Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Salpalinja louhintatekniikan edelläkävijä

Tämä viime syksynä kirjoittamani juttu on julkaistu viime vuoden lopulla kaivosalan ammattilaisten, Vuoriteknikot ry:n vuosijulkaisussa Vuorityö ja -tekniikka 2017 -lehdessä. Sain lehden käsiini tänään. Jutun tein Salpalinjan Oppaiden jäsenenä, kirjoituspalkkio on jutun lopussa oppaiden ilmoituksena. Juttu on tästä näkökulmasta minun kirjoittamistani ensimmäinen. TA
Tässä linkki näköisversioon, jossa myös kuvat ovat nähtävissä.
http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2014/03/Vuority%C3%B6-ja-tekniikka-lehti-2017-2.pdf

Salpalinja louhintatekniikan edelläkävijä

Salpalinja on Suomen itärajan linnoitettu puolustusasema. Se on rakennettu vuosina 1940-41 ja 1944. Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Se sijaitsee kokonaan nyky-Suomessa (tietysti Petsamon osaa lukuunottamatta).

Itärajan linnoitus on moniulotteinen puolustusrakennelma. Se sisältää kanta- ja kenttälinnoitteita. Ensin mainituista käytetään myös kestolinnoite-nimitystä. Niiden raaka-aineita ovat teräs, betoni ja, jos raaka-aineeksi voi sanoa, myös kallio. Tyypillisimpiä kestolaitteita ovat teräsbetonikorsut ja kallioon louhitut luolat ja taisteluhaudat. Kenttälinnoitteet ovat maasta, puusta ja kivistä rakennettuja puolustuslaitteita, kuten korsuja, tst- ja yhteyshautoja sekä piikkilankaesteitä.

Itärajan linnoittaminen alkoi noin kuukausi talvisodan päättymisestä. Kaluston ja  materiaalin hankinta välirauhan aikana enimmillään yhtä aikaa 35 000 palkatun miehen työmaalle ei ollut helppo juttu. Valmista yhteiskuntarakennetta ei itärajan metsissä ollut, ei teitä, ei majoitustiloja, ei mitään. Työtä leimasi ilmaan jäänyt sodanuhka, siis kiire, sekä jatkuva taistelu kalusto- ja materiaalipuutteita sekä vaikeita työskentelyoloja vastaan.

Työnjohdon luovuus paikata puutteita, aloitekyky kehittää ja keksiä uutta, uusia työmenetelmiä, kun vanha ei toiminut, oli arvossa arvaamattomassa.

Yhtenä esimerkkinä voi mainita välirauhan aikana Miehikkälässä työryhmä 213:n päällikkönä toimineen insinööri Reino Helannon kehittämä raonammuntaan perustunut menetelmä louhia taistelu- ja yhteyshautoja. Yksi reikärivi kallioon ja kova panostus sai aikaan veemuotoisen, rikkonaisen ja huonon suojan antavan kaivannon, jota piti sitten kiviladoksin tai jopa betonilla paikkailla. Työmenetelmä oli huono. Se vaati miettimistä.

Helanto oivalsi, että ehjään kallioon piti saada tst-haudan leveyden päähän toisistaan keinotekoiset halkeamat. Sen hän kokeilemalla haki poraamalla haudan syvyyteen ja sen leveyden päähän toistaan reikärivit, reiät sopivin välein ja sopivasti panostamalla, ja kas syntyi kaksi yhdensuuntaista keinotekoista halkeamaa!

Sen jälkeen normaalilla poikkiporauksilla ja panostuksilla alkoi louhinta. Tuloksena oli valmista pystysuoraseinämäistä siistiä taisteluhautaa. Yksinkertaista! Menetelmää käytetään, tietysti jatkojalostettuna, yhä rakennuskiviteollisuudessa.

Luolia moneen käyttöön

Salpalinjan perussuoja on teräsbetonikorsu. Niiden rakentaminen oli välttämätöntä, mutta myös kallista. Halvempi vaihtoehto löytyi peruskalliosta. Se on louhia luolia. Salpa-asemassa on yhteensä 25 erikokoista luolaa. Osa niistä jäi kesken, osa valmistui majoitus-, varasto- ja vaikkapa lääkintäkäyttöön.

Kallion, johon luola louhittiin, tuli täyttää muutamia vaatimuksia. Paikan tuli sijaita hyvin lähellä pääasemaa. Louhittavan kallion tuli olla ehjää. Luolan kattoon piti jäädä ehjää kalliota yksi metri plus luolan leveys. Esimerkiksi jos luolatunnelin leveys oli kuusi metriä, päälle tuli jäädä ehjää kiveä seitsemän metrin paksuudelta. Näin saavutettiin suurin piirtein sama lujuus kuin teräsbetonikorsun 2,1 metrin teräsbetonivahvuudella, noin tuhannen kilon lentopommin täysosuman kestävyys.
Luola piti pystyä sijoittamaan kallioon siten, että viemäröinti oli helposti järjestettävissä alamaahan. Siksi luolat sijaitsevat kalliokumpareissa tai –rinteissä, niin että jostakin kulmasta katsottuna luolan lattiataso on aina yleisen maanpinnan tason yläpuolella.

Louhintaosaamista Ruotsista

Salpalinjan luolista suurin osa, kymmenen, sijaitsee Virolahdella. Asialla lienee yhteyttä ruotsalaisiin vapaaehtoisiin linnoittajiin, joilla oli kaivososaamista ja jotka pitäjässä kevätkesällä 1940 työskentelivät.

Louhinnassa käytettiin paineilmaporia. Vaakaporauksin tietyllä reikäkuviolla mentiin eteenpäin poran pituuden verran, ammuttiin, poistettiin louhe, taas porattiin jne. Mitä pitemmälle louhinta eteni, sen työläämpää oli kiviaineksen ulossaanti. Käytössä isoimmissa luolissa oli pikkuratoja, joita pitkin mies- tai hevospelissä sepeliä kiskottiin vaunuissa ulos. Louhittu kallio turposi noin 1,6- kertaiseksi kiinteään kiveen verrattuna. Liekö kerroin yhä sama?

Kun onkalo oli valmis, sinne rakennettiin talo sisään. Lattia valettiin betonista. Talon ihanneratkaisu oli lapetiiliseinä ja betoniholvikatto. Tällainen löytyy valmiina vain Lappeenrannan Rutolasta. Suurin osa luolista jäi keskeneräiseksi. Muutamiin ehdittiin rakentaa tilapäisratkaisuna puutalo sisään, kuten esimerkiksi Virolahden Ravijoella ja Luumäen Suo-Anttilassa.

Talon rakentamisella luolaonkaloon haettiin tietenkin käyttömukavuutta. Lämmönlähteenä isommissa luolissa oli keskuslämmityskattila ja pienemmissä ehkä vain korsuliesi. Savut ja ilmastointiputket johdettiin isoissa luolissa ulos katon läpi louhitun huoltokuilun kautta. Pienissä luolissa huoltokuiluna oli usein sisäänmenoaukko.

Salpa-aseman suurin luola on Luumäellä Lusikkovuoressa. Siinä on kolme sisäänmenoaukkoa ja betonilattiaa on noin 1200 neliömetriä. Se oli tarkoitettu 400 miehen majoitusluolaksi. Kerrotaan, että sodan jälkeen luolasta puretusta puutavarasta on rakennettu kaksi omakotitaloa Luumäen keskustajamaan Taavettiin. Ne ovat pystyssä vieläkin.

Luolien käyttätarkoituksesta on kylillä aikalaisten kertomina monia versioita. Todellisuudessa luolat olivat monikäyttöisiä. Ylempien johtoportaiden käskyllä ne voitiin ottaa majoitus- ja reservin lepotiloiksi, varastoiksi ja joukosidontapaikoiksi sekä vaikkapa komento- ja esikuntapaikoiksi.

Yhtenä käyttömahdollisuutena on paljon puhuttu kenttäsairaaloista, mutta taistelutilanteessa potilaiden kuljetus keskellä pääasemaa oleviin kenttäsairaalaluoliin olisi käytännössä ollut mahdotonta.

