Salpalinjan metsänhakkuut ja hakkuutähteet

Salpalinjan päälle kasvanut puusto alkaa rehevimmillä paikoilla olla jo hakkuukypsää. Harvennusvaiheessa puusto on ollut jo vuosikymmeniä. Muistutukseksi, että Salpalinjan maapohjat on palautettu maanomistajilleen vuonna 1968, mutta linnoituslaitteet ovat edelleen valtion omaisuutta. Niitä nykyisin hoitaa ja hallinnoi Senaatti-kiinteistöt, valtion omistama liikelaitos.

Hakkuut eivät ole olleet aiemmin metsuri- ja hevos-/ maataloustraktoreiden aikana ongelma.  Salpalinjassa liikkujia ei muutama kymmenen vuotta sitten juuri ollut. Toiseksi kiviesteiden välistä hakkaaminen tai taistelu- ja yhteyshautojen ylitys ei oikein vanhoilla vehkeillä onnistunut ja niihin ei siksi kirveellä koskettu; puutkin olivat vielä pieniä. Tilanne on muuttunut.

Nyt ovat esimerkiksi Salpalinjan Oppaat ry:n jäsenet raportoineet viimeisen vuoden kahden aikana lukuisista hakkuista ja nimenomaan siksi, että hakkuutähteet ovat paikoin jääneet linnoituslaitteiden päälle ja polkujen tukkeeksi. Se hankaloittaa opastusta liikkumisen ja peitteisyyden vuoksi. Toisaalta hyvin suunnitellut ja toteutetut hakkuut parantavat Salpalinjan näkymistä ja sen kokonaisuuksien hahmottamista.

Hakkuiden yleistyminen Salpalinjan rakenteiden päällä ja läheisyydessä on luonnollista juuri siksi, että puusto on tullut arvokasvu- ja rahaksimuuttamisvaiheeseen. Siinä ei ole mitään sanomista.

Salpalinjaahan voi pitää metsänhoitotermein myös Suomen suurimpana kaistalehakkuuna. Rakentamisaikana ainakin vahvimmin linnoitetulla osuudella Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven välillä ampuma-alat hakattiin aukeiksi asemien etupuolelta 200-300 metrin syvyydeltä. Tämä on nähtävissä vanhoista ilmakuvista. Nyt tuo metsä on jo yli 70-vuotiasta.

Toinen hakkuutähdeongelman syy on se, että nykyiset hakkuukoneet ulottuvat napsimaan puut kiviesteiden ja muiden linnoitusrakenteiden päältä. Taistelu- ja yhteyshautojen ylitys ei ole hakkuu- ja ajokoneille mikään ongelma.

Tiedän, että valistuneet puuta pystykaupoin ostavat metsäyhtiöt  ja metsänhoitoyhdistykset tietävät, että muinaismuistolain mukaisessa iässä olevat Salpalinjan kohteet ja sinne syntyneet polut ovat hakkuissa erityiskohteita. Esimerkiksi Virolahdella Harjun Oppimiskeskuksen hallinnassa vielä olevien, metsähallituksen omistamien metsien hakkuu on museoviraston ohjeistamaa. Tässä ote ohjeesta:

”Museovirasto ohjeistaa hakkuita seuraavasti: Ennen hakkuiden aloittamista rakenteet on merkittävä maastoon selvästi ja huolehdittava siitä, että ne ovat kaikkien alueella toimijoiden tiedossa. Harvennuksessa poistetaan pääsääntöisesti kaikki rakenteissa ja niiden välittömässä läheisyydessä kasvavat puut. Maisemaharvennuksessa huomioidaan korsujen alkuperäinen tarkoitus, ja niiden läheisyyteen on jätettävä myös suojapuustoa. Maisemallinen avaaminen tapahtuu parhaiten poistamalla ensisijaisesti kuusta ja jättämällä runkopuita kuten koivua ja mäntyä. Tarvittaessa alueella on suoritettava aluspuuston raivausta ennen hakkuita.

Ajourat on suunniteltava siten, ettei rakenteiden päältä ajeta koneilla. Suositeltavaa on, että hakkuut suoritettaisiin kantavan maan aikana. Tarvittaessa maasto on suojattava oksa-tai latvuskerroksella ja suojaukset on hakkuiden jälkeen poistettava. Suunnitelmassa mainittu taistelukaivannon ylitys on suoritettava siten, etteivät rakenteet vahingoitu. Suojaamiseen voidaan ennen ylitystä täyttää kaivanto tarvittavalla määrällä puuta, jotka on poistettava hakkuiden päättyessä. Koska kyseessä on maisemallisesti arvokas kokonaisuus joka on myös osittain nähtävyyskäytössä, on suositeltavaa kerätä alueelta hakkuutähteet pois. Linnoitusaluetta ei saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin.

Lisäohjeistukseksi esitetyt toimenpiteet ovat niiden ohjeiden mukaisia, joita Museovirasto edellyttää metsänkäsittelylle muinaismuistoalueella. Museovirasto esittää kuitenkin, että jatkossa koko alueen metsiä käsiteltäisiin erityishakkuualueina, joilla sovellettaisiin normaalia talousmetsää enemmän kohteen kulttuuriset ja maisemalliset arvot. Metsälain uudet soveltamisohjeet mahdollistavat tämän.”

Näin siis museovirasto. Tuota ohjetta ei ole tavattoman vaikea toteuttaa myöskään yksityisissä Salpalinja-alueen hakkuissa, jos vain tahtoa on.

En ole koskaan hakkuukonetta ajanut ja käsitellyt, mutta sen työskentelyä olen nähnyt. Koneen käyttäjän on äärimmäisen helppo puita karsiessaan ja katkoessaan kääntää käsiteltävä puu paikkaan, jossa hakkuutähteet eivät jää linnoitusrakenteiden päälle. Sekin on vain työnjohdon ohjeistus- ja koneenkuljettajan tahtokysymys. Taisteluhautaan ”haudattu” oksa- ja latvuskasa on käsipelillä iso homma siirtää sivuun.

Museoviraston ohje on hyvä eikä ole lainkaan mahdoton noudattaa. Sen tavoitteena on kunnioittaa aikaisempien suomalaissukupolvien työtä ja näyttää heidän maanpuolustustahtoaan. Tuon esteenä ei ole muu kuin perusteltu tiedon saaminen hakkuita toteuttaville metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille. Sama koskee myös metsänviljelyssä käytettäviä muokkauksia. Tässä lienee vielä parannettavaa.

TERHO AHONEN