minua tehtävään, asuinhan karkeasti reilun 15 kilometrin päässä mahdollisista tulevista taistelutantereistani.

En todellakaan ja valitettavasti valtavan paljoa kyseisestä harjoituksesta muista, vaikka olin tuon viiden päivän harjoituksen varmasti selvin päin. Tuon ajan kertausharjoituskulttuuri oli sen suhteen vielä huomattavan paljon vapaampaa kuin myöhemmin. No, onneksi järki tuli käteen aikanaan kaikille. Niin, yksi syy huonoon muistiin on se, että kaikki kh:ssa tehdyt muistiinpanot ja kartat kerättiin pois ja taltioitiin sotilaspiirin kassakaappeihin. Leima oli salainen.

Salpalinja-yksiköiden osalta en muista kuulleeni minkäänlaista yleisesitystä Salpalinjaa puolustavien ja puolustusta kenties tukevien joukkojen kokoonpanoista, tehtävistä ja vastuualueista. Ei myöskään kerrottu linnoituksen erityispiirteistä, korsutyypeistä, ei juuri mistään.

Torjuntakomppaniaan kuului ainakin kolme torjuntajoukkuetta ja mainittu sissijoukkue. Oliko komppaniassa huoltojoukkuetta tai muuta vastaavaa, en muista. Se on varmaa, että torjuntajoukkueet tukeutuivat teräsbetonikorsuihin, sitä kuinka moneen keskimäärin, en pysty sanomaan.

Kertausharjoituksen viidestä päivästä ainakin yksi paleltiin Ravijoella Harjussa korsussa 181 (nyt sen tiedän, en silloin), panssarintorjuntatykki-, konekivääri- ja 20 miehen majoituskorsussa. Siellä oli aseet sisällä ja niihin saimme koulutuksen. Kouluttajana oli vihreälaattainen vanha aliupseeri, ylivääpeli tai sotilasmestari. Kesäkuun alussa korsut olivat todella kylmiä. Se on jäänyt paremmin mieleen kuin aseiden toimintojen yksityiskohdat. Voi olla, että asekoulutuksen ohessa meille myös esiteltiin korsun sisätiloja ja laitteita. Mitään en niistäkään tosin muista.

Ainakin yksi päivä uhrattiin varsinaiseen linjan tiedusteluun. Minä sain tiedustelukaverikseni vänr Jorma Tulikouran. Jos en väärin muista, Jomppa asui tuolloin Vehkalahden Husulassa. Kun kävin keskikoulua Haminan yhteislyseossa, Jomppa oli ylemmillä luokilla. No, me saimme allemme sinivihreän vuokratun kuplavolkkarin. Sillä kahdestaan rilluttelimme Säkäjärven ja Kylmälän maisemissa. Tutkimme Jompan joukkueen korsuja ja minun sisseille ylläkkö- ja kätköpaikkoja, yms. Huomionarvoista oli se, että minkäänlaista kouluttajaa, päällystakkia ei mukanamme ollut. Huollosta muistan sen, että kävimme Pitkäkoskella Vuorelan (liikennöitsijä) baarissa kahvilla.

Yhtään en muista minkälaiset kartat meille oli annettu. Muutamassa korsussa käynnistä on mielikuva, joista varmaa on se, että ainakin 304:ssa Kylmälänlammin rannassa kävimme. Voi olla mahdollista, että emme edes kaikkia meille tarkoitettuja kohteita löytäneet. Sen tunnustan, että ei meillä kyllä liioin ollut hajuakaan, mitä pitäisi etsiä ja mitä löytää. Kun yhden korsun löysimme, sitten tiesimme jo enemmän. Kai myös torjuntajoukkueenjohtaja joutui piirtelemään kartalle puolustussuunnitelmiaan.

Koulutuksen ja tiedustelun lisäksi tuosta kertausharjoituksesta muistan myös kantakortit. Nimittäin yksikkömme kantakortit joukkueittain lyötiin eteemme ja meille annettiin mahdollisuus tutkia keitä joukoissamme tositilanteessa taistelisi ja myös puuttua, jos paikallistuntemuksemme perusteella sijoituksissa olisi selviä virheitä.

Kyseessä oli selkeästi paikallisjoukko. Tunsin kymmeniä miehiä koti- ja lähikylistä, jotka oli torjuntakomppaniaan sijoitettu. Heidän ikänsä oli neljänkympin kahtapuolen, minua tuplasti vanhempia. Sen tiedän hyvin, kun nyt jo edesmennyt isäni kuului samaan sakkiin, hän oli silloin 43-vuotias. Johtopäätös on se, että reservin vanhinta päätä tuolloin Salpalinjaan miehistön osalta syötettiin!

Suurin osa silloin Salpalinjaan sijoitetusta miehistöstä ainakin Miehikkälässä ja Virolahdella oli maataloustaustaista. Koneellistuminen ei ollut vielä maataloudessa 1970-luvun alussa niin pitkällä, etteivätkö nuo sotilaat olisi sitkeitä ja vahvoja olleet. Mutta vähemmällä ruumillisella työllä itsensä elättäneet olisivat joutuneet sitten Salpalinjan sotatoimissa tiukemmalle, jos niin olisi käynyt.

Tuo johdon kertausharjoitus sai jatkoa seuraavana vuonna Pahkajärvellä, jolloin ”reserviin” kutsuttiin myös yksikköjemme alipäällystö. Silloin keskityttiin ainakin ammuntoihin, ase- ja miinakoulutukseen. Ja silloin jo minäkin osasin kokeilla, miten isot pojat kertausharjoituksissa oikein harjoittelee. Uskaltaisin väittää, että sen koommin ei Salpalinjaan ole reserviä koulutettu.


Kirjoitin tämän jutun hatarana muistitietona nyt ylös, kun en ole sitä älynnyt aiemmin tehdä. Ehkä tarina suurine puutteineenkin hieman heijastaa sitä aikaa, jota tuolloin todellisen kylmän sodan aikana rautaesiripun helmassa elettiin.

Ei kommentteja: