Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Salpalinjan miehitysjoukot kesällä 1944?

Salpalinja-museon syksyn 2015 luentosarjan viimeinen esitys ei antanut pienestä ennakkotoivosta huolimatta lisäaineksia pohtia, millä voimin Salpalinja olisi miehitetty kesällä 1944, jos tarve olisi vaatinut (muuten Pertti Huhtasen luento oli hyvä). Asia jää paremman tiedon puutteessa jossitteluksi, koska siihen tilanteeseen ei koskaan tultu. Mutta täytyy muistaa, että samalla tavalla kuin linnoittaminen on asioiden ennakointia, niin onhan linnoituksen olennaisesta osasta betonin ja teräksen ohella, siis käyttäjistä, pitänyt olla jonkinlainen suunnitelma! Tutkijoiden eteen paperia tai papereita ei ole vielä näemmä sattunut.

Kun Suomi satsasi huikeat panostukset itärajansa linnoitukseen, tuskin sodanjohto olisi tohtinut jättää Salpalinjan miehitystä sattuman varaan. Vai luotettiinko vain sodanjohtoon, että se pystyy vetäytymisen hoitamaan niin johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti, että linnoitettu puolustusasema saadaan miehitetyksi taistelukykyisillä joukoilla?

Tähän mennessä tiedossahan on, että välirauhan aikana valmistellut ja jatkosodan alla suojajoukkoina perustetut linnoituspataljoonat ja erilliset linnoituskomppaniat oli kotiutettu Virolahden (LinP4) Miehikkälän (LinP3) ja Luumäen (LinP5) pataljoonia lukuunottamatta jo vuosina 1941 ja 1942. Kyseiset jäljellä olevat linnoituspataljoonat taistelivat kyllä Karjalan kannaksella, mutta kuluneina ja hajallaan eriasteisina alistettuina joukkoina. Niitä tuskin olisi saatu kesken vetäytymisen koottua Salpalinjan runkomiehitykseksi.

Ehkä em. linnoituspataljoonista olisi kumminkin pystytty irrottamaan edes jonkinlainen määrä linnoituskouluttajia. Mitkä tahansa joukot heitettynä puolustamaan Salpalinjaa olisivat ehdottomasti tarvinneet perehdytyksen linnoituslaitteiden käyttöön!

Edelliseen liittyen elokuun puolivälissä 1944 käskettiin muodostaa aiemmin kesäkuussa linnoitustöihin II luokan nostomiehistä perustetuista noin 200 miehen työkomppanioista Salpalinjaan runkomiehitysosastoja. Olisivatko ne sitten ehtineet akuuttiin paineeseen, on kysymys vailla vastausta. Näitä työkomppanioita ehdittiin perustaa 28 kappaletta.

Mannerheimin tiedetään kesäkuussa –44 pyytäneen Saksasta kuutta divisioonaa miehittämään Salpa-asemaa Suomenlahden ja Saimaan välillä. Niitä ei saatu. Jo ylipäällikön pyyntö viitannee siihen, että hänellä ei ollut asiaan valmista ratkaisua. http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2014/10/pekka-visurin-huomioita-jatkosodan.html

Lisäksi tiedetään, että Kotijoukkojen esikunta sai läpimurron Karjalan kannaksella tapahduttua valmistautumiskäskyn kutsua Salpalinjan miehittämiseksi kaikki miehet asepalvelukseen aina ikäluokkaan 1888 asti! Muuta tästä asiasta ei tiedetäkään. Milloin ja missä laajuudessa näistä ”vanhoista ukoista” olisi saatu kasaan puolustuskykyinen joukko, on myös vailla vastausta. Osalla heistä, ainakaan vanhimmilla ikäluokilla, ei ole voinut olla minkäänlaista asekoulutusta (kun ei sitä järjestetty järjestelmällisesti Suomessa kuin vasta vapaussodan jälkeen), osalla saattoi olla sotakokemusta vapaussodasta, ehkä talvisodastakin.

Mannerheimillä oli reservit tulessa. Pohjoisesta olisi kenties vielä joitakin joukkoja voitu irrottaa Karjalan kannaksen jatkeelle Salpalinjaan. En osaa arvioida minkä verran ja miten olisivat paikalle ehtineet. Pitää muistaa, että Laatokan Karjalassa oli menossa myös massiivinen NL:n suurhyökkäys. Salpalinja olisi tarvinnut puolustajansa myös tuolla korkeudella.

Saksasta apuun saatu 122. Div taisteli Viipurinlahdella. Miehikkäläläisen jo edesmenneen sotaveteraanin Tapani Lahden kirjallisissa muisteluissa puhutaan, että tuon divisioonan yksi rykmentti oli reservissä Miehikkälässä, keskuspaikkana entinen Kalliokosken lasitehdas. Jos se oli vielä heinäkuussa Miehikkälässä, siitä olisi tietysti ollut apua, mutta vain osaan Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven välistä kannasta. Em. tietoa en ole tarkistanut.

Miehikkälän Salpalinja-museon museotutkija Armi Oinonen piti eilisessä Salpavaeltajat-ryhmän facebook-postauksessaan tässä puhuttua Salpalinjan miehityskysymyksen selvittelyä mielenkiintoisena aiheena. Hän tosin hieman epäuskoisena totesi: ”Se, että Salpa-asemassa ei koskaan taisteltu, ei tunnu innostavan sotahistorioitsijoita tarttumaan ylipäätään Salpalinjan tutkimiseen!”

Ymmärsin, että Salpalinja-museo yrittää saada jonkun tutkimaan tai ainakin pohdiskelemaan aihetta ja houkutella hänet kertomaan ajatuksistaan jollakin Salpalinja-museon yleisöluennolla. Hyvä niin! Jäämme siltä osin odotuskannalle.


Tähän lopuksi huomio syksyn Salpalinja-museon ja sitä ennen elokuussa Virolahden bunkkerimuseon yleisöluentojen suosiosta. Sotahistoria vetää pitkienkien matkojen päästä kymmenittäin innostuneita ihmisiä kuuntelemaan erilaisiä näkemyksiä ja näkökulmia. Eilenkin noin 70-henkisessä kuulijakunnassa oli ainakin minulle noin puolet tuntemattomia ihmisiä. Hyvä. Siinä samalla, kun he saavat täyttymystä kiinnostukselleen, saamme me paikallisetkin!

Ei kommentteja: