Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta

Salpalinjasta valmistui tv-dokumentti 27 vuotta sitten, vuonna 1990, YLE TV 2, Salpalinja - kriisin monumentti, toimittajat Pertti Hintikka ja Olavi Puusaari, kesto 48 min. Minä muistelen nähneeni sen kaksi kertaa televisiossa. Siinä kaikki, ainakin mitä minun tiedossani on.

Parhaillaan on valmistumassa enää viimeisiä silauksia vajaa näyttövalmis SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuva. (tuottaja haluaa elokuvan nimessä kirjoitettavan sanat SuomenSalpa yhteen, tyylikeino) Sen ensiesitys on Mainilan laukausten ”muistopäivänä” 26.11.2017 klo 15. Lappeenrannan kaupunginteatterin isossa salissa. Elokuvan kesto on jotakuinkin puolitoista tuntia. Lipunmyynti on alkanut. Liput kannattaa varata ajoissa. Lipunmyyntitietoja löytyy esimerkiksi tästä linkistä Yleisesite elokuvasta

Tuo ensin mainittu dokumentti on valmistunut kylmän sodan murroksen aikana, vuosi ennen Neuvostoliiton hajoamista. Muistamatta dokumentin yksityiskohtia on varmaa, että se on arvokasta ajankuvaa parhaimmillaan. Se on tehty silloisilla tiedoilla ja silloisin haastateltavin, joita ei monta enää keskuudessamme ole.

Suomi täyttää sata vuotta. Mikäpä paremmin suomalaisille syntymäpäivälahjaksi sopii, kuin uusi dokumenttielokuva itsenäisyytemme yhdestä suuresta, mutta hiljaisesta vaikuttajasta – Salpalinjasta. Toimeen tarttui erinäisten vaiheiden jälkeen Lappeenrannassa toimiva storyTV films Oy –tuotantoyhtiö hieman yli vuosi sitten. Ja sen jälkeen se on ollutkin sitten menoa.

Tämän kirjoittaja joutui tuotantoyhtiön puristusotteeseen heti alusta. Yritin hienovaraisesti antaa tuottaja Juha Huttuselle vihjettä, mistä voisi lähteä liikkeelle, kenen puoleen kääntyä. Samaan aikaan rinnassani paloi polte, että nytköhän vihdoin joku alkaa tosissaan tekemään nyky-Salpalinjan kaipaamaa dokumenttia. Sitä intoa ei missään tapauksessa ole minulla oikeus tukahduttaa millään tavalla.

Ajattelin voivani tukea ja auttaa tiedoillani ja yhteyksilläni tuotantoyhtiötä sen verran, että pääsevät alkuun ja sitten vetäydyn omiin hommiini ja jään odottamaan innostuksella lopputulosta. Siis niin kuin yleensä kaikki muutkin tekevät, ollaan kaikessa mukana, kunhan ei tarvitse itse mitään tehdä, toiset tehkööt. No, ihan näin ei ole käynyt. Olen tahtomattani, toisaalta lopulta suuresta halusta, päässyt olemaan mukana prosessissa, jossa en ole koskaan ollut ja josta en ole mitään tiennyt,  saatikka ymmärtänyt. Vastuu on ollut pyytäjillä.

Se siitä. Nyt elokuva on todella muotonsa saanut tuottajan käsissä. Minulla ei ole ollut siihen jokapaikanhöylänä sanansijaa, vaikka yrittänyt olen, aika kovastikin olen. Dokumentaarisesta, taiteellisesta vaikutelmasta vastaa tuottaja. Itse en edes pysty arvioimaan lopputulosta. Olen sokeutunut sille. Nyt on vain luotettava, että liki sadan muun innostuneen ihmisen apu ja panos yhdessä tuotantoyhtiön kaluston ja ammattitaidon kanssa loksahtaa elokuvaksi, joka on pakko jokaisen suomalaisen nähdä.

Olen tänään (18.10) itse menossa katsomaan Tuntematonta sotilasta! Jo etukäteen arvaan, että sen nähtyäni tulee tunne, että SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuva kalpenee sen rinnalla täysin, fiktiivisesti ja pyroteknisesti kyllä.

Sodassa ammutaan ja räiskitään, fiktiossa pelataan tunteilla. Dokumenttielokuvassa tukeudutaan faktaan, tosiasioihin, luotetaan järkeen. Salpalinjassa ei taisteltu. Siellä ei ammuttu ihmisiä, siellä ei ole paukkunut kuin rakentamisäänet. Näkökulma on aivan erilainen. Fiktioelokuvassa pääosassa ovat sodan sankarit ja antisankarit. SuomenSalpa – dokumenttielokuvassa pääosassa ovat Suomen kansa, se joka teki, ja Suomen itsenäinen valtio, jota puolustettiin.

Sain eilen korkealentoisen, mutta itseasiassa hyvin realistisen näkökulman nimenomaan tähän asiaan Salpalinjan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahdelta. Todella näinhän SuomenSalpa -  dokumenttielokuvan kohdalla on. Jalostin Tepon ydinajatuksen näin:

SuomenSalpa –elokuva jatkaa siitä dokumenttina, mihin suuret suomalaiset sotaelokuvat fiktiona loppuvat. Dokumentti kertoo ja näyttää syyn, miksi Neuvostoliitto ei jatkanut taistelua Suomen valtaamiseksi. Miksi se ei valtavalla voimallaan pyrkinyt asettamiinsa tavoitteisiin, miksi se niistä luopui. Se syy on osaltaan Suomen Salpa. Siksi jokaisen suomalaisen tulisi elokuva Salpalinjasta nähdä. Siksi, että Suomi ja suomalaiset itse halusivat rakentaa rajalleen linnoituksen, joka täytti tehtävänsä.

Siksi SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuva on jokaisen suomalaisen nähtävä!

TERHO AHONEN


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Salpalinjan hävittämislaskelma 1946!

Salpalinjan hävittämisen kustannuksista oli Suomessa tehty laskelma vuonna 1946, oma-aloitteisesti ilman sotilaspoliittisiä syitä! Laskelman kustannukset olivat olleet 18.10.1946 asiasta pidetyn kokouksen pöytäkirjan liitteen mukaan runsaat 963 miljoonaa markkaa. Salpalinjan rakentamiskustannuksina sota-ajan rahassa on pidetty 2 500 miljoonaa markkaa. Vuoden 1941 miljoona oli vuonna 1946 noin 3,2 miljoonaa markkaa erään netistä löytämäni rahanarvolaskurin mukaan.

Hämmästyttävää laskelmassa ei ole niinkään sen rahanarvon inflaatiovaikutuskin huomioiden hävittämisen korkea hinta, vaan ennen kaikkea se, että laskelma oli jollakin verukkeella yleensä tehty!

Asian nosti 8.10.2017 esiin Miehikkälässä Salpalinja-museo 30 vuotta –seminaarissa koko seminaariannin suurimpana uutisena tutkija John Lagerstedt. Hän tekee väitöskirjaa Salpalinjasta kylmän sodan aikana.


Lagerstedt arvioi laskelman olevan jonkinlainen selvitys maanomistajien Salpalinjan haittoista esittämille vaatimuksille, jotta tiedettäisiin minkälaisia kustannuksia syntyisi, jos valtio linnoituksen hävittäisi.

Tutkija ei voi hävittämislaskelman laatimisen syitä spekuloida, mutta blogisti voi.

Tämän blogin kirjoittaja esitystä suurella mielenkiinnolla kuunnellessaan luki rivien välistä, että jos näin oli, laskelmalla tuotiin päättäjille esiin näkökulma, että korvausten maksaminen haitoista on yhteiskunnalle halvempi riesa kuin hävittää koko hoito. Tästä seurannee se tärkein syy laskelmalle. Sen avulla saatiin hyvä syy pitää Salpalinja itärajalla toimintakuntoisena mahdollisia puolustustarpeita varten.

Vaikka 18.10.1946 päivätyn korkea-arvoisen kenraalikunnan pitämän kokouspöytäkirjan mukaan korostetaan, etten sanoisi jopa ylikorostetaan asiakäsittelyn oma-aloitteisuutta, ”Sotilaspoliittiset syyt eivät ole kokousta aiheuttaneet”, rohkenen epäillä toista. Valvontakomissio oli tuolloin maassa ja vielä voimainsa tunnossa. Ehkäpä paperi tehtiin sittenkin tarvittaessa osoittamaan valvontakomissiolle, että rauhan tultua maahan, Suomen armeija valmistautui hävittämään ”tarpeettomaksi” osoittautuneen Salpalinjan itärajaltaan. Se oli siis kuitenkin myös ulkopoliittinen laskelma. Näin kenties ajateltiin saatavan NL lykkäämään mahdollista miehitysaiettaan siihen kunnes Salpalinja oli purettu! Asekätkentähän oli osoittanut, että Suomi ei ihan vähällä käsiään pystyyn nosta.

Nyt täytyy tähän hengenvetoon tuoda esiin myös esitelmöitsijän loppuyhteenveto kylmän sodan ajasta. Siteeraan sitä muistiinpanojeni (epä)tarkkuudella.

- Täytyy antaa arvo Suomen kylmän sodan aikaiselle niin poliittisen kuin sotilaallisen johdon viisaudelle. Kun Suomi oli ahtaalla, he ovat osanneet hoitaa asiat fiksusti kieli keskellä suuta ehkäistessään Neuvostoliiton vaikuttamistoimia. On helppo arvostella rähmällään olosta tietämättä todellista painetta, Lagerstedt sanoi.

Palatakseni vielä tuohon 18.10.1946 pääesikunnassa pidetyyn  ”Salpa-asemaa koskevaan selostus- ja neuvottelutilaisuuteen”. Se kutsuttiin koolle eversti Bonsdorffin toivomuksesta,  joka esitteli AKE:ssa laaditun muistion, jonka avulla luotiin sen hetkistä yleiskuvaa Salpa-asemasta.

Keskustelussa kenraalimajuri Karhu vakuutti edelleen, että Salpa-aseman hävittämistä ei ole ulkopuolelta määrätty ja tuskinpa sellaista määräystä tuleekaan. Silti hän piti koko kysymyksenasettelua outona.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Aarne Sihvo sanoi yksikantaan, että Salpa-aseman kehittäminen ei tule kysymykseen.

Tähän eversti Bonsdorff vastasi, että sitä ei ole tehtykään. On vain hoidettu jo olemassa olevia kestolaitteita ja purettu kenttälaitteita.

Kenraalimajuri Karhu totesi puheenvuorossaan, että varsinkin maanviljelyksen tieltä nopeasti lahoavat kenttälaitteet saa purkaa. Yksityiskohtana hän mainitsee, että patojen sulkuhirret saa myydä. Pilaantumisen, ilkivallan ja anastamisen estämiseksi kestolaitteista irtisaatavat laitteet tulee evakuoida keskusvarikoihin.

Liitän tähän perään vielä taulukon, josta selviää mielenkiintoisella tavalla erilaisten laitteiden ja rakenteiden määrät tuolloin 1946 ja niiden purkukustannus. Huomasin alkuperäisen taulukon laskennassa laskuvirheen panssarikaivantosarakkeessa. Korjasin yhteisluvun myös tekstiin.

Klikkaa taulukkoa isommaksi.

TERHO AHONEN




lauantai 7. lokakuuta 2017

Salpalinja-seminaari loppuunmyyty

Myönteinen signaali tämäkin, Kymen Sanomat käsittelee Salpalinjaa pääkirjoituksessaan 8.10.2017:
http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---P%C3%A4%C3%A4kirjoitukset/2017/10/08/Salpalinjan%20valtti%20on%20historia/2017322763802/67

* * *

Ihmeitten aika ei ole ohitse. Todella outo ja ihmeellinen tilanne on tämän kirjoittajalla huomenna Miehikkälässä. Olen karkeasti ainakin 40 vuotta muun touhuni ohessa, joko itse tapahtuman osajärjestäjänä, mukanaolijana tai pyydettynä tiedottajana, yrittänyt levittää sanaa tapahtumista ja saada niihin ihmisiä osallistumaan. Menestys on vaihdellut laidasta laitaan. Mutta koskaan ennen huomista ei ole käynyt niin, että tapahtuma, johon osallistun, on ”loppuunmyyty”!

Minulla ei ole asiaan osallisuutta. Silti tuntuu kerrassaan hirveältä tässä ja nyt sanoa, että älkää hyvät ihmiset tulko huomenna Salpalinja-museolle Salpalinja-museo 30 vuotta –seminaariin, jos ette ole ennakkoon ilmoittautuneet. Tupa on täysi! Vain nopeimmat ennakkoilmoittautuneet saavat istuimen alleen. Aikamoista!

No ehkä pitkä iltapäivä vapauttaa joitakin hajapaikkoja ainakin osaksi aikaa seminaaria; innokkaimmat kokeilkoot omalla riskillään. Luvassa on joka tapauksessa kolme kovan luokan esitelmää Salpalinjasta, kaikki em. luennoitsijat ovat omista aiheistaan tohtorin väitöskirjaa valmistelevia tutkijoita.

* * *

Toivottavasti tuo ennakoi samaa myös SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvan ensiesitykseen. Sehän on 26.11.2017 Lappeenrannassa. Asiasta alkaa tiedottaminen viikon parin sisällä.

* * *

Toivottavasti tuo ennakoi samaa myös eduskunnan pikkuparlamentissa, kansalaisinfo-tilassa Helsingissä 29.11.2017 pidettävään Salpalinja – itsenäisyyden monumentti –tilaisuuteen. Siinä esitellään paitsi em. elokuvaa myös samannimistä kesällä ilmestynyttä kirjaa ja yleensä Salpalinjaa. Siitä eduskunta tiedottaa sitten aikanaan.

* * *

Ja vielä tiedotuksellinen paradoksi.

Haminan kansalaisopisto manasi minut 1990-luvun alkupuolella valmistelemaan ja pitämään Miehikkälän ja miksi ei myös Virolahden yhdistys- ja vapaaehtoispuurtajille tiedotuskurssia syyslukukauden opintopiirinä. Kun silloin vielä lehtimiehenä ymmärsin tiedottamisen kertakaikkisen tarpeellisuuden, innostuin, valmistelin opetusaineiston ja menin riemurinnoin opintopiirin aloitusiltaan. Puoli tuntia yli alkamisajan odotelleena lähdin kotiin; ensimmäistäkään asiasta kiinnostunutta ei paikalle tullut. Ei vaikka tiedotuskurssin tiedotus oli hoidettu niin hyvin kuin suinkin osasin.

Sen jälkeen kuulin jälleen valituksia siitä, kuinka ihmiset eivät osaa tulla suurella vaivalla järjestettyihin tapahtumiin, vaikka niistä ei ole mitään kerrottu!


TERHO AHONEN

tiistai 26. syyskuuta 2017

Salpalinja taideteoksena E18-tiellä Salpalinjalla

E18-moottoritie ylittää arvokkaasti Virolahden Saarasjärvellä Salpalinjan kiviesteen kummankin ajoradan betonisilloin. Pohjoisen ajoradan (Haminaan suuntaan) sillan metsänpuoleiseen kaiteeseen kiinnitettiin  26.9.2017 kiviestettä kuvaava sillan pituinen kuvataideteos. Se koostuu läpinäkyviin noin sentin paksuisiin polykarbonaattilevyihin painettuihin ja laminoituihin estekivien värillisistä näköiskuvista. Kaksipuolinen valokuva on jotakuinkin myös näköiskokoinen, hieman korkeampi.

Kivien kuvat on valikoitu ja kuvattu autenttisista Salpalinjan panssariesteistä. Kuvataiteen on toteuttanut taitelija Tuula Lehtinen Frei Zimmer Oy:stä. Hänen ja tuottaja-tyttärensä  Laura Lehtisen yhtiö on toteuttanut väyläestetiikkaa muuallakin E18-tiellä, mutta ei ennen tällä tekniikalla saatikka Salpalinja-aiheella.

- Salpalinjan estekivet ovat veistoksellisia jo itsessään. Tavoitteena on niiden avulla herättää tiellä kulkijoissa ajatuksia ja saada heidät myös pysähtymään vaikkapa seuraavan kerran paikan ohiajaessaan siihen tarkoitetulla läheisellä pysäköintialueella, Tuula Lehtinen kuvaili.

Hänen mukaansa aluksi oli tarkoitus painaa levyihin vain estekivien silhuetti ääriviivoina. Työn kuluessa ajatus jalostui valokuvaksi. Siihen käytetty materiaali antaa ainakin 8-10 vuoden kestävyyden.

- Kuvat on painettu ohuelle kalvolle, joka on laminoitu levyn ulkopuolelle (metsänpuolelle), joten ajoradan lika ja loska ei kuvan pintaa pääse syövyttämään. Materiaali kestää myös hyvin valoa ja tarvittaessa kuvat voidaan uusia.

Kuvataidesillan alla kulkee estekivilinjaa myötäillen myös Salpapolku. Sen kulkijat näkevät taidekuvat sillankaiteessa haluamansa ajan kanssa ja periaatteessa samanlaisina kuin ohikiitävistä autoistakin nähtynä. Kaidetaide tuo tavallaan kiviesteen sillankannelle ikään kuin sillan alle häviävän yhtenäisen panssariesteen jatkeena.

Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahti tutustui vasta asennusvaiheessa olevaan teokseen ja totesi hymynkare huulillaan:

- Olen myönteisesti yllättynyt. Hyvältä näyttää, hän sanoi ja sai taiteilijayhtiön naiset huoahtamaan helpotuksesta. Ensimmäinen palautelausunto oli enemmän kuin suuntaa-antava.

Tämän kirjoittajan vaatimaton taiteellinen silmä signaloi samanlaisia ajatuksia. Komea on toteutus.

Ainoa askarruttava asia on, millä tavalla tienpitäjä saa autoilijat sovittamaan ohiajonopeutensa sellaiseksi, että taidenautinto ja siinä Salpalinja samalla ehtii rekisteröityä matkustajien verkkokalvoille liikennettä vaarantamatta! Moottoritiellähän ei saa pysähtyä. Tämä on varmasti mietitty! Saarasjärven liittymän muihin Salpalinja-järjestelyihin palataan myöhemmin, sitten kun ovat valmiina tai teon alla.

Kuvataidehankkeen, tai niin kuin sitä myös maisemakaiteeksi sanotaan, kustannusarvio on 20 000 euroa. Sen rahoittamisesta puolet on hankkinut Salpalinjan perinneyhdistys keräämällä ”kolehdin” kaakonkulmalaislta yrityksiltä ja yhteisöiltä. Blogin kirjoittaja ylpeänä mainitsee, että yksi niistä on Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerho, joka on antanut tarkoitukseen tuhat euroa!

Loppuosa taidehankinnasta rahoittuu ELY-keskuksen ja pieneltä osin myös Virolahden kunnan Vaalimaan liikenneympyrän toteuttamatta jääneistä varoista. Perinneyhdistyksen puolelta asiaa hoitanut hallituksen jäsen Jukka Lappi sanoi, että jos sen jälkeen maksettavaa jää, loput viulut hoitelee tienrakentaja YIT.

Vielä muistutus, että kesken olevalla moottoritietyömaa-alueella ei saa liikkua ennen kuin se on otettu käyttöön ensi kevättalvella. Sen sijaan Salpapolkua patikoiden koko em. komeus on nähtävissä, vaikka jo tänään, mutta siis vain polulla pysyen.

TERHO AHONEN
Valokuvia kuvaushetkellä vielä asennusvaiheessa olevasta keskeneräisestä teoksesta ja työn seuraajista. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.







Salpalinjan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahti (vas), taiteilija Tuula Lehtinen ja perinneyhdistyksen hallituksen jäsen Jukka Lappi.








Teppo Lahden ja  Tuula Lehtisen lisäksi kuvassa tuottaja Laura Lehtinen.


perjantai 8. syyskuuta 2017

30-vuotisjuhlaseminaari Salpalinja-museolla 8.10.2017

Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää toimintansa 30-vuotisuuden kunniaksi juhlaseminaarin 8.10.2017. Laitan tähän Salpakeskus-portaalissa julkaistun tiedotteen ja Kaakonkulmassa olleen lehti-ilmoituksen. Esitelmöitsijöinä on kolme tutkijaa, joilla kaikilla on menossa aiheeseensa liittyvä väitöskirjan valmistelu.Yksi Salpalinja-opaskin on päässyt mukaan kovaan joukkoon tykittämään tulivalmistelun (yleisesitys Salpalinjasta) seminaarin johdannoksi! (TA)

Seminaari on julistettu 29.9.2017 "loppuunmyydyksi", noin 80 ensiksi-ilmoittautunutta mahtuu mukaan! (TA)

Salpalinja-museon juhlaseminaarissa luvassa
Uutta tietoa Salpalinjasta

Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää juhlavuotensa kunniaksi lokakuun 8. päivänä Salpalinja-museo 30-vuotta -seminaarin. Päivän aikana tuodaan esille vuosina 1940-1944 rakennettua itärajan puolustuslinjaa ja sen historiaa monipuolisesti sen rakennusajasta aina kylmän sodan vuosiin. Seminaaripäivän luennoitsijoina ovat eturivin Salpalinjan asiantuntijat ja tutkijat.

Seminaaripäivä aloitetaan Salpalinjaan perehdyttävällä puolen tunnin johdantoluennolla. Miehikkäläläinen Salpalinja-opas Terho Ahonen kertoo linnoituksen rakentamisen syistä, puolustuslinjan kulusta, rakentajista, rakennetuista linnoitetyypeistä sekä rakentamisen rahoituksesta. Tiiviin yleisesityksen lopuksi Ahonen kysyy, oliko Salpalinjalla lopulta mitään merkitystä, kun sillä ei edes taisteltu?

VTM Otto Aura tarkastelee Salpalinjan rakennustöiden ja jatkosodan linnoitustyömaiden työvoiman hankintaa. Kuinka linnoitustyövoiman hankinta hoidettiin Suomessa 1939–44? Linnoitustyöt vaativat paljon työvoimaa, niin rakennusalan ammattilaisia kuin sekatyöläisiä.
Toisen maailmansodan eri vaiheissa ratkaisut olivat Suomessa hieman erilaisia.

Salpalinjan rakennustyömaiden huoltoon ja vapaa-ajanviettoon perehtyneen FL Virpi Launosen esitys valottaa Salpalinjan linnoitustyömailla esiintynyttä rikollisuutta.  Korsujen louhintatyömailla ja taisteluhaudoissa eivät ahkeroineet pelkästään kirkasotsaiset, isänmaallisuutta uhkuvat nuorukaiset, vaan suureen miesjoukkoon mahtui monenlaisia työläisiä. Rikokset ja alkoholi olivat työmaakylien arkea.

Rakennustöitä johtanut Päämajan Linnoitustoimisto teki kaikkensa niiden poiskitkemiseksi. Mielenkiintoista on, että linnoittajiin kohdistettiin myös poliittista kontrollia ja ideologista ohjausta.

FM John Lagerstedt avaa hyvin vähän tutkittua ja esiin tuotua kylmän sodan aikaa Salpalinjan historiassa. Välirauhan ja jatkosodan aikana rakennettu Salpalinja palveli Suomen puolustusta vielä sodan jälkeenkin.

Lagerstedt toimi johtavana tutkijana Museoviraston vuosina 2009-2012 toteuttamassa Salpalinjan inventoinnissa. Esitelmässään hän tuo esille inventoinnin aikana maastossa havaitsemiaan ilmiöitä sekä arkistotietoja. Ne raottavat Salpalinjan hoitoa, valmiuden ylläpitoa ja linjalla sattuneita tapahtumia jatkosodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

Seminaarin puheenjohtajana on Salpalinja-museon perustajiin kuuluva ja sen toiminnassa vaikuttavan elämäntyön tehnyt everstiluutnantti evp Arto Lavento.

Seminaari on kaikille avoin ja maksuton, mutta vaatii kahvitarjoilun ja omakustanteisen ruokailumahdollisuuden järjestämisen vuoksi ilmoittautumisen ennakkoon to 28.9.2017 mennessä.
Lisätietoja:

Museotutkija Armi Oinonen, puh. 040 752 7770, armi.oinonen@miehikkala.fi, 

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Paikallistietoa Sulkavan Salpalinja-juhlassa

Tässä Sulkava-lehden tulkintaa juhlasta:
http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2014/03/Sulkava-lehti-24.8.2017.pdf


Sulkavan Vilkaharjun Salpalinja-juhlassa 20.8.2017 avaussanat  esitti reservin majuri Esa Repo Sulkavan Reserviupseereista. Hänen puheensa sisältää oivaa paikallista tietoa Salpalinjasta. Siksi se on aihetta julkaista myös tässä blogissa puhujan luvalla. (TA)

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra ministeri, herra eversti, hyvät naiset ja herrat!

Näinä aikoina, jolloin terrosismi, kyberuhkat, ilmaston lämpeneminen ja sotilaallinen liikehdintä Itä-merellä hämmentävät mieliämme, on syytä rauhoittua ja kokoontua yhteen muistelemaan menneitä. ”Kun tunnemme menneisyyttä, on meillä mahdollisuus ymmärtää nykyisyyttä.” Vanha sanonta sopinee hyvin myös tähän juhlaamme.

Juhlimme kiveen kiinnitetyn Salpalinja-muistomerkin paljastusta maanpuolustusjuhlan merkeissä täällä Vilkaharjulla, yhdellä Suomen kauneimmista harjuselänteistä. Tässä kohtaa jääkauden sulamisvesivirran mukanaan tuoma hioutunut kiviaines kasautui täksi upeaksi harjuksi. Jo kivikauden kalastajametsästäjät löysivät hyviä asuinpaikkoja näiltä kunnailta.

Harjuselänne on tarjonnut ihmisille kautta aikojen oivan kulkuväylän. Tämä on koskenut myös  sotaväkeä. Reilut seitsemänkymmentä vuotta sitten NL:n puna-armeijan divisioonat valitsivat panssarijoukkojensa hyökkäyskiilojen etenemisreiteiksi tieurat idästä länteen, kaakosta luoteeseen. Tämän uhkan ennakoi maamme sotilasjohto jo ennen talvisotaa. Kriittisimpien tieurien linnoituksia suunniteltiin ja rakennettiin kiivaaseen tahtiin.

Sulkavalla ensimmäisiä linnoitustöitä tehtiin tällä Sulkava – Ruokolahti välisellä tiellä jo talvisodan aikaan, josta tämä taustalla oleva Vilkaharjun panssarikiviestelinja on pohjoisin. Varusmiesyksikkö louhi, siirsi ja pystytti nelirivisen kiviesteen ankaran sotatalven aikana linnoituskoulutuksenaan.

Talvisodan kiviesteet ovat myöhemmin tehtyjä linjoja pienempiä lohkarekooltaan. Louhintatekniikkakin oli kaluston osalta puutteellista. Silloin vielä uskottiin tämän kokoisten kivien riittävän sen aikaisille panssareille, mikä osoittautui sodan jatkuessa virheelliseksi arvioksi. Talvisodan aikaan linnoitettiin tästä Imatran suuntaan menevää tietä ainakin Säviön saaren keskiosissa jaVekaran salmen rantamilla.

Välirauhan alkaessa päämajassa Juvan Inkilän hovissa päätettiin kiireesti ryhtyä vahvistamaan maamme puolustusjärjestelyjä. Silloin päätettiin koko itärajan linnoittamisen strategia.

Tänne Saimaan vesistöalueelle meitä lähinnä kulkevan päälinjan paikaksi valittiin Kyläniemi – Utula – Syyspohja – Eräjärvi – Marjamäki – Särkijärvi – Puhakka järviketju. Puolustukseen haluttiin myös syvyyttä. Taaempia kenttälinnoitettuja asemia rakennettiin mm. Piojärvelle, Ihalan Kontusen liepeille, Lohilahti – Lohikoski järvilinjalle, Telakanavan pohjoisrannalle ja Hintsalan Tialanmäkeen.

Viimeksi mainitut Telakanava ja Tialanmäki louhittiin osin kallioon ja niissä aloitettiin betonivalut, jotka jäivät pahasti kesken jatkosodan päätyttyä kesällä 44. Näin syntyi valtakunnallinen puolustuslinjakokonaisuus, joka sai myöhemmin nimekseen Salpalinja. Paikallisesti syvyyttä tällä puolustusrakenteella on tästä Eräjärvelle ja idemmäs Puhakalle noin 50 km.

Rakennustöissä oli näillä seuduin yhteensä satoja palkattuja rakennusmiehiä ja lukuisia muonituslottia jakaantuen III armeijakunnan eri työryhmiin. Lisäksi reservissä olevia taistelujoukkoja käytettiin näissä rakennustöissä. Sodan jälkeen kenttälinnoitteiden puuosia käytettiin osaksi polttopuuna ainakin kotikylälläni Lohilahdella. Samoin piikkilankaesteitten paksua piikkilankaa käytettiin karjan aitalankana vielä vuosikymmeniä.

Talvisodan päättyessä jäi Laatokan rannikkotykistö ilman tehtävää. Se päätettiin osittain siirtää tänne Saimaan alueelle. Yli 90 tykkiasemaa suunniteltiin hajautetusti sijoitettavaksi Saimaan vesistöalueelle. Kalusto oli vanhaa ja hyvin kirjavaa.

Meille tunnetuin on Ylisen-Auvilassa Sarsuinmäen kantalinnoitetut kaksi tykkiasemaa kahdelle kuuden tuuman Canet-tykille. Pari vuotta sitten pidetyssä maanpuolustusjuhlassa tuolla Sarsuinmäellä, saimme me paikalla olleet kuulla tykin välirauhan ajan rakentamisesta ja sattumuksista.

Jäi mieleeni raportti kertausharjoituksista helmikuulta vuonna 1941. Tuolloin tulipatterin päällikön, luutnantti Heikki Kainulaisen johdolla tykeillä ammuttiin kuusi laukausta Ahvionsaaren länsipuolen jäälle asetetuille kuusille. Ensimmäiset kranaatit räjähtivät 8 ja 10 metrin päässä maaleista. Tuo Sarsuinmäen tuli ylettyi tällä tielinjalla Tiimataipaleesta Vekaran salmeen. Seuraava pienempi tykkiasema tästä itään päin katsottuna rakennettiin Savonlinnaan menevän laivareitin varrelle Härkinsalon saaren korkealle vuorelle. Sinne oli tarkoitus sijoittaa kaksi laivatykkiä. Kantama olisi ylettänyt Vekaraan ja tänne Vilkaharjulle noin 10 km päähän tuliasemasta.
 
Reilu vuosi sitten saimme toivomuksen ja aloitteen sotaveteraani, lentokapteeni Mauri Maunulalta muistomerkin pystyttämiseksi tänneVilkaharjun panssarikiviesteille. Ehdotukseen sisältyi myös estekivialueen maisemallinen raivaus. Lentokapteeni Maunula lupautui kustantamaan muistomerkin valmistuksen. Kiitämme suuresti tästä lahjoituksesta.

Koska alue on luonnonsuojelulailla suojeltua, piti raivaukseen saada Ely-keskukselta erityislupa. Sulkavan kunnan, seurakunnan, Maakuntamuseon ja Salpalinjan perinneyhdistys ry:n puoltavien lausuntojen avulla lupa raivaukseen ja tämän muistomerkin pystytykseen irtosi. Saimme luvan valita tierakennustöiden aikana syrjään pannuista estekivistä sopivan yksilön muistolaatan jalustaksi.

 Aluetta raivattiin talkoilla keväällä lumien sulettua. Apua saimme Sulkavan vankilan työryhmältä ja raivatun puutavaran ajotyön teki mv. Jussi Tiippana.  Muistolaatan valmistajaksi Sulkavan reserviupseerit valitsi paikallisen seppämestari Jarkko Kaartilanmäen. Pystytyksessä on mukana ollut koneurakoitsija Jorma Janhunen ja Sulkavan terästyö oy Arto Sallinen.

Kiitos juhlamme kulkuun ja onnistumiseen osallistuville tahoille: juhlapuhuheen pitäjälle Salpalinja-asiantuntija ja opas reservin majuri Terho Ahoselle, Sulkavan mieslaulajille, Linnavuoren Tähyilijät-lippukunnan edustajille ja liikennöitsijä Vesa Viralle. Salpalijan historiaharrastaja Olli Kilpeläiselle esitän suuret kiitokseni siitä suuresta tietomäärästä, jota olen häneltä Salpasaloista saanut. Sulkavan reserviupseerien puolesta kiitän kaikkia mukana olleita ja meitä auttaneita tahoja tässä projektissamme!

Hyvä juhlaväki – toivotan teidät tervetulleiksi maanpuolustusjuhlaamme!

ESA REPO



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Juhlapuhe Sulkavalla 20.8.2017

Sulkavan Vilkaharju, maanpuolustusjuhla 20.8.2017
juhlapuhe, Salpalinja-asiantuntija ja opas, majuri reservissä Terho Ahonen Miehikkälä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,  arvoisat veteraanijärjestöjen edustajat, herra ministeri, Sulkavan Reserviupseerikerhon herra puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat!

Suurelle yleisölle eversti Valo Nihtilä (1896 –1973) on tuttu päämajan pätevänä operaatioupseerina, harmaana eminessinä. Myös asekätkentään hänet yhdistetään.

Salpa-asemaa on pidetty pitkälti kenraaliluutnantti Edvard Hanellin luomuksena. Vähemmälle on jäänyt, että Valo Nihtilä piirteli linnoituslinjoja nykyisen Salpalinjan paikkeille jo alkusyksystä 1939.

Kiristyneen Euroopan sotilaspoliittisen tilanteen vuoksi silloinen sotamarsalkka Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajana lähetti heinäkuussa 1939 kirjelmän puolustusministerille ja esitti laajaa linnoittamisohjelmaa Suomen rajoille.

Yleisesikunnan maavoimatoimiston päällikkönä vuodesta 1938 alkaen silloinen everstiluutnantti Nihtilä oli joutunut perehtymään itärajan linnoittamiskysymyksiin laajasti. Syyskuun puolivälissä 1939 Nihtilä ehdotti linnoittamista vieläkin kauemmaksi sisämaahan, kuin Mannerheim esitti.

Nihtilä ehdotti, että linnoituslinja kulkisi Pielisjärvestä Pielisjokea pitkin Pyhäselkään. Siitä vesistöä myöten Puruveden, Sulkavan ja Puumalan salmien kautta Saimaaseen. Saimaan kanavan linnoituslinjan ohella Nihtilä ehdotti linjaa myös Lemin, Luumäen Kivijärven ja Valkealan kautta Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Tämän osan, Etelä-Saimaa - Kymijoki, kenttälinnoittamisen ylipäällikön reservinä ollut 6. Divisioona aloittikin jo lokakuun puolella 1939.

Tämän lisäksi Nihtilä ehdotti Saimaan ja Suomenlahden välisen osan linnoittamisen tutkimista. Tarkkaa sijaintia kartalle hän ei merkinnyt. Nyt tiedetään, että Nihtilän suunnitelma kyseisellä välillä konkretisoitui Luumäen linjan nimellä. Sitä rakennettiin joulukuun puolivälistä maaliskuuhun 1940.

Nihtilän ajatukset olivat siis pohjana Hanellin Salpalinja-suunnitelmille Joensuun korkeudelta etelään. Ainoa merkittävä poikkeus oli Luumäen linjan eteläpäässä, joka jäi Miehikkälän ja Virolahden itäosissa niukasti uuden rajan päälle tai taakse ja näin tuleva Salpalinja vedettiin rantamaan suunnassa tykinkantaman verran länteen.

Huomionarvoista Nihtilän ajatuksissa on syyskuun 1939 realismi. Hän tietysti tiesi ja tunsi Suomen puolustusvalmiudet ja kyvyn. Joku on voinut mieltää Nihtilän ehdotuksen melkoiseksi pessimismiksi ja hätävarjelun liioitteluksi vetää linnoituslinjoja jopa 150 – 200 kilometriä länteen, sisämaahan itärajalta. No, talvisota osoitti, että Nihtilän varautuminen ei ollut lainkaan ylimitoitettua.

Käytännössä Nihtilän miettimillä linjoilla Luumäeltä Kymijokeen Salpausselän suunnassa tehtiin töitä jo siis 6. Divisioonan voimin YH:n aikana syksyllä 1939 ja sitten talvisodan kuluessa myös Luumäki-linjalla. Talvisodan aikana työt alkoivat myös jo Kymijoki-linjalla sekä katkomalla maayhteyksiä estein sokkeloisen Saimaan järvialueen ylimenopaikoissa kuten esimerkiksi täällä Sulkavalla. Josta juhlan avauksessa jo oivallisesti kuulimmekin mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Valo Nihtilän linnoituslinjaukset muuttuivat myös työn jäljiksi varsin varhain. Hänen tekemänsä linnoituskaavailut olivat kiistatta vankkana pohjana tulevalle Salpalinjalle. Tämä Vilkaharjun kivieste on yksi esimerkki Nihtilän aivoituksista. Kuvitelkaa paikkakuntalaiset itsenne tilanteeseen syksyllä 1939, kun Karjalan kannaksen suunnassa itäraja oli Rajajoella 30 km päässä silloisesta Leningradista, että täällä turvallisessa sisämaassa aletaan muutaman kuukauden päästä tekemään puolustuslinnoituksia! Ei hyvänen aika sentään, varmaan siunailisitte!

Nihtilän kauaskantoisuutta kuvastaa arvailuheitto nykypäivän maantieteeseen. Jos samoilla turvaetäisyyksillä, joita hän esitti syyskuussa 1939, nyt alettaisiin linnoittamaan itärajaa, niin linnoitukset olisivat jossakin Porvoon, Lahden, Heinolan ja joka tapauksessa Mikkelinkin länsipuolella, huh huh!
……………….
Varmaan on monelle tullut mieleen joskus pohtia, mikä on Salpalinjan vahvin kohta, missä Salpalinja pitää parhaiten? Onko se kenties betoni- ja estekivimäärältään suurin ja yhtenäisin Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väli, onko se Saimaan sokkeloinen vesistöalue, onko se itärajan korpialueet Pohjois-Karjalasta Lappiin? Onko joku toinen puolustuaseman paikka toistaan parempi tai tärkeämpi?

Maallikkona, reserviupseerina, en siis ammattisotilaan koulutusta päivääkään saaneena, rohkenen sanoa, että Salpalinjan käytännön ennaltaehkäisevä estevaikutus on jotakuinkin sama koko sen itärajan pituisella osuudella riippumatta, kuinka paljon betonia mihinkin on valettu tai taisteluhautoja kaivettu!

Salpalinja on tehty koko itärajan lukoksi, salvaksi. Sen on pidettävä kaikkialla. Heikkoa kohtaa ei voinut olla. Siltikään puolustuslinnoituksen ei tarvitse olla yhtenäinen Kiinan muuri.

Puolustuslinnoituksen suunnittelussa ja rakentamisessa on totta kai merkittävin elementti mahdollisen hyökkäyksen, maahantunkeutumisen uhkakuva. Mistä ja millä voimalla vihollinen todennäköisimmin linnoitusta yrittää läpäistä.

Jos tavoitteena on maan miehitys ja sen yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen, niin kyllähän silloin suorin, nopein ja maastoltaan sopivin suunta maan pääkaupunkiin valitaan. Kantava tasainen kangasmaa on totta kai houkuttelevampi, kuin soinen, vesistöjen ja jyrkkäpiirteisten mäkien rikkoma maasto. Suurarmeijan nopeaan etenemiseen ja varsinkin sen huoltoon tarvitaan valmiita teitä ja panssareille sopivia hyökkäysuria. Kaukaiset kiertopolut korpien ja salojen kautta eivät massa-armeijaa houkuttele.

Tämän enempää tuskin ajatukseni juoksua tarvitsee avata. Ymmärrämme että koko itärajalla puolustajan ei ole ollut tarpeen joka kannonkoloa, suonsilmää tai muurahaisenpesää betonoida.  Suurvallan joukot eivät niissä maastoissa, luonnonesteessä, eteenpäin pääsisi muutenkaan, ainakaan riittävän nopeasti. Tämä selittää sen, miksi Salpalinjan linnoitteet poikkeavat itärajalla niin paljon eri maastonkohdissa toisistaan.

Huomattavana esimerkkinä ja poikkeuksena on Pohjois-Karjalasta pohjoiseen pääosin kenttälinnoitteisiin perustuneen linnoituksen teräsbetonikorsujen suuri keskittymä Kuusamossa ja pienemmässä mitassa Kemijärven Joutsijärvellä. Siellä missä hyökkäys oli ilmeinen muun muassa valmiin tieverkon johdosta, sinne panostettiin. Käytettiin järkeä.

Suomalaisten linnoittajien tekemä työ vaivasi Neuvostoliittoa erityisesti Kuusamossa. Siellä se voittajan voimalla ja omilla valtuuksilla vastoin syyskuussa 1944 tehtyä rauhaa saksalaisten takaa-ajon varmistamisen varjolla miehitti Kuusamoa yli puolentoista kuukauden ajan ja lähtiessään räjäytti palasiksi kaikki alueen noin 30 teräsbetonikorsua!

Ja jotain Salpalinjan onnistumisesta kertoo myös se, että Neuvostoliitto vaati vielä 1945 syyskesällä liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksessa koko Salpalinjan tuhoamista! Siis mikä uhka pienen maan puolustuslinnoitus sen omalla maaperällä yli tykinkantaman päässä valtakunnan rajasta on kenellekään?

Ja vastausta tähän mehän emme tohdi vieläkään ääneen ajatella, siis sitä, että Neuvostoliiton Salpalinjan tuhoamisajatukset eivät olleet rauhanomaisia. Salpalinja, muun muassa tämä kivieste täällä Sulkavan Vilkaharjulla osana kokonaisuutta, oli este rauhaarakastavan ja ystävällismielisen silloisen Neuvostoliiton pyrkimyksille. Mutta ei ajatella ääneen, ollaan hiljaa, ettei kukaan ja missään hermostu.

Selvällä suomen kielellä sanottuna Salpalinja on sen tehtävään suhteutettuna yhtä vahva ja yhtä tärkeä jokaisessa paikassa. Oli se sitten vajaat 600 silloista kuorma-autokuormaa betonia vaatinut teräsbetonikorsu, panssariesteen pätkä tai yksittäisen taistelijan tähystyspotero, ne kaikki sijoitettuna viisaasti juuri siinä maastonkohdassa parhaimpaan mahdolliseen paikkaan.

Ja täytyy sanoa, mitä itse ymmärrän ja ennen kaikkea mitä olen kuunnellut ammattisotilaiden arvioita, suomalainen linnoitussuunnittelu ja puolustusasemien sijoittelu maastoon, sanalla sanoen maastonkäyttö, on ollut viisasta ja huippuluokkaa. Tämänkään päivän tietämyksellä ei Salpalinjaa parempaan paikkaan maastossa sijoitettaisi. Köyhän on aina oltavakin vastustajaansa viisaampi. Tietysti tekevälle virheitä sattuu, mutta pääosin tehtiin hyviä ratkaisuja.

………
Olen erittäin ilahtunut, että Sulkavan Reserviupseerit ovat raivanneet ja nostaneet tämän kiviesteen täällä Vilkaharjulla ihmisten, omien ja vieraitten, nähtäville. Tämä on erittäin tärkeä ja tarpeellinen  teko. Kaunis kiitos ja kumarrus aloitteen tekijälle, sotaveteraani Mauri Maunulalle!

Salpalinja on mitä merkittävin Suomen puolella sijaitseva konkreettinen monumentti, joka heijastaa koko itärajamme matkalla ehjänä, poisluettuna edellä mainitut Kuusamon korsut, huikeaa suomalaista maanpuolustustahtoa. Jokainen Salpalinjan linnoite, pienikin yleisön silmien eteen paljastettu osa ja siitä kerrottu tarina, palvelee samaa päämäärää. Ne yksin ja yhdessä kertovat, mihin viime sotien aikaiset sukupolvemme, naiset ja miehet, olivat erittäin vaikeissa oloissa valmiit halutessaan puolustaa kaikkea sitä hyvää, mikä meillä suomalaisilla ympärillämme on.

Nämä yksittäiset kohteet toivottavasti kertovat sanomaa myös nyky- ja tuleville sukupolvillemme, että todellakaan kaikki hyvä meillä Suomessa ei ole itsestään selvyys.

Ja vielä, Salpalinja maastossa nähtävyyksinä, tietopaketteina lehtijutuissa, kirjoina ja pian myös uutena dokumenttielokuvana viestittävät myös kauas rajojemme taakse painavaa sanaa, että suomalaiset kunnioittavat suuresti sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja sankarivainajiemme perintöä ja edelleenkään emme periksi anna ja emmekä tappelematta luovu isänmaastamme. Kaiken tämän kerronta ja viestintä on nyt meidän nykyaikalaisten tehtävä. Sen me olemme velkaa veteraaneillemme, meitä edeltäneille sukupolville!

Esitän Salpalinjan Perinneyhdistyksen ja myös omasta puolestani parhaimmat onnittelut Sulkavan Reserviupseereille toimeen tarttumisesta Salpalinjan esillenostamisessa ja tämän hienon linnoitusmaastoon viedyn maanpuolustusjuhlan järjestämisestä. Samalla kiitän kutsusta saapua juhlaanne.

Salpalinjassa ei taisteltu, eikä sitä siten murrettu missään maastokohdassa pitkällä itärajallamme. Se täytti tehtävänsä olemassa olollaan joka paikassa, myös täällä Sulkavalla!

Turvallista ja hienoa syksyä teille kaikille satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa!

TERHO AHONEN

mm. kuvia juhlasta: http://www.sulkavanreservinupseerit.fi/429284956

Arvo Partasen ottama kuva "kaapattu" facebookista ON KUNNIA JA ETUOIKEUS ASUA SULKAVALLA -ryhmästä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Salpalinjalla elämää – julistus vielä puuttuu

Suomi100-juhlavuosi on poikinut tapahtumia Suomen suveen runsaasti. Osattomaksi ei ole jäänyt Salpalinjakaan. Voi sanoa, että jopa kiitettävästi on linjalla ollut ja on jos jonkinlaista meininkiä.

Pari poimintaa menneestä. Salpalinjan Perinneyhdistyksen kesäkuun alussa julkaistu Salpalinja – itsenäisyyden monumentti -artikkelikokoelma kovissa kansissa on saanut hyvää palautetta. Kauppakin on käynyt silloin, kun kirjaa on eri tilaisuuksissa tarjottu ja myyty. Yhdistys on keskittänyt myynnin nettiin. Se kaivannee tuekseen vielä ”aggressiivista” markkinointia.

Salpavaellus, joka järjestettiin 24:nnen kerran, veti väkeä hyvin. Kun sää suosi ja Harjun Oppimiskeskuksen kartanopuiston kauneus yhdessä Suomi100-henkeen mainiosti istuneen isänmaallisen maanpuolustusjuhlan kanssa teki paikallaolijoiden mieliin aivan varmasti myönteisen muistimerkin.

On ollut Salpalinjaan liittyvää esitelmäiltaa Lemillä, seminaaria Kerimäellä, pallokorsun siirtoa ja -avajaisia Virolahdella, yhteislaulua Miehikkälässä ja vaikka mitä unohtamatta Salpalinja-linnoitteiden entisöimishankkeita esimerkiksi Lieksassa ja Kuusamossa.

Kaiken aikaa koko vuoden on työn alla ollut Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustutahdosta -elokuvan teko. Sen kuvaukset ovat loppusuoralla. Keskiviikkona 9.8. klo 18. kuvataan vielä Salpalinja-museolla Miehikkälän Sotaveteraani-yhdistyksen järjestämää kenttähartautta osana dokumentin nykypäiväosuutta. StoryTV films Oy pitää kiinni 26.11.2017 ensiesityksestä Lappeenrannassa. Jännittää ison projektin puolesta. Hyvää materiaalia on leikkauspöydällä moninverroin yli tarpeen; vain makeimmat mansikat mahtuvat kakkuun! Se lupaa hyvää ja makeaa mahan täydeltä.

Sulkavan Reserviupseerit ovat keväällä raivanneet Vilkaharjulla kiviesteen näkyviin. Sitä juhlitaan maanpuolustusjuhlassa sunnuntaina 20.8. klo 13. Tämän kirjoittaja on saanut kunniakkaan kutsun tulla juhlaan mukaan.

Salpalinjaa hyödynnetään myös jo kuntoilutapahtumissa. Salpalinja Trailrun juostaan Lappeenrannan Ruoholammen ympäristössä myös tänä vuonna. Tapahtuman päivämäärä on 27.8.2017. Salpalinjan oppaat ry on mukana esittelemässä omaa toimintaansa ja tarjoamalla opastusta lähialueella juoksutapahtuman aikana.

Ja taas Virolahden ja Miehikkälän urheiluseurat ja yhteinen liikuntatoimi järjestävät 3.9.2017 Salpapolkujuoksun museolta museolle. Kokoontuminen ja maali ovat Salpalinja-museolla, josta kunto- ja kilpasarjalaiset kyyditetään lähtöviivalle Virolahden Bunkkerimuseolle.

Tiedossa on jo myös, että Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää sunnuntaina 8.10.2017  Salpalinja-museon 30-vuotisjuhlaseminaarin. Se tullee olemaan raskaan sarjan tietopaketti Salpalinjasta monelta kantilta ja monella suulla.

Varmasti paljon muutakin maininnan arvoista on tänä vuonna tapahtunut ja vielä tapahtuu.

Yhtä kruununjalokiveä odotan vielä, joka antaisi puhtia Salpalinja-toimijoille ja kunniaa ennen kaikkea Salpalinjan rakentajille ja sen rakentamisajan maanpuolustajille.

Etelä-Karjalan Sotaveteraanipiirin alullepanema ja Salpalinjan Perinneyhdistyksen jatkama esitys Salpalinjan nimeämisestä Suomi100-juhlavuonna itsenäisyytemme monumentiksi odottaa vielä päätöstä valtioneuvostolta.

Yksikään täyspäinen suomalainen ei näe yhtään mitään syytä, miksi valtioneuvosto ei voisi kyseistä julistusta tehdä. Se ei maksa mitään, se ei ole keneltäkään pois, mutta se antaisi kunnian niille, joille se kuuluu: itsenäisyyden säilymisen taistelleille Suomen maanpuolustajille ja Salpalinjan rakentajille viime sotien aikana. Salpalinja on pysyvä suomalaisen maanpuolustustahdon monumentti. Se on sanan varsinaisessa merkityksessä ”kiveen hakattu”, niin kuin valtiopäiväneuvos Mikko Pesälä osuvasti sanoi puheessaan Harjussa Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa heinäkuun alussa. 

TERHO AHONEN

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Sivustatuli sivaltaa Salpalinjassa

Ajatus pohtia jälleen kerran Salpalinjan sivustatuli-ideaa lähti, kun Salpalinja-dokumenttia tekevä storyTV:n tuottaja Juha Huttunen kysyi eilen sopivaa ”kopterikuvauskohdetta” ilmentää asiaa. Salpalinjan asekorsujen sijoittelu on tehty muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sivustatuliajatukseen. Korsut ampuvat ”taistelupareittain” toinen toistensa eteen sivusta- tai ristitulta (tässä sama asia) ampuma-aukkoja vihollisen suunnasta suojaavien siipimuurien suojasta.

Mannerheim-linjaa Keski-Kannaksella alettiin rakentaa 1920-luvun alussa ns. Enckelin linjan nimellä. Tuohon aikaan kyllä ymmärrettiin jo sivustatuliajatus, mutta rahanpuutteen takia päädyttiin sijoittamaan asekorsut ampumaan suoraan kohti vihollista, siis päin vihollisrintamaa. Näin tarvittiin asekorsuja vähemmän ja rahaa säästyi.

Jo 1930-luvun alussa tajuttiin, että vanhat (silloin vasta noin kymmenen vuoden ikäiset korsut) vaativat peruskorjauksia muun muassa kestävyys- ja sijoittelusyistä. Vasta syksyllä 1938 päästiin modernisointiin. Osasta rintamaan tehdyistä tulikorsuista tehtiin majoituskorsuja valamalla ampuma-aukko umpeen. Osaan korsuista tehtiin ”vasikka”, käytännössä lähes kokonaan uusi asekorsu, vanhan viereen ampumaan sivustatulta.

Talvisodan kokemukset Mannerheim-linjassa käytetyn betonin heikosta lujuudesta sekä seinä- ja kattovahvuuksien alimitoituksesta otettiin Salpalinjassa huomioon. Ja ymmärrettiin myös, miten paljon helpompi korsu on kääntää jo piirustuslaudalla sivustatuliasemaan, kuin yrittää kääntää valmista korsua!

Asekorsujen sijoittelu sivustatuliasemaan koski sekä konekivääreitä että pst-tykkejä. Ne pyrittiin sijoittamaan myös siten, että ne pystyivät ampumaan kiviesteiden suuntaista tulta. Tai itse asiassa suunnittelussa saattoi olla myös niin päin, että kiviesteiden linjaus tehtiin asekorsujen ampumasuuntien mukaan, tai käytännössä molempia palasia liikuteltiin sopivan kompromissin  löytämiseksi. Toistan, kantalinnoitettujen tulikorsujen ampumasuunnilla, kiviesteiden suuntauksella ja vielä siipimuureillakin oli tärkeä kohtalonyhteytensä.

Maasto ja tietysti vähän rahakin rajoittivat, että ristiin ampuvia korsupareja ei joka paikkaan saatu syntymään. Ja toisaalta joissakin kohdin toinen korsuista saattoi yltää jopa kolmannenkin eteen. Sivustatuliajatusta täydennettiin tietenkin myös kenttälinnoitettuihin asemiin sijoitetuilla pst-tykeillä ja konekivääreillä.

Massiivisen siipimuurin (viisi metriä pitkä, kaksi metriä paksu, ja jopa 3-4 metriä maaupotus mukaan lukien korkea) tehtävä oli yksinkertaisesti suojata asekorsun ampuma-aukkoja vihollisen suorasuuntaustulelta. Talvisodassa itänaapuri käytti tehokkaasti suorasuuntaustulta hyväkseen ja jyskytti tykistöllään ja tankeillaan korsujen ampuma-aukkoihin ja eihän siitä hyvää seurannut. Ja kohti rintamaa ollut ampuma-aukko saattoi olla vihollisen tukittavissa jopa ajamalla tankki sen eteen. Sivustatuliasemassa jälkimmäinen temppukaan ei olisi ollut enää niin yksinkertaista.

Yksi merkittävä suojaustehtävä siipimuurilla oli paitsi aseita vastaan oli myös vihollisen tähystystä vastaan; maa- ja betoniseinän takana olevaa asetta ei niin vain olisi paikannettu taistelutilanteessa. Se tietenkin oli selvää, että olihan naapurilla Salpalinjan korsujen koordinaatit varmasti etukäteen kirjoissa ja kansissa. Se ei välttämättä itse taistelutilanteessa riitä.

Niin, kun palataan tähän päivään ja sivustatulikorsujen tulivyöhykkeiden havainnointiin ja paikallistamiseen, ongelma on peitteisyys. Monessa paikkaa jo hakkuukypsä metsä piilottaa kokonaisuuden. Pelloilla taas havainnointia hämärtää, että kiviesteitä on poistettu maanviljelyksen tieltä. Tottuneet Salpalinjan tutkijat pystyvät kyllä ilman karttojakin määrittelemään kiviesteiden paikat, kasaan työnnettyjen estekivien tai pelloille kasvaneiden pusikkokaistaleiden (metsittynyt kivieste) perusteella.

Tuohon edelliseen voisi heittää yksityiskohdan viime vuosikymmenten peruskarttapolitiikasta. Vielä ainakaan 1980-luvun topografikartoissa Salpalinjan rakenteita ei näkynyt. Korsut saattoivat olla merkitty pieninä avokalliona, mutta kiviesteitä ei ollut symboloitu kivikkoriveinä, niin kuin nykyisissä kartoissa. Huvittavaa oli sen sijaan se, että edellisessä kappaleessa mainitsemani pusikkokaisteleet olivat tunnollisesti merkitty peltoalueilla siksak-kaksoisviivalla ja jokunen puskan merkki välissä. Ei siinä kummoista tiedustelukoulutusta tarvita, että ko merkinnät kartalla alkavat sotilasta kiinnostaa!

Ja tähän lopuksi vielä kaino avunpyyntö. Jos joku tietää (LPR:sta kohtuullisen ajomatkan päässä) sivustatulta toistensa eteen ristiin ”ampuvan” korsuparin ja vielä niin, että ampumasuunnissa olisivat kiviesteet paikallaan ja että ko kohteet myös ilmasta näkyisivät, niin pistäkää sähköpostia vaikka blogistille. Yhteystieto on tuossa ylhäällä kupukuvan yläpuolella.

Tälläista lukemista pienen kesähuilin jälkeen!

TERHO AHONEN 



tiistai 4. heinäkuuta 2017

Itsenäisen Suomen juhlinta osa uskottavuutta

Valtiopäiväneuvos, Salpalinjan Perinneyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Pesälä sanoi Suomen puolustuksessa keskeisen asian olevan uskottavuus. Tämänkaltaiset tapahtumat kuin tämä maanpuolustusjuhla täällä Harjussa Salpavaelluksen päätteeksi ovat osa sitä.

Salpalinjan Perinneyhdistys oli 24. Salpavaelluksen suojelija.

- Tällaisten tapahtumien järjestäjät luovat laajan pohjan ja perustan sille, mikä on itsenäisyys ja isänmaa. Sieltä nousee myös henkinen viesti maanpuolustuksemme uskottavuudesta. Se on tärkeää ja sitä nämä juhlat heijastavat.

Pesälä muistutti tunteikkaassa puheessaan, että itsenäisen Suomen historiassa Neuvostoliitto uhitteli meitä neljä kertaa ja aina se tuli torjutuksi.

- Alkutalvesta 1939 Neuvostoliiton korkein johto kokoontui. Siinä kokouksessa Stalin sanoi, että Jumala on tehnyt suuren virheen, kun se on sijoittanut Suomen Neuvostoliiton naapuriksi. Kokouksen johtopäätös oli, että sen virheen kyllä kansankomissaari Stalin pystyy korjaamaan. Ei pystynyt! Suomi puolustautui ja torjui hyökkäyksen, jota koko maailma seurasi.

- Kun Mannerheim teki päätöksen heti talvisodan jälkeen Salpalinjan rakentamisesta, Yhdysvaltain presidentti Roosevelt laittoi samaan aikaan viestin sekä Helsinkiin että Moskovaan: Suomen kansa on talvisodassa hankkinut ikuisiksi ajoiksi moraalisen oikeuden elää maassa, jota se on rohkeasti puolustanut!

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Suomen maanpuolustustahdon voimasta Pesälä mainitsi juuri Salpalinjan. Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt valtioneuvostolle esityksen että tänä vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta, Salpalinja nimetään itsenäisyytemme monumentiksi.

-Toivon kovasti, että valtioneuvosto tuon julistuksen tekee, Mikko Pesälä sanoi.

Salpalinjan Perinneyhdistyksen hallitus oli myöntänyt Salpavaellus-tapahtuman esityksestä Salparakentajan ansiomitalit kuudelle Salpalinja-oppaalle, jotka ovat muun muassa alusta asti olleet mukana RUK:n reserviupseerioppilaiden opastuksissa syksystä 2011 lähtien. Mitalin saivat (kuvassa oikealta) Antti Lankinen, Sami Forsström, Heikki Savolainen, Kari Suoknuuti ja Jarkko Tawast. Kauko Tykkyläinen oli estynyt tulemaan paikalle. Mitalit jakoivat Mikko Pesälä ja perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahti (oik).


24. Salpavaellukselle osallistui 180 vaeltajaa ja linnoitukseen tutustujaa. Itsenäisyyden ituja –reitille osallistui 55 ja Erämaasta Harjuun –reitille 45 vaeltajaa. Vanhojen traktorien marssille (9 traktoria + huoltoauto) pitkin linnoitusta osallistui Luumäeltä Virolahdelle 11 henkeä. Viimeisen päivän Ensi askeleet –reittiä Ravijoella kiersi 31 vaeltajaa. Osana samaa reittiä perinneyhdistyksen jäsenistölle tarjottuun tutustumiseen osallistui neljässä opastusryhmässä kahden tunnin ajan 38 kirjoihin merkittyä henkilöä. Salpavaeltajia opasti yhteensä 18 Salpalinja-opasta.

Salpavaelluksen varajohtajana puheen mp-juhlassa pitäneen Jukka Lapin ajatukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa alla omassa blogissaan, klikkaa linkkiä.
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2017/07/vaelluksen-johtajan-puheenvuoro-2017.html

Kaikkiaan vaeltajat, oppaat, kaikki muut toimitsijat ja esiintyjät sekä yleisö mukaan lukien vaelluksen päätöspäivänä oli Harjussa yhtä aikaa koolla noin 350 henkeä. Sää suosi Salpavaellusta erinomaisella tavalla, jonka Harjun kauniissa kartanopuistossa pidetty maanpuolustusjuhla kruunasi.


TERHO AHONEN

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Vaelluksen johtajan puheenvuoro 2017

Tässä se mitä Salpavaelluksen varajohtajalla Jukka Lapilla (vaellusjohtaja Antti Pakkanen on kriisinhallintatehtävissä) oli sanottavana 24. Salpavaelluksen päättäneessä maanpuolustusjuhlassa. 
Vaeltajia ja Salpalinjaan tutustujia oli tällä kertaa 180 henkeä. Hyvä määrä! Oppaat, toimitsijat ja yleisö mukaanlukien paikalla oli juhlassa noin 350 ihmistä! Komea maanpuolustusjuhla! TA


Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat!

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Olemme viettämässä Salpavaelluksen päättävää maanpuolustusjuhlaa Harjussa Salpalinjan alkulähteillä. Ruotsalaiset vapaaehtoiset olivat aloittamassa töitä täällä jo ennen kuin itärajan linnoitussuunnitelma oli hyväksytty.

Tämä Harjun hovin päärakennus on valmistunut vuonna 1816, kaksi sataa vuotta sitten. Salpalinja ei väistänyt edes historiallista kulttuurimaisemaa silloin, kun puolustuksellisuus sitä vaati. Lähin Salpalinjan järeä korsu on tuossa reilun kymmenen metrin päässä tämän rakennuksen seinästä, lipputangon alla. Tuo lipputangonjalan perustus maksoi tuolloin miljoona markkaa. Se on lajissaan kalleimpia, ainakin vahvimpia Suomessa.

Ensimmäinen Salpavaellus järjestettiin puolustusvoimien aloitteesta vuonna 1994, silloin osana Kymen sotilasläänin järjestämää Salpalinjan ensimmäistä julkista juhlintaa,  Salpa-asema 50-vuotisjuhlasarjaa. Käskyn juhlavalmisteluista antoi vuonna 1990 Kaakkois-Suomen Sotilasläänin silloinen komentaja, kenraalimajuri Gustav Hägglund. Aika oli vielä silloin sen verran arkaluontoinen, että juhlan  aiheeksi otettiin hienovaraisesti Salpalinjan rakentamisen päättymisvuosi ja kesän 1944 torjuntavoitot.

Ensimmäisen Salpavaelluksen oli tarkoitus olla vain yksi osa tuota juhlasarjaa ja jäädä siihen. Hieman yli 200 vaeltajan palaute pystymetsästä kootulle ja asiantuntemuksessaan vaatimattomalle järjestelyorganisaatiolle oli murskaava - eihän tämä voi tähän jäädä,  haluamme lisää! Näin siitä huolimatta, että nelirivisin kiviestein viitoitetuilla reiteillä eivät kaikki oppaatkaan pysyneet; emme uskaltaneet ääneen puhua eksymisistä!

Olemme päättämässä nyt jo järjestyksessään 24. Salpavaellusta, välivuosia ei ole pidetty. Nyt oppaamme ovat mitä ilmeisemmin pysyneet suunnitelluilla reiteillä ja ovat myös osanneet kertoa ja esitellä Salpalinjan rakennetta kuin ammatilaiset. Siis muutakin kuin tässä on korsu, katsokaa. Olemme kehittyneet, tieto ja kokemus ovat lisääntynyt. Ehkä siksi olemme pystyneet säilyttämään perussuosiomme aallonpohjien ja –harjojen välillä. Valtavia massoja emme koskaan ole unelmoineetkaan. Ne eivät sovellu Salpavaellukseen, sen henkeen ja meininkiin.

Ilman uusiutumista ja luovia ratkaisuja emme olisi näin kauan vetovoimaisina säilyneet.

Reittien suunnitteluille annoimme viime syksynä väljyyttä, kun päätimme laittaa vaelluksen päätöstapahtuman kiertoon. 23 kertaa päätimme vaelluksen Miehikkälään Salpalinja-museolle. Harjussa olemme ensimmäistä kertaa. Se mahdollisti osin pyörien päälle nostetun reitin Itsenäisyyden ituja tekemisen, joka kattaa koko Salpalinjan vahvimman osan Luumäen Kivijärven ja Suomenlahden välin. Siihen sisältyi myös kunniakäynnit niin Ukko-Pekka Svinhufvudin haudalla kuin Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden sankarihaudoilla. Ensimmäisen kerran jouduimme rajoittamaan reittiosanottoa. Iso linja-auto tuli täyteen juhannuksen alusviikolla.

Salpavaellus ei ole enää ollut kohta kuuteen vuoteen pelkän tämän vuotuistapahtuman varassa. Reserviupseerikoulun reserviupseerikurssit ovat marraskuusta 2011 lähtien osallistuneet kolmen tunnin Salpalinja-perehdytykseen täällä Harjussa ja Ravijoen Ventonvuoren alueella. Tähän mennessä liki 30 vapaaehtoisopastamme, sotamiehestä ja naisesta aina prikaatikenraaliin saakka, Helsinkiä, Lahtea ja Lappeenrantaa myöten, ovat perehdyttäneet 7487 upseerioppilasta Salpalinjaan juurta jaksaen. Siihen on tarvittu 750 kolmen tunnin opasvuoroa! Se ei ole ollut ihan pieni juttu. Kiitos oppaillemme. Ja kiitos Salpalinjan Perinneyhdistykselle, joka on painattanut esitteet jaettavaksi upseerioppilaille.

Esitän mitä parhaimmat kiitokset teille tämänkertaiselle Salpavaellukselle osallistuneet vaeltajat, oppaat ja muut toimitsijat, kiitos tähän juhlaan saapuneelle yleisölle ja esiintyjille. Erityinen kiitos vuoden 2017 Salpavaelluksen suojelijalle Salpalinjan perinneyhdistykselle. Sen tuki on ollut arvokasta euroista puhumattakaan. Harjun Oppimiskeskus ei epäröinnyt antaa näitä komeita puitteita keskellä Salpalinjaa käyttöömme. Parhain kiitos Harjulle ja sen väelle. Virolahden kunta on tukenut myös järjestelyjä monin tavoin, kiitos!

Ensi vuonna kiertomme jatkuu ja Salpavaelluksen keskus- ja juhlapaikkana on Ukko-Pekka Svinhufvudin kotitalo Kotkaniemi Luumäellä. Tervetuloa viimeistään silloin sinne näkemään suuren peruskorjauksen tuloksia ja katsomaan mitä uutta ja jännää reittisuunnittelijat ovat vaeltajille Salpalinjalta löytäneet.

Salpavaelluksen suojelijana vuonna 2018 on Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Se on suomalaisen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen katto-organisaatio ja sopii siten myös mainiosti Salpavaelluksen suojelijaksi, teemmehän mekin vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja opimme uutta joka kerta, jokaisella opastuksella.   

Kiitos vielä kerran kaikille! Ja kun juhlamme kohta päättyy, toivotan teille kaikille hyvää kotimatkaa ja kaunista kesää satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa! Nähdään vuoden päästä Luumäellä! 

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Salpavaellus harvinaista herkkua

Vuonna 1994 puolustusvoimien aloitteesta ensimmäisen kerran järjestetty Salpavaellus oli määrä olla samalla viimeinen. Niin ei käynyt. Yleisön pyynnöstä muutama kerta tapahtumaa järjestettiin ”vielä kerran”, kunnes kaakonkulman reserviläiskerhot, Virolahti, Miehikkälä, Ylämaa ja Luumäki, antautuivat paineelle tehdä siitä vuotuinen.

Nyt on käsillä jo 24. Salpavaellus, toistuen siis kerran vuodessa. Ensimmäistä kertaa tapahtumakeskuksena on nyt Virolahti ja siellä Salpalinjan ensimmäisillä lapionpistojen sijoilla Ravijoen Harju. Harjun hovin upea kartanopuisto ja Suomen laulun kantaesityspaikka, itse kartano, antavat tämänkertaiselle vaelluksen päätösjuhlalle Suomi100-arvoisen aidon ympäristön. Entä jos sataa? No, sitten mahdumme Oppimiskeskuksen isoon liikuntasaliin. Itsensä Ukko-Pekka Svinhufvudin lukema äänitallenne Suomen itsenäisyysjulistuksesta kuullaan maanpuolustusjuhlan alkuun!

Harjua vaelluksen keskuksena puoltaa myös paikan puolustuksellinen arvo. Silloin suuri historiallinen rantatie oli ainoa merkittävä hyökkäysura Stalinin joukoille Rantamaan suunnassa kohti Helsinkiä. Se suljettiin tuohon aikaan nähden hyvin vahvoin linnoituksin. Niistä valtaosa on paikoillansa, poislukien osa kiviesteistä ja rakentamisen ja peltojen alta täytetyistä taistelu- ja yhdyshaudoista.

Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Silti nimenomaan Harjun alueella taisteltiin ankarasti syksyllä 1944! Mitä ihmettä? Kyllä, hankkikaa kirjastoista Ville Kaarnakarin sotatrilleri Operaatio Para Bellum, salainen sota Suomessa syksyllä 1944 ja lukekaa se. Sen jälkeen ymmärrätte miksi ja miten! Kirja on tietääkseni ainoa kaunokirjallinen teos, jossa Salpalinja on taistelutantereena. Sen kuvaus on sijoitettu Salpalinjan todellisiin asemiin ja rakenteisiin, tämän kertaisen Salpavaelluksen maisemissa.

Salpavaelluksilla osallistujamäärät ovat vaihdelleet alle sadasta vaeltajasta yli kahteen sataan maastossa kulkijaan. Vuodet eivät ole veljeksiä. Nyt päästään tuohon haarukkaan.

Salpavaelluksen tavoittaneet ihmiset eivät rajoitu enää varsinaisen vaelluksen osanottajiin. Sama vaelluksen opasorganisaatio on marraskuusta 2011 alkaen perehdyttänyt 7500 Reserviupseerikoulun upseerioppilasta Salpalinjaan nimenomaan Ravijoella ja Harjussa, samalla kierroksella, joka on tämänkertaisen vaelluksen lyhin vaihtoehto sunnuntaina 2.heinäkuuta.

Kuvitelkaa, tuohon RUK-opastukseen on tarvittu noin 750 kolmen tunnin opasvuoroa, vapaaehtoistyönä. Laiska töitään luettelee; senkin uhalla kerron, että tämän kirjoittaja yhtenä oppaana vajaasta 30:stä on noin 700 kertaa esittänyt upseerioppilaiden keskimäärin kymmenen hengen opastusryhmille 7-8 minuutin yleiskatsauksen Salpalinjasta!

Vaellusorganisaatiolle maksettu pieni korvaus RUK-opastuksista on osin käytetty subventoimaan (alentamaan) varsinaisen Salpavaelluksen osanottomaksuja. Vaellustuotto niistä ei ole aina riittänyt kulujen kattamiseen.

Vaelluksen osanottomaksuista muonitus vie valtaosan mukaan lukien toimitsijoiden ja oppaiden muonitus. On katsottu kohtuulliseksi, että he saavat edes ylöspidon, ruoan ja telttamajoituksen, vaivansa palkkioksi. Toimitsijat eivät saa minkäänlaisia matkakorvauksia, silti oppaita meillä on Helsinkiä, Lahtea ja Lappeenrantaa myöten. Myös vaeltajien kuljetukset reiteillä vaativat euroja, muista pikkukuluista puhumattakaan.

Tällä kertaa kahden reitin yöpymistukikohdat varsinkin lauantaina ovat saunojen osalta nykyaikaa; telttamajoitus makuupusseissa on lakanoihin tottuneille erilaisena suorastaan luksusta; ei karmea kokemus lainkaan!

