Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Tutkielmasta uutta tietoa tulvituksesta

Maanpuolustuskorkeakoulussa Maasotalinjalla kadettikurssi 101:llä opiskeleva kadettialikersantti Jyri-Oskari Pätärin maaliskuussa 2017 valmistunut kandidaatintutkielma SALPALINJAN TULVITUSJÄRJESTELMÄ LUUMÄELLÄ – KUKA RAKENSI JA MITÄ? antaa uutta tietoa aiheesta.

Mielenkiintoisin löytö liittyy heinäkuun 1944 ”tulvituskokeiluun”.

Keväällä 2013 Virolahden Ravijoen tulvitusjärjestelmän täytäntöönpanosta 19.7.1944 otetusta ilmakuvasta päättelin, että Salpalinjan tulvitusjärjestelmät oli käsketty panna täytäntöön. Ne eivät olleet vain kokeilua. Sattumalta samaan aikaan Salpalinja-harrastaja Juha Kilpeläinen löysi Luumäen tulvituksen suunnittelijana pidetyn insinööri Viljo Castrénin Kansallisarkiston aineistosta päättelyni vahvistavan asiakirjatiedon.

Toisin sanoen 7.7.1944 aloitettu Kivijärven – Suur-Urpalanjärven tulvituksen altaiden täyttäminen ei ollut mitään kokeilua, vaan täyttä totta, puolustusvalmiuden kohottamista osana Salpalinjan taistelukuntoon saattamista. Viisi päivää myöhemmin Kivijärven laskukanavan alettua syöpyä uhkaavasti Askolan padon luota, juoksutus keskeytettiin. Paikalle alettiin rakentaa puupatoa, josta Pätärin tutkielmassa käytetään nimitystä ”erillinen veden liike-energiaa kuluttava puinen energianhävittäjä”.

Energiahävittäjä oli valmis kolmessa päivässä ja juoksutusta päästiin jatkamaan 15.7. ja kaikki tulvitusaltaat olivat täynnä 27. heinäkuuta. Tämä on uusi tieto, joka ei ole ainakaan omiin silmiini ennen osunut. Suunnitelman mukaanhan Luumäen tulvitusjärjestelmän piti saavuttaa toimintavalmius seitsemässä vuorokaudessa viisi kuutiometriä sekunnissa –juoksutusvauhdilla. Se ei ole toteutunut, ilmeisesti juoksutusnopeutta on lisäsyöpymisen estämiseksi reilusti hidastettu.

Liekö sitten lievä epäonnistuminen suunnitelman toteutuksessa nimetty jälkikäteen kokeiluksi.

Pätärin tutkielman mukaan  ”Kivijärvestä laskettiin noin kaksi miljoonaa kuutiota vettä tulvitusalueelle, josta 1,6 miljoonaa kuutiota kului Suur-Urpalanjärven tulva-altaan muodostamiseen ja 0,4 miljoonaa kuutiota Myllylammen tulvitusalueelle.”

Luumäen tulvitusjärjestelmä oli operatiivisessa valmiudessa noin yhden kuukauden ajan. Päivämäärällä 26. 8. tulvituksen vedenkorkeus käskettiin saattaa tasolle, joka ei aiheuttaisi viljelyksille tarpeettomia vahinkoja.

Pätärin ansiokas tutkielma näyttää minulle ensimmäisen kerran piirustuksen, joka todistaa, että nykyisen 6-tien alittavassa läpiviennissä on kolme umpijohtoista betoniputkea, joiden sisämitta on 110 senttiä! Minulle on puhuttu kahdesta putkesta. Putkien päällä on vahva suojakerros vihollisen ilmapommituksia vastaan. Tie padon kohdalla olisi ollut viholliselle ilmeinen maali.

On ollut tiedossa, että tulvitus on kiviestettä halvempi tapa estää passareiden kulkua. Tähän tutkielma antaa vahvistuksen. Pätäri on löytänyt tulvitusjärjestelmän patojen urakkahinnaksi yhteensä 310 300 markkaa. Vertailuna hän käyttää kiviesteen kilometrihintaa 750 000 markkaa / km. Tulvitusjärjestelmän maansiirtotyöt eivät sisälly em. hintaan, mutta niiden tarve oli tutkijan mukaan vähäinen.

Tulvituksen operatiivisena merkityksenä Pätäri toteaa sen antaneen Salpalinjalle syvyyttä Luumäellä ja tuoneen suojaa myös sivustoille.

Tulvitusjärjestelmän vaikutusalue oli noin sata hehtaaria, joka maastoon levittyi noin kymmenen kilometrin matkalle ja olisi ohjannut vihollisen panssareiden käyttöä, mikäli Salpalinjalla olisi taisteltu.

Nyt on kuitenkin sanottava (blogistin näkemys) että tulvitusalueen etupuolella Salpalinjassa (vihollisen puolella) on ymmärtääkseni yhtenäinen kivieste. Säästöä ei siis kiviesteen osalta ole otettu irti, mutta tulvituksen myötä on saatu edullinen taaempi panssarieste syvyyteen ja sitä kautta puolustusta on merkittävästi vahvistettu "halvalla"!

Salpalinjaan kuuluneen Luumäen tulvituksen isänä on oikeutetusti pidetty Viljo Castrénia. Pätäri tuo yksityiskohtaisena tulvitusjärjestelmän suunnittelijana painokkaasti esiin insinööri Pentti Saukon, jonka merkityksen tulvituksessa tutkija nostaa lähes Castrénin tasolle.

Pätärin tutkielma antaa Salpalinja-harrastajille paljon lisäpohjaa Luumäen tulvitusjärjestelmän kerrontaan. Tuleepa esiin myös se, että kaikkein hurjimmat tarinat Kivijärven tyhjentymisestä ja valahtamisesta hallitsemattomasti uutta uomaa myöten Suomenlahteen ovat vähintäänkin väritettyjä. Toivotaan, että tutkielma tulee harrastajien luettavaksi internettiin. Tai sitten ei tule, sillä Pätäri toteaa, että Luumäen tulvitusjärjestelmä on edelleen pohja nykyajan tulvittamisille asevoimissa, jos Luumäen kaltainen topografia sille mahdollisuudet suo!

Tässä kolme aiempaa blogia tulvituksista, viimeinen linkki niistä on luumäkeläisen Hannu Ilveksen käsialaa.




TERHO AHONEN





perjantai 7. huhtikuuta 2017

Huoltoa ja vapaa-aikaa Salpalinjan työmailla

Salpalinjan Oppaiden järjestämä esitelmäilta Salpalinjasta Lemillä 6.4.2017 oli hyvä ja yleisöäkin oli noin 70 henkeä. Filosofian lisensiaatti Virpi Launosen esitys Huoltoa ja vapaa-aikaa Salpalinjan rakennustyömailla 1940-41 toi yleensä kuivan linnoitusteknologian oheen inhimillisen, syvissä metsissä työtään tehneen linnoittajan elämänmakuisen näkökulman. Tässä muutamia, ei välttämättä edes mielenkiintoisimpia, hajapoimintoja Mikkelin kaupungin kirjastotoimenjohtajan kiehtovasta osasta Salpalinjaa.

Salpalinjan rakentajat olivat pääosin sodasta palanneita miehiä. Tarkoitus oli työllistää sotainvalideja ja luovutettujen alueiden siirtolaisia. Sotainvalidien työllistäminen jäi käytännössä enemmän tavoitteeksi kuin todellisuudeksi. Työkyvyn rajoittuneisuus raskaissa töissä toi hyvään tarkoitukseen ihan käytännöllisiäkin ongelmia.

Salpalinjan tuntitöissä noudatettiin Kotkan ja urakkatöissä Helsingin palkkatasoa. Linnoitustöiden palkat olivat, tarkoituksellisestikin, Launosen mukaan jopa huomattavan paljon parempia kuin muualla maassa. Tietysti myös työskentelyolosuhteet poikkesivat metsätyömiehiä lukuunottamatta totutusta.

Kun erityisesti talvella katsottiin, että maan metsätöissä tuli olla riittävästi esimerkiksi polttopuuhuollon osalta tekijöitä, sitä eivät talveksi linnoitustöistä irtisanotut metsään käsketyt jätkät hyvällä katsoneet. Palkka metsätöissä oli alhaisempi kuin ”juoppolallilinnoittajilla”. Mutta tässä edellämainittua määrettä käyttäneille purnaajille ei periksi annettu.

Linnoittajien majoittaminen tiettömiin korpiin alkoi usein nimenomaan tienteolla. Ennenkuin parakkikylät olivat pystyssä, turvauduttiin kangas ja pahvitelttoihinkin.

- Pahvitelttojen kehittäminen ja tuotanto oli ainakin hetkellinen  pelastus Suomen vientiteollisuudelle. Suomi vei niitä huomattavia määriä ainakin Saksaan ja vastavuoroisesti sieltä voitiin ostaa elintarvikkeita, joista oli Suomessa ajoittain kovakin puute.

Noin 40 miehen parakin rakentaminen maksoi 1250 markkaa / mies. Pahviteltassa, johon mahtui 10-12 asujaa, hinta miestä päälle jäi 800 markkaan. Asumisviihtyvyydeltään pahviteltat olivat miesten mieliin. Pienemmässä asuinyhteisössä telttakunnan toveri- ja yhteishenki nousi parakkeja läheisemmäksi. Tämä siitäkin huolimatta, että telttojen siivous jäi omien tupapalveluvuorojen varaan; parakkien siivouksen hoiti linnoitustoimisto palkkaamalla kyliltä siivoojia.

Linnoittajien majoitteina käytettiin myös kaikki mahdolliset asumiskelpoiset tilat lähikylistä kohtuullisen työmatkan päästä linnoitustoimiston vuokraamina kortteereina.

Majoitus oli linnoittajille ilmainen. Metsätöissä elantonsa aiemmin hankkineille linnoitustyömaan majoitusolot olivat vähintäänkin hyvät. Sen sijaan kaupunkilaistyöläisillä odotukset korpimajoituksista olivat olleet korkeampia.

Muonituksista huolehti Lotta Svärd, jolla tuoreinta joukkomuonituskokemusta oli saatu kesältä 1939 Karjalan kannaksen vapaaehtoisten linnoittajien muonituksesta.

Alkuun ruoka oli keitto- ja puuropainotteista. Kun kenttäruokaloihin saatiin vähitellen uuneja, tulivat paistokset ja laatikkoruoat monipuolistamaan ruokailuja. Merkittävä parannus oli myös omavarainen lihantuotanto. Esimerkiksi Miehikkälän nykyisen Salpalinja-museon alueella toimineella työryhmä 211:lla oli oma 50 sian sikalakin. Elintarvikesäännöstelystä huolimatta ruoka-annokset olivat linnoittajille korttiannoksia suurempia. Myös isompia annoksia pidettiin lisähoukuttimena linnoitustöihin hakeutumiselle.

Hyvästä ja riittävästä ruoasta aiheutui valvontatarvetta lottien ruokaloissa. Ruoan maine levisi kylille laajemminkin ja ruokaloihin alkoi ilmestyä paikallista väkeä syömään. Tämän eliminoimiseksi linnoittajilta alettiin kysymään ruokalan ovella työmaakortteja.

Oman ongelmansa muonitushuoltoon toivat varsinkin sulanveden aikana linnoitustyöt saarissa. Kuljetus ja säilytys olivat manner-Suomea vaativammat. Aina ei ruoan pilaantumiseltakaan voitu välttyä.

Työmaaviihtyvyyteen korpioloissa oman ongelmansa toi vaatteiden pesu. Miehillä oli vaihtovaatteita vähän. Lämmin vesi, niin kuin keittiöilläkin, oli patalämmityksen varassa ja erityisesti talvella pyykinkuivatus oli erityisen vaikeaa. Huono hygienia oli suoraan verrannollinen myös syöpäläisiin, joiden torjunta oli osa työmaahuoltoa. Saunoja tehtiin parakkikyliin tai niitä vuokrattiin kyliltä.

Virpi Launonen toi juopottelun esiin suurimpana yksittäisenä potkujen syynä linnoitustöistä. Alkoholin tuonti työmaalle oli kielletty paitsi häiriöiden myös työmaasalaisuuden ylläpidon vuoksi; pienessä sievässä linnoitussalaisuudet saattoivat kiiriä ei toivottuihin korviin.

Virpi Launonen on tekemässä linnoitustyömaiden huollosta ja linnoittajien vapaa-ajanvietosta tohtorin väitöskirjaa. Hän toivoo, että se olisi valmis joskus ensi vuonna. Sitä jäämme erittäin suurella mielenkiinnolla odottamaan!


Virpi Launonen esitelmöi lähes täydelle salille Lemin nuorisoseurantalossa Tapiolassa.

TERHO AHONEN


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Salpalinjan sanomaa saavista kaatamalla

Suomi100 –juhlavuosi tuo vahvasti esiin myös Salpalinjaa halusivat sitä sitten kansalaiset tai ei. Ja miksi ei suomalaisen maanpuolustustahdon symbolia haluttaisi muistella, koska osaltaan myös se vaikutti siihen, että Suomen itsenäisyyttä voidaan nyt ylipäätään juhlia.

Totta kai Suomen ikineuvostomielinen poliittinen laitavasemmisto pitää kaikkinaista puhumista Salpalinjasta provokaationa rauhantahtoista ja ystävällismielistä naapuriamme kohtaan. Tuota pienen pientä mutta sinänsä äänekästä vähemmistöä ei nyt tässä yhteiskunnan yleisen edun nimissä käydä hyysäämään. Suomalaiset ovat isänmaallisia Suomelle! Venäläisetkin ovat isänmaallisia äiti-Venäjälle; miksi suomalaiset eivät saisi olla isänmaallisia isänmaalleen!

Käyn muutaman juhlavuoden Salpalinja-jutun tässä varmuuden vuoksi läpi aikajärjestyksessä.

Jo kuluvan viikon torstaina (6.4.2017) Salpalinjan Oppaat ry operoi yhdessä Lemin Nuorisoseuran ja Lemin Kotiseutuyhdistyksen kanssa esitelmäillan Tapiolassa. Päätähtenä on Salpalinjan rakennustyömaiden huoltoa ja vapaa-aikaa tutkinut ja aiheesta väitöskirjaa tekevä FL Virpi Launonen Mikkelistä. Hänen esityksestään on lupa odottaa selitystä sille, miten parakkileirielämä syvissä metsissä piti miehet ja naiset työkykyisinä raskaassa työssä, johon tänä päivänä pystyisivät kuntonsa puolesta korkeintaan huippu-urheilijat!

Seuraava Salpalinja-seminaari on Kerimäellä Hotelli Herttuassa lauantaina 20. toukokuuta. Tuo päivä ”Viimeisellä linjalla” on pyhitetty Salpalinjalle ja sotiemme veteraaneille. Seminaariluennoitsijoina on kova kaarti nimiä, mm. kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo, arkeologi John Lagerstedt ja maakunta-arkeologi ja tutkija Jorma Hytönen.

Kesäkuun toisena päivänä tällä tietoa Helsingissä julkaistaan Salpalinjan Perinneyhdistyksen kirja Salpalinja – itsenäisyyden monumentti. Laaja artikkelikokoelma tulee valottamaan Salpalinjaa, melkein uskaltaa sanoa, kaikilta mahdollisilta kanteilta, siis hyvin monipuolisesti. Kirjoittajina kirjassa on peräti 26 Salpalinjan asiantuntijaa. Rakenteeltaan kuvitettu kirja on tehty helppolukuiseksi.

Jo 24:s Salpavaellus kesä-heinäkuun vaihteessa tuo käytännön kantapäätuntumaa Salpalinjasta kiinnostuneille. Virolahden Harjuun keskitetty tapahtuma tuo huikean kauniin keskikesän kartanomiljöön ohella konkreettisen muistutuksen siitä, että Salpalinjan rakentamisessa tärkein kulttuuriarvo oli maan puolustaminen. Vaelluksen päättävässä maanpuolustusjuhlassa osa yleisöstä istunee teräsbetonikorsun päällä kulttuurimaisemassa tietämättä siitä, ennenkuin asia heille kerrotaan.

Salpavaellus on oiva paikka ja mahdollisuus hankkia edellä puhuttu kirja tuoreltaan matkaan.

Salpalinjan varrella on vuoden mittaan paljon muitakin tapahtumia ja mahdollisuuksia siihen tutustumiseen. Niitä en edes yritä luetella.

Sokerina pohjalle jätin hyvässä vauhdissa olevan Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvan tuotannon. Ensi-ilta on Mainilan laukausten muistopäivänä 26.11.2017 elokuvateatteri Nuijamiehessä Lappeenrannassa.

Dokumentin kuvaukset ovat storyTV:llä voiton puolella. Jos kohta niitä tehdään vielä aina Salpavaellus-viikonvaihteeseen saakka. Työtä ja neuvottelemista tuotantoyhtiöllä riittää muun muassa maltaita maksavien arkistofilmien ja animaatioiden hankkimiseksi elokuvan höysteeksi.

Esimakua elokuvan sisällöstä tarjotaan noin varttitunnin trailerin (ennakkopätkä) verran nimenomaan jo torstaina Lemillä. Tuottaja Juha Huttunen on paikalla kertomassa ja näyttämässä otteita elokuvan tuotantotilanteesta.

Paitsi tämän blogin muodossa, olen minäkin mukana tavalla tai toisella sivuosissa (onneksi) kaikissa edellä kerrotuissa ja nimeltä mainituissa tapahtumissa ja jutuissa. Vastuu on pyytäjillä! Siitä huolimatta tervetuloa juhlistamaan Salpalinjaa, kukin parhaiten sopivaan paikkaan ja aikaan!

Ja sitten vielä ihan kauniiksi lopuksi. Mikä muu kruunaisikaan Suomi100 –juhlavuoden paremmin kuin se, että Suomen valtio (hallitus ja tai eduskunta) julistaisi, niin kuin esitetty on, Salpalinjan itsenäisyytemme monumentiksi! Se olisi valtion tunnustus Salpalinjan rakentajille ja yleisesti viime sodat eläneille ja maata puolustaneille sukupolville siitä, että he olivat Suomen kannalta vain ja ainoastaan oikealla asialla!

Pahaa pelkään, mutta en sitä tässä ääneen sano: Suomen valtio ei (ulkopoliittisista syistä) rohkene edellä mainittua julistusta tehdä, vaikka se ei maksa valtiolle pennin latia! Toivon olevani täydellisen väärässä, jos epäilykseni olisi tässä vahingossa bittiavaruuteen lipsahtanut!


TERHO AHONEN