Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Puheenvuoroni Suomen Salpa infossa 31.1.2017 LPR

Minun ajatuksiani eilisessä Suomen Salpa -dokumentti maanpuolustustahdosta tiedotustilaisuudessa Lappeenrannassa, miksi dokumenttielokuva pitäisi tehdä. TA


Olen kirjoittanut, uutisoinut, tiedottanut, blogannut, esitellyt, opastanut, kouluttanut oppaita, puhunut hyvää Salpalinjasta sinivalkoisella rintaäänellä vuodesta 1986 lähtien, yli 30 vuotta ja yhä tässä huomaan sitä tekeväni.

Ensi askeleeni otin Salpalinjassa kertausharjoituksessa vuonna 1972, Silloin se oli vielä ns.”kova paikka”. Vuonna 1996 aloitin Korsumatkat –toiminimenä oto. opastamisen, ensimmäisenä puhtaasti  Salpalinjaan erikoistuneena matkailuyrityksenä Suomessa. Olen sen lisäksi ollut talkoohengessä monessa, voisi sanoa kotikulmillani kaikessa Salpalinjaan liittyvässä mukana, tavalla tai toisella.

Suurin ongelma yhä edelleen, saatikka aloittaessani, on se, että pieni ääni ei kuulu laajalle Suomen kansan syövereihin. Miten saada kansa kiinnostumaan aiheesta, jonka olemassa oloa ei tunneta tai tunnetaan hyvin huonosti?

Tiedon puutteesta sen ei enää luulisi olevan kyse. Vuonna 1997 menin omilla verkkosivuillani nettiin. Googlen Salpalinja-haulla ei löytynyt kuin yksi osuma, omat Korsumatkojen sivut. Nyt tavaraa on tuutin täydeltä. Siltikään Salpalinja viime sotien aikaisena huikeana voimain ponnistuksena ei suomalaisia tavoita. Tietoa ei osata hakea, kun ei tiedetä mitä pitäisi hakea.

Olen opastanut aina tähän saakka ja olen tavoittanut kuitenkin tuhansia ihmisiä. Silti yhä edelleen tulee opastuskierrosten jälkeen hämmästynyttä ja jopa haltioitunutta palautetta, osin syyttäväänkin sävyyn! Hyvänen aika, miksi ei tästä ole ennen kerrottu?

No, olen sanonut, että on yritetty. Mutta periaatteessa Neuvostoliiton romahtamiseen, 1990-luvun alkuun saakka puolustusvoimissa salaisena pidetyn puolustuslinnoituksen julkitulo on hidasta, varsinkaan kun sen merkitystä ei ole ymmärretty tai ei ole tiedetty. Niin kuin äsken kuulimme kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelon suulla, Salpalinjalla on mitä suurin merkitys osana Suomen selviytymistarinaa niin sodasta kuin osin kylmästäkin sodasta.

Tätä taustaa vasten, kun viime syksynä kuulin storyTv:n ajatuksesta tehdä Salpalinjasta kunnollinen tv-dokumentti tai dokumenttielokuva yleensä esitettiin sitä missä ja miten tahansa, innostuin asiasta. Vihdoinkin! Nyt jos koskaan olisi sauma saada meidän kymmenien aktiivisten Salpalinja-harrastajien ja oppaiden harras tavoite perille, saada suomalaiset Suomen satavuotisjuhlavuonna tietoisiksi vaietusta, merkittävästä historiallisesta salaisuudesta, Salpalinjasta.

Uskallan väittää, että Salpalinjassa sen eri museoissa tai retkillä on käynyt korkeintaan kymmenesosa suomalaisista. Se on aivan liian vähän. Kaikkien pitäisi se tuntea!

Miksi suomalaisten sitten pitäisi Salpalinja tuntea?

Siksi että ymmärrettäisiin ne valtaisat maanpuolustusponnistelut mitä sotavuosina tehtiin itärajamme suojaamiseksi, erityisesti välirauhan aikana. Kaikki se tuska ja vaiva.

Siksi että ymmärtäisimme, että kaikki se hyvä, mitä ympärillämme on, ei ole itsestään selvyys. Vaan se on vahvan suomalaisen maanpuolustustahdon seurausta ja jatkumoa, josta nyt nautimme.   Ja niin kuin kenraali äsken kertoi, toisinkin voisivat asiat olla ja meitä ei tässä  tilaisuudessa olisi, olisimmeko edes olemassa!

Salpalinja pitäisi tuntea siksi, että se on kestävä monumentti maanpuolustustahdosta muistuttamaan nykysuomalaisia, että maanpuolustustahdolla on yhä merkitystä. Ja että sillä on samalla myös ennalta ehkäisevä merkitys ja viesti niille, jotka kenties tätä maata laittomasti hamuavat.

Maanpuolustustahto toimii kuten linnoitus, se on täyttänyt ja täyttää tehtävänsä parhaiten silloin kun sitä ei koskaan sodassa tarvita. Maanpuolustustahto ja niin kuin linnoitus ovat siis rauhaa ylläpitäviä elementtejä tässä pahassa ja riitaisessa maailmassa! Salpalinjasta kertominen on rauhan työtä, ei lietsomista sotaan. Ketä puolustuslinnoitus itsenäisen maan omien rajojen sisäpuolella uhkaa, varsinkin kun se sotateknisenä laitteena on vanhentunut?

Salpalinja pitää tuntea siksi, että viime sotiemme sankarivainajat, sotiemme veteraanit ja linnoittajaveteraanit ansaitsevat kunnioituksemme ja kiitoksemme tämän dokumentinkin kautta. Siksi haluan auttaa sen tekemistä, siltä osin kuin osaan, tiedän ja pystyn.

Me suomalaiset tarvitsemme dokumenttielokuvan Salpalinjasta. Me ja tulevat sukupolvemme tarvitsemme viestin, sanoman, suunnan, jolla Suomelle rakennetaan yhä edelleen sinivalkoinen tulevaisuus - ainakin niin kauaksi aikaa kuin Salpalinja kestää ja säilyy. Ja hyvät kuulijat, se säilyy tuhansia vuosia! Salpalinjan betoni ei rapaudu!

TERHO AHONEN
Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta
tuotantoryhmän jäsen, kutsuttuna


Ei kommentteja: