Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Salpalinjalla Raatteen tiellä

Olen omissa opastuksissani kertonut Salpalinjan rakentamissuunnitelman yhtenä pääkohtana olleen tiensuuntien sulkeminen kenttälinnoitetuilla tukikohdilla Pielisen ja Petsamon välillä. Tutkimatta asiaa sen tarkemmin olen puhunut, että yksi tällainen itä-länsisuuntainen hyökkäysura on ollut ilman muuta Raatteen tie. Sehän oli nimenomaan tullut talvisodassa koko maailman tietoisuuteen puna-armeijan reittinä kohti Oulua. Kuten tunnettua, huonosti, erittäin huonostihan Raatteentiellä maahantunkeutujalle kävi. Kiitos siitä Hjalmar Siilasvuon johtamille suomalaisille talvisodan sankareille.

Raatteen tien kirjoittamisessa käytetään näemmä yleisesti kahta tapaa, yhteen (Raatteentie) ja erikseen (Raatteen tie) –tapaa. Niin tässäkin blogissa. Jos joku lukijoista tietää, kumpi on oikein ja miksi, niin kommentoikaa; tiennimenä yhteenkirjoittamisen ymmärrän, mutta miten se eroaa Raatteen tiestä?

Kävin Raatteen tiellä kuluvalla viikolla ensimmäistä kertaa! Tarkoitukseni oli vihdoin paikan päällä hahmottaa ne maisemat, joissa yksi talvisodan ihmeistä tehtiin. Lyhyesti sanottuna on vaikea käsittää, miten syvälle, Suomussalmen kirkolle saakka, ryssä pääsi, kunnes tuli lyödyksi takaisin ja sen Suomussalmen divisioonista toinen tuli tuhotuksi Raatteentiellä. Taistelun alun voimasuhteella, yksi suomalainen sataa ryssää vastaan, ja noilla pitkillä korpietäisyyksillä taistelujen tulos on ihmeiden ihme! Niin vain jäi voittoparaati Oulussa torvisoittokunnalta soittamatta ja punadivisioonalta vankkurillinen ehkäisyvälineitä käyttämättä. Tarpeet niihinkin löytyivät Raatteen tien valtavan sotasaaliin joukosta! Ryssä-sanan käytön täsäs sallin itselleni aikalaiskielenä.

Raatteen tien Salpalinjaan luettava tiensulkeva tukikohta on Purasjoen länsirannalla, maastossa erinomaisella paikalla, yhdeksän kilometrin päässä rajasta, silloin ja nyt. Paikka on helppo löytää, koska se on vuosina 1993-94 entisöity ja sijaitsee tietenkin tien varressa.

Suomussalmen Harjoituskeskuksen reserviläiset ja työvelvolliset linnoittivat paikalle lokakuussa 1939 komppanian puolustusasemat. Kysymyksessä on siis itse asiassa puolustuskeskus; armeijan jalkaväkiterminologiassa tukikohta on joukkueen puolustusasema.

En saanut varmaa kuvaa, käytiinkö kyseisessä puolustusasemassa varsinaista viivytystaistelua heti sodan alussa, vai jouduttiinko siitä uhkaavan tilanteen takia vetäytymään taistelutta. Joka tapauksessa Raatteen tien mottitaisteluissa Purasjoen sillan suomalaiset räjäyttivät (6.1.1940) ja sen myötähän puheena oleva asema oli suomalaisten hallussa talvisodan loppuun saakka.

Purasjoen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin heti talvisodan jälkeen aina jatkosodan alkuun asti. Tätä jaksoa voidaan Purasjoella aivan perustellusti sanoa myös Salpalinjan rakentamiseksi.

Raatteen tiellä Purasjoen puolustusasemassa tulee ilmi laajemminkin se tosiasia, että talvisotaa ennen ja sen aikana tehdyt kenttälinnoitustyöt ja Salpalinjaan luettavat välirauhan aikaiset kenttälinnoitteet menevät monin paikoin itärajan tuntumassa päällekkäin. Ja juuri niin kuin Purasjoella, kerran puolustustarkoitukseen hyväksi arvioitu maastonkohta on sitä tietenkin toisen kerran.

Minun huono muistini ei pysty varmentamaan, missä mahdollisesti muissa talvisodan ja Salpalinjan ”yhteisissä” puolustusasemissa on taisteltu ja kuinka asianlaita on 1944 Ilomantsin taistelujen osalta? Haen tässä poikkeusta Salpalinjasta käytettyyn sanontaan, että siinä ei koskaan taisteltu!

Joka tapauksessa Raatteen tiellä käynti ja siihen perehtyminen, kiitos Raatteen portin talvisotamuseon muistomerkkeineen kaikkineen, on vavahduttava ja realistinen kokemus.

Hämmentävä käynti Joensuun bunkkerimuseolla

En malta olla tuomatta tämän blogin loppuun huomioita piipahduksestani Salpalinjaa esittelevässä Bunkkerimuseossa Joensuun Marjalassa. Myös ensimmäinen kerta siellä oli avartava ja mielenkiintoinen ja toi minullekin uutta. Mutta muutama yksityiskohta arvellutti.

Lyöttäydyin turistina oppaan matkaan ja kuuntelin puolisen tuntia toisella korvalla hänen selostustaan Salpalinjasta. Olen hieman hämmentynyt, että linnoitusteknikko Arvo Tolmusen asiantuntemuksella vuonna 1995 perustetun matkailukohteen opastus ja ennen kaikkea asiasisältö on muuttunut suuripiirteiseksi ja jopa epätarkaksi. Vika ei ole nuoren oppaan, vaan hänen perehdyttäjänsä. En nyt takerru bunkkeri- versus teräsbetonikorsu-sanastoon lainkaan.

Otan esimerkeiksi tässä vain kolme betoniin liittyvää asiakohtaa. Ensinnäkin oppaan mukaan yhdessä maavaraisessa teräsbetonikorsussa on betonia yhtä paljon kuin Finlandia-talossa? Toiseksi, korsun betoni kuivaa yhä, sen katosta tippuu edelleen kuivumisvettä pisaroina? Ja kolmantena, heti kohta valun jälkeen korsut oli värjätty kalkkimaalilla ulkoakin valkoiseksi? Kuuloni on huono, mutta en usko, että kaikki edellä menee sen piikkiin.

Salpalinjaa esittelevillä museoilla on mitä ilmeisemmin ajan myötä vaara, että edellisiltä oppailta ”perimätietona” siirtyvä asiaosaaminen uusille oppaille tulee ymmärretyksi väärin tai se alkaa kertautua pois alkuperäisestä tiedosta. Huumorin varjolla kenties esitetystä heitosta saattaa tulla fakta jne. En arvostele tässä asiassa yksin Marjalan bunkkerimuseota, kuulin kuluvana kesän puppua puhuttavan myös Miehikkälän Salpalinja-museolla, tosin sattumaotanta oli vain kahden minuutin pituinen, mutta siihenkin mahtui parikolme kyseenalaista ajatusta.


Opastus saa olla ja tuleekin olla persoonallinen ja värikäskin, jopa sopivasti humoristinen. Pitää vain muistaa, että asiakas saa aina tietää, milloin kerronta perustuu vankkaan historiatietoon ja milloin kenties väritettyyn kansan suussa elävään hölynpölyyn. Kuulijoina on kaikenlaisia sotahistoriasta kiinnostuneita. Osalla on perustiedot, jolla suodattaa ja seuloa museo-oppaan kerronnasta oleellinen. Suurin osa kävijöistä joutuu ottamaan vastaan kaiken totena. Virheitä sattuu kaikille, mutta niistä ei pidä tehdä totuutta, eikä tarkoituksella tehdäkään. Virheen voi korjata ja muuttaa, totuutta ei voi.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitos palautteesta Miehikkälän Salpalinja-museon osalta. Kyseinen kuulemasi opastus lienee ollut se minullekin mainitsemasi kerta kun uusi oppaamme oli ollut töissä vasta kaksi viikkoa. Kaikille uusille sattuu virheitä - ja uskallan väittää että kokeneemmillekin. Salpalinjaan liittyy niin paljon tietoa ja yksityiskohtia, että niiden omaksuminen ottaa väkisinkin oman aikansa. Sen verran korjaan käsitystäsi, että oppaidemme opaskoulutus ei perustu "perimätietoon". Meillä on vuosia opaskoulutus uusille oppaille toteutettu niin, että siihen kuuluu ensin ennalta perehtyminen kirjallisuuteen. Paikan päällä on opaskoulutusta (teoriassa ja käytännössä) - yhtenä muotona erilaisten oppaiden opastuksien seuraaminen. Oppailla on yhteisen opastietokansion lisäksi henkilökohtainen opaskansio, jossa on mapillinen aineistoa (kaikki taulutekstit, näyttelypaneelit, luentoaineistoja, artikkeleita Salpalinjasta meiltä Miehikkälästä ja muualta). Usein oppaalle tarjotaan mahdollisuus myös maastossa Salpalinjaan tutustumiseen, käydään yhdessä esimerkiksi Salpapolulla ja/tai Petri Rajajärven opastamana perehtymässä Salpalinjan linnoitteisiin Harjun alueella. Näistä kaikista opaskoulutuksen osa-alueista muodostuu kokonaisuus, josta kukin opas muodostaa sen oman opastuksensa. Oppaamme ovat olleet myös aktiivisia hankkimaan lisätietoja asioista, joista opastettavat heiltä kysyvät. Oppaamme ovat kyllä yleensä saaneet hyvää palautetta opastuksesta - myös Puolustusvoimien ryhmiltä :-)

Talvisodan ja Salpalinjan ”yhteisissä” puolustusasemissa on taisteltu talvisodan aikana tosiaan useissakin Kainuun (Kuhmon ja Suomussalmen) ja Pohjois-Karjalan (eritoten Lieksan) kohteissa. Niistä löydät tarkempia tietoja kirjoittamastani tekstistä Matka Salpalinja -kirjassa. Samassa kirjassa olen käsitellyt myös vuotta 1944, jossa kerrotaan, että Ilomantsin Kaatiolammella tehtiin kiireisesti varustuksia lähestyvän rintamalinjan paineessa heinäkuussa 1944 ja siellä käytiin sittemmin kovia taisteluja. Kaatiolammella kävin viime vuonna ja kohdetta on kunnostettu paljon lisää viime vuosina: sinne on rakennettu hieno opaskeskus tauluineen eli kannattaa käydä. Jonkinlaista taistelupaikkahistoriaa liittyy myös Kuusamoon, vaikka siellä ei viholliset olleet samaan aikaan: neuvostojoukot räjäyttivät korsut poistuessaan alueelta loppusyksyllä 1944.

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Virheitä sattuu ja tapahtuu kaikille, minullekin monen monta kertaa. Ne ovat korjattavissa. Virhe ei ole aina välttämättä oppaan muistissa vaan lähdeaineistossa. Tosiaan Miehikkälän Salpalinja-museolla kuulemani lyhyt opastuspätkä pelästytti: mitähän se muu opastus sitten sisältää, siksi asiasta silloin kerroin. Oppaan ei pidä pelätä virheitä. Jos pelkää, se ensimmäinen opastus jää tekemättä. Jos kukaan ei koskaan virheistä huomauta, on se vaara, että ne jäävät elämään totena. Siksi Joensuun kokemukseni, tietenkin omana mielipiteenäni, toin esiin ja siinä samalla tuon kevätkesän kuulemani myös Miehikkälästä.

Yksinkertainen tapa valvoa opastuksia on, että työnantaja aika-ajoin menee ja kuuntelee opastuksen läpi. Se on tärkeää, että oppaiden mahdollisista virheistä ei huomauteta ryhmän kuullen, ellei se ole selvästi lukihäiriö.

Rakentavasti eteenpäin.

Matka Salpalinjalle -kirja on erinomainen matkakirja. Sieltä löytyvät kaikki tärkeimmät Salpalinjan matkakohteet. Paikan päällä käynti syventää sisältöä ja toisaalta nostaa samalla kirjan eteen tehdyn työn arvoa. Hyvä!

Unknown kirjoitti...

Palautetta on tosiaan hyvä saada (myönteista sekä kielteistä) - ja sen jälkeen tehdä korjaavat toimenpiteet, sillä tavalla maailma tosiaan menee eteenpäin. Kommenttini ei koskenutkaan siitä, ettei saa kritisoida vaan sitä, että halusin oikaista käsityksen, että Miehikkälän Salpalinja-museon opaskoultuus perustuisi ainoastaan suulliseen perimätietoon. Tiedän tällaisen "perimätiedon" vaarallisuuden itsekin, koska minäkin olen aikoinani saanut virheellistä tietoa opastuksissa ja opasaineistossa. En kuitenkaan sen perusteella ajattele, että koko opaskoulutus olisi ollut huonolaatuista. Kukaan ei tiedä kaikkea ja virhekäsityksiä voi olla meillä kaikilla, mutta se ei tee koko opastuksista ja opasaineistoista minusta huonoa. Luonnollisesti myös itse tuottamassani opasaineistossa voi hyvinkin olla virheitä - ottamatta sen enempää kantaa tähän viittaamaasi tapaukseen. Mutta voin taata, että ne korjataan heti kun huomataan. Väärinkäsityksiäkin voi tulla helposti tällaisella erityisalalla. Esimerkiksi syvyyden käsitys linnoittamisessa voi äkkiä kääntyä esimerkiksi linnoitteen fyysiseksi syvyydeksi (:-)), jollei muista avata erityiskäsitteitä. Sitten on vielä nämä tulkinnalliset kysymykset sotahistoriassa. Museon tehtävä on sellaisissa tapauksissa tuoda esiin erilaiset näkökulmat asiaan ja jättää sen jälkeen asiakkaalle päätös siitä, mihin uskoo.

Oppaidemme opastuksia meillä kyllä seurataan riittävässä määrin - sekä henkilökohtaisesti että asiakaspalautteen kautta, mutta minusta on reilua antaa oppaalle myös aikaa omaksua tieto eikä se tapahdu hetkessä. Kukapa meistä ei muistaisi ensimmäisiä opastuksiamme ;-)

Parhaamme kuitenkin teemme ja kehitämme opaskoulutusta palautteen pohjalta. Haluan kuitenkin uskoa edelleen, että opastasomme on erinomaista laatua - tällaista palautetta meille on tullut asiakkailta. Suhteeellisen mukavat kävijämäärät tulkitsen myös eräänlaiseksi luottamuksenosoitukseksi kohteellemme, joukossa ryhmiä ja asiakkaita, jotka tulevat meille yhä uudelleen.

Uuden opasyhdistyksellä näen myös roolin Salpalinjan oppaiden valtakunnallisen tason kehittämiseksi ja laadun takaamiseksi - siinä riittää varmasti työsarkaa vuosiksi. Salpakohteita kun on muuallakin kuin Joensuussa ja Miehikkälässä. Esimerkiksi opasaineiston kehittäminen verkkoon olisi hyvä asia. Ymmärrän yksittäisiä Salpakuntia ja -kohteita, joilla ei ole museoiden resursseja opaskoulutukseen vaan kohteiden opastus on yksittäisten hyväntahtoisten, omaa aikansa opastuksiin uhraavien henkilöiden aktiivisuuden varassa. Heille valmis opasaineisto olisi varmasti suuri apu ja auttaisi muiden oppaiden koulutuksessa kohteeseen.

Eli hyvä Terho kun nostit asian esiin, työsarkaa ja skarppaamista riittää tässä opastoiminnan kehittämisessä meillä kaikilla :-)

Punta kirjoitti...

Kiinoostavan näköinen blogi, mutta valitettavasti lopetin lukemisen ensimmäiseen "ryssä"- sanaan.

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Jarmo, tuo termi tuli suoraan Raatteen tieltä ja siitä ajasta. Et löydä samaa sanaa muista kirjoituksistani, en ainakaan muista käyttäneeni. Jokaisella lukijalla on oikeus valita tekstinsä. Kiitos kun piipahdit blogissani. Se on jo paljon!