Muutamissa luolista oli tehty myös yhdistelmiä majoituksen ja aseistuksen osalta. Esimerkiksi Miehikkälän Härkämäen toisessa luolassa on päällä panssarintorjuntatykkipesäke ja alla luolan perällä kiviesteen suuntaan ampuva konekivääripesäke.

Kustannuksiltaan keskimääräinen noin sadan miehen luola maksoi puoli miljoonaa markkaa. Siis vain puolet teräsbetonikorsun hinnasta!

Lepakot viihtyvät

Salpa-aseman luolien tämän päivän käyttö rajoittuu pääosin lepakoiden talvehtimiseen. Siihen ne ovat sopivan tasalämpöisiä.

Salpalinjan eteläpäässä merkityn Salpapolun varteen osuvissa luolissa liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Pakkanen ja jäätyvä vesi saattavat irrottaa talven aikana kattorakenteesta vaarallisesti kivenlohkareita. Salpa-asemaa kolutessa hyvä taskulamppu on aina välttämätön varuste.

Salpalinjan luolarakennelmista ehkä huikein on yhdistetty majoitus- ja tulenjohtoluola Virolahdella. Museoviraston inventointiraportissa kyseinen luola kuvataan 80 miehen majoitusluolaksi. Kaksi sisäänkäyntiä sisältävän onkalon kokonaispituus on 32 metriä ja leveys 6,4 metriä. Lattia on valettu ja siinä on sokkelikorotukset reunoilla.

Luolan perältä nousee 15 metriä (luolan lattiasta kallion pintaan) korkea, läpimitaltaan 2-3 metrinen pystykuilu kallion huipulle. Kuilun päällä on tulenjohtopaikka pitkälle tulenjohtoperiskoopille sekä kymmenen tonnia painava tähystyskupu sisäpuolisine sulkurenkaineen.

Luolan kuilussa on kaksi betonista välitasoa ja kolmas välitaso on jo tj-paikan lattia. Kussakin välitasossa on reilu miehen mentävä aukko. Välitasojen ero on 3,5 – 3,9 metrin paikkeilla. Ylimmästä tj-tasosta nousee vielä vajaan kahden metrin korkuinen kuilu mainittuun tähystuskupuun. Luolan kuilun ja tj-paikan päällä on 2,1 metrin paksuinen teräsbetonikatto.

Edellä puhutun luolan päälle ei ole ollut minkäänlaista tietä tai ylipäätään mahdollisuutta päästä sinne kuorma-autolla. Salpalinjan harrastajia ehti vuosia askarruttaa, millä luolan kuilun välitasoihin ja varsinkin paksuun kattoon on betoni ja painava kupu saatu? Ainakin osaratkaisu betonin kuljetuksesta löytyi muutama vuosi sitten ohessa olevasta ja paikallistetusta kansallisarkiston kuvasta.

Salpalinjasta löytyy iso määrä tietoa tämän kirjoittajan blogista Salpalinjan salat, google löytää.

TERHO AHONEN

tiistai 9. tammikuuta 2018

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Haminaan

Otsikosta huolimatta alla oleva kirjoittamani lehdistötiedote, joka jaettiin asiaa koskevassa tiedotustilaisuudessa 8.1.2018 sivuaa mitä merkittävässä määrin Salpalinja-matkailua. Lainaus tiedotteen toiseksi viimeisestä kappaleesta:

"Haminan rauha, kaupungin vanha linnoitushistoria ja sijainti porttina Salpalinjalle antavat luontevan pohjan kehittää perinnekeskusta myös osana kaupungin ja koko Etelä-Kymenlaakson matkailutarjontaa ja elinkeinopolitiikkaa."

Ja jutun lopussa on linkki blogiini viime maaliskuulta, jossa tästä hankkeesta puhuin vielä rivien välissä, kun asian valmistelu oli vielä alkutekijöissään.

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön
perinteet saman katon alle Haminassa 

Haminaan ollaan perustamassa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskusta. Sen kärkenä on Suomesta puuttuva valtakunnallinen rauhanturvaamisesta kertova museo. Lisäksi perinnekeskus uudella toiminnallisella tavalla vaalii ja esittelee sotiemme veteraanien ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön perintöä.

Suomalaisen rauhanturvatoiminnan ja kriisinhallinnan historia on luonnollinen jatke itsenäisen Suomen maanpuolustukselle ja sen vapaaehtoistyölle. Perinnekeskusidea on nerokas oivallus vetää rauhanturvaperintö sekä alueen maapuolustus- ja veteraaniyhdistykset saman katon alle.

Perinnekeskuksen tiloiksi on suunniteltu keskellä Haminan varuskuntaa sijaitseva entinen toimiupseerikerho ja sen tontti. Vaikka hanke on vasta aloittamassa toimitiloihin tarvittavan rahoituksen hankintaa, on syyskuussa 2017 perustettuun Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry:hyn liittynyt jo nyt yhdeksän jäsenyhdistystä.

Uuden yhdistyksen jäseniä ovat Suomen Rauhanturvaajaliitto, Kymenlaakson Rauhanturvaajat,  Haminan-Vehkalahden Sotaveteraanit, RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys, Haminan Reserviupseerikerho, Kymenseudun Lottaperinneyhdistys, Haminan Maanpuolustusnaiset, Etelä-Kymen Kadettipiiri ja Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin ensimmäisessä vuosikokouksessa 8.1.2018 eversti Markku Hutka Ruotsinpyhtäältä. Toiminnanjohtajana on vuodenvaihteessa aloittanut, hankkeen valmistelua viime talvesta asti vetänyt eversti evp Vesa Kangasmäki Haminasta.

Hankeajatuksen toiminnallisuuden takeena on se, että perinnekeskuksen tilat ovat jäseniksi hakeutuneiden ja hakeutuvien alueellisten ja paikallisten veteraani- ja maanpuolustusyhdistysten käytössä kokoontumisiin ja erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Niiden perinne-esineistön taltiointi ja myös esillepano vaihtuvissa näyttelyissä kuuluu toiminta-ajatukseen.

MPK:n Kaakkois-Suomen Maanpuolustuspiirin uusi Haminan koulutuspaikka ja sen toimisto on myös sijoittumassa perinnekeskuksen tiloihin.

Hankkeen uskotaan tuovan lisävetovoimaa Haminan seudun matkailulle. Perinnekeskus on saanut toiminnan käynnistämiseen Leader-rahoitusta Etelä-Kymenlaakson kehittämisyhdistys Sepralta.  Avajaisia vietetään 2. elokuuta 2018 Hamina Tattoo –viikon aikana.

Haminan rauha, kaupungin vanha linnoitushistoria ja sijainti porttina Salpalinjalle antavat luontevan pohjan kehittää perinnekeskusta myös osana kaupungin ja koko Etelä-Kymenlaakson matkailutarjontaa ja elinkeinopolitiikkaa.


Uusi toimintamalli sopii sovellettavaksi muuallekin Suomeen vireyttämään ukkoutuvaa yhdistystoimintaa ja kunkin seutukunnan elämää. Hamina on nyt tässä edelläkävijänä paljon haltijana.

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2017/03/vetovoimaa-avuksi-salpalinjan.html

TERHO AHONEN

torstai 4. tammikuuta 2018

Dokumentti nähtävänä Salpalinja-museolla 21.1.2018

SuomenSalpa - dokumentti maanpuolustustahdosta  -elokuva esitetään 21.1.2018 klo 14. Miehikkälän Salpalinja-museolla. Kun nopeasti ilmoittautuu ja varaa paikan, niin sisään mahtuu. Seuraavaa esitystä kaakonkulmilla ei ole vielä sovittu.

No niinhän siinä kävi, että ensimmäinen klo 14. näytös on loppuunmyyty! Mutta ei hätää klo 17. alkaa toinen näytös, sama päivä,  sama paikka. Ilmoittautumiset alla olevan ilmoituksen yhteystietoihin 18.1.2018 mennessä.

Elokuvan tuottaja Juha Huttunen keskustelee mielellään dokumentin uusista esityspaikoista:

juha.huttunen@videoflow.com tai puh. 0400 650 252.