Salpavaelluksen reiteillä on tilaa vielä. Ilmoittautuminen päättyy keskiviikon 21.6. iltaan mennessä, jotta voidaan ainakin suuruusluokkana tehdään muonitus- ja kuljetustilaukset. Vasta juhannuksena ahaa-elämyksen saaneet pääsevät kyllä mukaan varmistamalla sähköisen ilmoituksen vaelluksen nettisivuilla soittamalla ao. reittipäällikölle.

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus on vain ja ainoastaan kannustaa ihmisiä osallistumaan vaellukselle; en halua tulla lynkatuksi sen takia, että joku potentiaalinen vaeltaja ei ole saanut tietoa osallistumismahdollisuudestaan. Toisaalta eihän ihminen voi kaivata sitä, mitä ei tiedä olevankaan.

Salpalinjan sanoman ja Salpavaelluksen osalta emme me Salpalinjan puolestapuhujat halua yhdenkään suomalaisen jäävän siitä paitsi. Sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja varmasti myös linnoitustöissä välirauhan aikana olleen monen sittemmin jatkosodassa kaatuneen sankarivainajamme perinnöstä, Salpalinjasta ja sen heijastamasta valtavasta maanpuolustustahdosta on nykypäivän suomalaisten päästävä osalliseksi. Salpavaellus on siihen yksi oiva mahdollisuus.

Salpavaellus on valmiiksi suunniteltua harvinaista herkkua!  Ilmoittaudu, maksa osallistumismaksu, tule ja osallistu! Sitä päätöstä ei tarvitse katua!

Tervetuloa!

TERHO AHONEN
Vaelluksen ylijohdon reservissä

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Salpalinja on nyt sinivalkeassa nosteessa

Mies vanhenee, mutta kiire Salpalinjan tiimoilta sen kuin kiihtyy. Tämän blogin kirjoittaja on joskus tuskaillut, mistä seuraavaksi kirjoittaisi. Nyt on positiivisia ja hyviä aiheita vaikka minkä edestä; runsauden pula painaa päälle. Ja ukkoa viedään paikasta toiseen, kun ei voi poiskaan olla ja silti ei ehdi kuin pieneen osaan hyviä juttuja. Tätähän minä olen kyllä halunnutkin, saada pieneltä osaltani Salpalinja ihmisten silmille ja tajuntaan! Jalkoja ja polvia pakottaa, mutta hyvästä syystä.

Otan tähän alkuun ensimmäisenä paikallisen huipennuksen lauantailta 10.6.2017 Lappeenrannan Rutolasta. Salpalinjan Oppaat Ry:n avoin kyläpäivä kokosi ihmisiä tutustumaan Salpalinjaan todistettavasti yli kolme sataa ihmistä, lähes pystymetsästä! Tuo määrä ja temppu on huikea. Olen ällikällä! Oikein tarjoiltuna Salpalinja on houkutin ja vetävä kohde kuin vain olla voi! Ilman mitään keinotekoista. Risut ja männynkävyt pois ampuma-aukkojen edestä ja antaa palaa! Erinomaista!

Seuraavaksi on pakko hehkuttaa Salpavaellusta 30.6 – 2.7.2017. Ilmoittautuminen vaellusreiteille päättyy juhannuksen alla. Lue tämä blogi loppuun ja klikkaa sitten tätä linkkiä: www.salpavaellus.net

Nyt jos koskaan Suomi100-juhlavuonna kannattaa lähteä tekemään itsekunkin korvien väliin tilaa sille, miksi meillä suomalaisilla menee sittenkin hyvin! Emme sitä nimittäin hyvään pitkään tottuneina aina oikein ymmärrä ja miellä. Tiedän, puutetta ja tuskaa meillä kaikilla varmasti on, mutta onkohan valituksemme sittenkään missään suhteessa siihen, kuinka huonosti asiat voisivat olla!

Vertauskohta mahdollisesta olotilastamme on lähempänä kuin rohkenemme tunnustaa. Se on tuossa rajan takana, alkaa muutaman kymmenen kilometrin päästä. Se ei ole meille nyt vaihtoehto, mutta kuinka lähellä se olikaan reilut seitsemän vuosikymmentä sitten? Ne suomalaiset, jotka elossa olisivat nykyisen Venäjän luoteisosassa, eivät tietäisi meistä hyvinvointisuomalaisista yhtään mitään ja tyytyisivät kurjaan kohtaloonsa!

Salpavaelluksella avautuu Suomen itsenäisyyden taustat. Yhdellä reiteistä, Luumäeltä, otetaan mukaan Ukko-Pekka Svinhufvudin itsenäisyysjulistus. Se käytetään matkalla hänen hautamuistomerkillään, Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden sankarihaudoilla ja tuodaan sunnuntaina 2.7. klo 13. kuultavaksi vaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan.

Maanpuolustusjuhla Virolahden Harjussa alkaa, kun  ”Radiosta” kuultavan  Ukko-Pekan itsenäisyysjulistuksen jälkeen nostetaan Suomen lippu salkoon Harjun hovikartanon pihassa, Salpalinjan majoituskorsun katolla, Lippulaulu, sen jälkeen Suomen laulu kantaesityspaikallaan ja perään valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän puhe. (Laskuvarjohyppynäytös, säävarauksella, on peruuntunut järjestäjistä riippumattomista syistä.) Jos tuo juhlan alku ei kolahda paikalla olevien vaeltajien ja yleisön selkäytimeen ja sydämeen, he ovat väärässä paikassa, he ovat väärässä maassa. Tippa tulee linssiin jo tätä kirjoittaessani.

En pysty eikä ole tarvetta jatkaa pitempään. Salpavaelluksen kaikki reitit päättyvät tuohon juhlaan, josta tulee ikimuistoinen. Kaikilla reiteillä Salpalinjan perintö avautuu. Sen ovat meille rakentaneet sotiemme sankarivainajat, sotiemme veteraanit, linnoittajaveteraanit, sodan ajan eläneet sukupolvet, sen ajan suomalaiset. Salpalinja on itsenäisyytemme monumentti!

Tulkaa mukaan, tulkaa kokemaan, tulkaa liikuttumaan, saatte enemmän kuin pystyn tässä lupaamaan! Kun Suomi kerran täyttää tänä vuonna sata vuotta, meillä pitää olla lupa ja ilo olla siitä ylpeitä ja antaa kiitos niille joille se kuuluu, sinivalkoisin kyynelein, ilon kyynelein!

TERHO AHONEN









lauantai 3. kesäkuuta 2017

Salpalinja Ylen aamussa 2.6.2017

Salpalinja sai ainakin särön valtakunnalliseen tiedotusmuuriin perjantaina 2.6.2017 Ylen aamutv:n lähetyksessä. Kymmenen minuuttia keskustelua Salpalinjasta on hyvä alkuisku tavoiteltaessa tiedotuksellista läpimurtoa suomalaisten tietoisuuteen.

Alla oleva linkki Ylen Areenaan on nähtävissä 2.7.2017 saakka.

http://areena.yle.fi/1-4151732?autoplay=true




tiistai 30. toukokuuta 2017

Salpalinjan läpimurto sitkeässä

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Tuo taival on täynnä kasvukipuja ja vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisia. Suomi on noussut kansakuntana maailman valioiden joukkoon. Suomen itsenäinen historia on ehdottomasti onnistumistarina.

Salpalinjan osuus Suomen menestyksessä on tuntematon valtaosalle kansaa. Kun Salpalinjaa ei tunneta, ei tunneta myöskään sen merkitystä osana selviytymistarinaa.

Suomi100 –juhlavuosi on kiitettävästi tuonut ja tuomassa Salpalinjaa kansalaisten tietoisuuteen. Se on innostanut toimintaa pitkin itärajaa. On ollut mukava seurata viime syksyn ja tämän kevätkesän aikana esiin nousseita pikku-uutisia Salpalinjan kohteiden kunnostuksesta niin täällä Suomenlahden ja Saimaan välillä, kuin Sulkavalla, Savonlinnan seudulla, Lieksan Änäkäisellä tai Kuusamossa, joitakin mainitakseni.

Salpalinjaa esitellään kylätapahtumissa 10.kesäkuuta monissa paikoissa itärajalla, joissa ei ennen sitä ole tehty. Ja monta muuta tekemisen meininkiä ja tapahtumaa on jo ollut ja on ilmassa.

Yksi esimerkki Salpalinjan arvostuksesta juhlavuonna on Salpalinjan Oppaat ry:n Etelä-Karjalan kulttuurirahastolta saama 10 000 euron apuraha tapahtumien järjestämiseen ja esittelykohteiden kunnostamiseen ja merkitsemiseen esim. opastauluin.

Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvaa on filmattu ja aineistoa koottu viime lokakuun alusta lähtien. Kuvauksia tehdään vielä 24. Salpavaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan saakka 2.7.2017 Virolahden Harjussa. Sen jälkeen alkaa aineiston käsittely ja muokkaaminen elokuvaksi, jonka ensiesitys on 26.11.2017 Lappeenrannassa.

Kesäkuun 2. päivänä Salpalinjan Perinneyhdistys julkaiseen yhden kilon Salpalinja-faktaa teoksessa Salpalinja – itsenäisyyden monumentti. Kirjassa on yli 20 asiantuntijakirjoittajaa. Artikkelikokoelma on juuri lyhyehköjen artikkeleiden vuoksi helppolukuinen ja kirjaa ei ole pakko ahmia kerralla kannesta kanteen.

Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt aloitteen valtioneuvostolle Salpalinjan nimeämisestä Suomi100 –juhlavuonna itsenäisyytemme monumentiksi. Se ei maksa valtiolle mitään. Mutta se olisi ennenkaikkea vihdoin tunnustus viime sotien aikaiselle valtavalle rakennustyölle ja sen tekijöille osana Suomen puolustusta ja että kaikki se vaiva ja tuska on tehty ja koettu oikean asian puolesta, meidän isänmaamme hyväksi!

Odotan ilman muuta, että valtioneuvosto tuon ratkaisun tekee. Se ei ole keltään pois eikä ole ketään vastaan. Se ei ole konkreettista ainetta tai rahaa. Se on henkinen tunnustus ja arvonanto asiassa, jonka vain suunnaton ja vapaudenhaluinen maanpuolustustahto sai aikaan. Tämä voisi olla yksi suuri ja jopa ratkaiseva isku siihen tiedotusmuuriin, taisteluhautaan, josta Salpalinja-tietämyksen läpimurtovyörytys alkaa vasemmalle, oikealle ja ennenkaikkea eteenpäin, kohti tulevien sukupolvien tietoisuutta isäimme ja äitiemme mahtavista teoista!

Hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivän aikaa sinivalkoisin värein!


TERHO AHONEN