Tässä sotahistoriaharrastaja ja sotahistoriatutkija Osmo Kimmon kirjoittamaa mielenkiintoista luettavaa.
Tämä osa on irrotettu laajemmasta Miehikkälän sota-aikaa käsittelevästä
kirjoituksesta. Talvisodan jälkeen Miehikkälän suunnan puolustuksesta vastasi
3.D, joka 11.8.1940 muutettiin prikaatikokoonpanoon, 3.Prikaatiksi (jatkosodan Sininen prikaati).
Välirauhan pysyvyydestä oli epävarmuutta monista syistä.
Päämajan Linnoitustoimisto lähetti 7.9.1940 työmailleen huhujen levittämistä
koskeneen kiertokirjeen. Siinä lainattiin Päämajan kirjettä: ”Nykyinen
jännittynyt maailmantilanne on kaikkialla aikaansaanut huolestuneisuutta ja
hermostuneisuutta. Niin meidänkin maassamme.”
”Asiallisesti arvostellen juuri sotilashenkilöt, jotka tietävät, että
esimerkiksi lkp:a koskevat huhut ovat tuulesta temmattuja, voivat parhaiten
ympäristössään vaikuttaa harkitun ja maltillisen mielialan säilymiseen
yhteiskuntamme keskuudessa.”
Linnoitustöihin osallistuvilta edellytettiin poliittista
luotettavuutta ja hyvää kansalaiskuntoa. Useissa tapauksissa tämä tuli osoittaa
nimismiehen tai poliisilaitoksen antamalla luotettavuustodistuksella. Työmailla
esiintyi jonkun verran häiriköintiä. Työryhmästä erotetut saattoivat kiertää
työryhmästä toiseen. Tämän takia alettiin ylläpitää luetteloita työryhmistä
erotetuista.
Liikkuminen Miehikkälässä – kuten muuallakin rajan pinnassa,
missä tehtiin linnoitustöitä - oli rajoitettua ja valvottua. Rajoitetulta
alueelta pois tai sinne matkustaminen vaati erityisen matkustusluvan. II AKE:n kirjelmässä 31.10.1940 todettiin:
nk. sotilashallintoalue käsittää Viipurin läänissä kaikki kaupungit, kauppalat
ja kunnat lukuun ottamatta Kouvolan kauppalaa, Valkealan, Suomeniemen ja Savitaipaleen
kuntia. Matkustettaessa sotilashallintoalueelle vaaditaan yleensä kaikilta
matkustavilta poliisiviranomaisen antama matkustuslupa.
Kaikilla paikallisilla asukkailla oli oltava
henkilöllisyystodistus. Henkilö ei saanut liikkua oman poliisipiirin alueelta
ilman ao. poliisiviranomaisen lupaa kieltoalueella olevaan toiseen
poliisipiiriin.
Sisäasiainministeriön 14.6.1940 antaman päätöksen mukaisesti
ylipäällikkö oli jo aikaisemmin kieltänyt ulkomaalaisia liikkumasta
sotilashallintoalueella ilman Päämajan lupaa.
Itärajan linnoitustyöt kiinnostivat Neuvostoliittoa, joka
monin tavoin pyrki selvittämään Salpa-aseman rakenteita. 3. Pr:n esikunnan
käsky yleistarkastuksesta 14.8.1940 liittyi vakoilun estämiseen. Käskyssä
painotettiin vartioinnin edelleen tehostamista. Etenkin syrjäteillä ja poluilla
oli noudatettava väijymistaktiikkaa liikenteen valvonnassa. Vartio- ja
partiomiehille, jotka saavat vakoilijan kiinni, oli luvassa ylimääräistä lomaa.
Prikaatin alueella suoritettiin 17.8.1940 yleistarkastus. Tarkastuksen
suorittivat prikaatin joukot yhteistoiminnassa valtiollisen poliisin kanssa.
Neuvostoliiton tiedustelutoiminta oli tuloksellista, mutta
tiedot tuottivat pahan pettymyksen Neuvostoliiton johdolle. SNS:n (Suomi-Neuvostoliitto -seura) varaan
suunniteltu sisäinen kumous ei edennyt. Itärajalle rakennettiin tehokkaasti
uutta puolustuslinjaa. Talvisodan rauhanneuvotteluissa Moskovassa maaliskuussa
1940 Molotov vastasi Rytin linnoittamista koskevaan kysymykseen, että Suomi voi
Neuvostoliiton puolesta linnoittaa rajansa kuten haluaa.
Elokuussa 1940 Molotov piti linnoittamista rauhansopimuksen
vastaisena vihamielisenä tekona. Neuvostoliitossa ei ilmeisestikään uskottu,
että Suomi pystyisi talvisodan menetysten jälkeen merkittävään
linnoitustoimintaan. Suomalaisten maanpuolustustahto yllätti jälleen.
Linnoitustyöt uudella itärajalla etenivät nopeasti ja osoittivat, että Suomi
valmistautui aseelliseen vastarintaan.
3. Prikaatin esikunta muistutti jälleen 17.9.1940
vakoiluvaarasta: Agenttitoiminta vihollisen taholta on havaittu vilkkaaksi ja
sitä helpottavat tätä nykyä käynnissä olevat linnoitustyöt, joita suorittavia
henkilöitä eivät paikkakuntalaisetkaan tunne. Myös siitä syystä, että
vakoilijat on varustettu kaikilla asianmukaisilla (väärennetyillä)
henkilöllisyystodistuksilla, vieläpä kaatuneilta sotilailta saaduilla
sotilaspasseilla sekä puhuvat suomea, on heidän paljastamisensa yleensä vaikea
tehtävä asevelvollisille varusmiehille. Että tulokset vartioinnista ovat sen
mukaiset osoittaa mm. se, että aikaisemmin on 5. Prikaatin alueella pidätetty
vakoilija, joka oli päässyt Luumäelle saakka ja 14.9. pidätettiin 3. Prikaatin
alueella prikaatin esikunnan lähettyvillä vakoilija, joka siis oli päässyt
pidätykseltä välttyen kulkemaan valtakunnan rajalta nelisenkymmentä kilometriä.
3. Prikaatin esikunnan vartio-ohjeissa 2.10.1940 todettiin
vakoilijoiden varusteista: Vakoilijoilla, jotka on lähetetty Venäjältä Suomeen,
on todettu useimmissa tapauksissa olleen seuraavat tavarat:
siviilipuku, jossa voi olla nykyisen valtakunnan rajan
takaisten seutujen leimoja,
saappaat, varakengät repussa,
solmioita (kravatteja) kaksi, joista toinen repussa,
suomalainen kompassi,
kartta, tavallisesti kapealta alueelta,
repussa irtonaisena ja sekaisin: sokeria (isot palat),
ruskeasta leivästä korppuja, suklaata joko tinapaperissa tai ilman, keksiä ja
makkaraa, jossa ryppyinen pinta ja leikkauspinnassa suuria valkoisia
rasvapaloja, makkaran täyteliha on punertavaa,
varusteissa on vierasperäinen haju (ryssän haju).
OSMO KIMMO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti